Elämäni oli minulle itsestäänselvyys

Sain kaivattua perspektiiviä arkeeni juteltuani pitkästä aikaa erään hyvän ystäväni kanssa. Oli niin paljon asioita, joita halusin hänen kanssaan jakaa, että jos olisin ne kaikki sanonut juttelisimme edelleen. Toinen maa, toinen kulttuuri, vieras yliopisto. Jo näissä oli tarpeeksi selittämistä yhdelle hyperpitkälle Skype-sessiolle!

Lisään tänne näitä avaruuskuvia kun nämä ovat niin kauniita ja kummallisia.

Juttutuokion jälkeen olin hämmentynyt. Vau, minullahan on vaikka kuinka paljon sanottavaa ja elämäni on tosiaan aika erikoista. Mutta ei vain omasta mielestäni. Tai ainakaan silloin kun oikein yritän ajatella asiaa. Tästä kaikesta erikoisuudesta on tullut minulle normaalia arkea, enkä ole muistanut, että toisille tällainen elämä jota elän on kaikenlaisia kummallisuuksia täynnä. Olen unohtanut kummastelun jalon taidon.

Onkohan tuo tähtipölyä?

Miten olenkin voinut olla näin sokea. Juuri tästä syystä alunperin perustin tämän blogin: Halusin jakaa ihmisten kanssa kummallisen arkeni kommelluksia, enkä sen koommin muistanut tätä. Oivallus! Tästähän tässä kaikessa on kyse, blogillani on jälleen tarkoitus!

Siispä huomiseen, rakas 365 days of Vienna! Sain jo loistoajatuksen mistä huomenna aloitan kummasteluni. Nimittäin aamiaisesta.