Joku ehkä ajattelee, että vuoden alussa on mahtavaa kerätä kasaan asioita, jotka määrittävät itseään ja sitten pohtia kannattaisiko jotain niistä muuttaa. Meikäläisellä tämä asia on: nolous. Sitä ei valitettavasti voi muuttaa, sillä se tuntuu olevan hyvin vahvasti osa persoonallisuuttani ja sitä aivan minuinta minää.
Tässäpä nyt sitten muutamia noloja asioita joita olen tehnyt tässä vuosien aikana:

– Pidän legginssejä yleensä lyhyen mekon alla, jotta alkkarit ei näy kun kumartaa. Tällä kertaa menin leffaan, joten ajattelin, että mitäpä suotta. Käytyäni leffassa, menin vessaan ja asettelin mekon hyvin. Sää oli ihana joten päätin kävellä Kampista Rautatientorille. Juuri kun olin astumassa junaan, eräs nainen pysäytti minut ja kertoi, että reppuni oli nostanut helmaa aika korkealle… Jep. Niin, että puolet pakarastani vilkkui iloisesti valkoisten pikkareiden kanssa, hip hei vaan kaikki.

– Yläasteella ollessani meillä oli liikuntatunnilla jotain voimistelua, jossa piti toisen jalat kiskaista kattoon. Olin vikana ja muut olivat melkein jo lähteneetkin salista, kun ope sitten näytti miten homma toimii. Syy miksi en halunnut, että kukaan nostaa minua, oli se, että vatsassani oli hirveästi ilmaa ja eiköhän se pöräytys sitten kaikunut läpi salin samalla kun meikä nousee jaloista kattoon. Hahah hävetti niiiin paljon…

– No pieruihin kun päästiin niin… Kerran juttelin työkaverin kanssa taukotilassa, yhtäkkiä kamala yskäkohtaus alkaa ja meikällä pääsee samalla jättimäinen pöräys, joka vaan jatkoi yskän mukana kuin torvisoittokunta. Siis nauratti ja hävetti, kun ei voinut tehdä mitään ja homma vaan jatkui ja jatkui, kunnes yskä loppui. Koska yskä oli tullut kesken selitykseni aloin sitten höpöttelemään siihen jatkoa ja nauroin samalla katketakseni. Työkaverit pyörittelivät päätään ja lohduttivat, että ”se joka pieruja pidättää, salaa jotain”. Joo en salaile mitään näillä sanoilla.

– Palataan sitten taas vilautteluun. Erään kerran odottelin iloisasti bussipysäkillä bussia ja nojailin siihen pysäkin seinään. Eräs mies saapuu takaa ja pysähtyy kohdallani ”ennen kuin pääset pidemmälle, niin vedä mekkoa vähän, se on takertunut alkkareihisi” Joo toinen persposki oli jälleen iloisesti vapaalla jalalla katselemassa maailmaa.

– Luulitteko, että tämä jäi tähän. No eeeei. Budapestissa ollessani otin kuvaa Kalastajanlinnakkeella. Molemmat kädet varattuina katson maisemaa muiden turistien odottaessa vuoroaan ja eiköhän tuuli sitten oikein kunnolla tartu helmaani ja nosta mekon niin, että koko takapuoli sieltä näkyi. En tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun puhelinta en nopeasti mihinkään saanut ja mekko vaan lepattelee korvissa. No, ainakin kaikki näkivät pyllyni, joka tykkää paljastella itseään säännöllisin väliajoin.

– No pieruista ja pyllystä muualle. Olin ihastunut yhteen mieheen ja kävellessä keskustassa näin hänet. Koska sydämet syttyivät silmiini ja olin kaverini kanssa, en tietenkään katsonut pitkään mihin menen. Kaverini meni tyylikkäästi apteekkiin sisään, minä törmäsin oveen. Kaverini nauroi tikahtuakseen, minä taas pohdiskelin, että voisipa sitä ihminen edes joskus olla tyylikäs.