Harhailevat ajatukset

Viime aikoina olen kokenut pientä turhautumista itseeni. Juuri nyt yliopistolla menee ihan hyvin, eikä elämässä muutenkaan ole kovin paljon valittamista (mitä nyt opintotukihakemus on ollut käsiteltävänä jo yli 40 päivää ilman vastausta), mutta mikä minua oikeasti harmittaa on oma aikaansaamattomuuteni.

Osaisinpa minäkin jotain tällaista.

Siitä on tosi pitkä aika kun olen viimeksi tehnyt jotain luovaa. Olen katsonut paljon elokuvia, lukenut lehtiä, kuunnellut uutta musiikkia, opiskellut taidehistoriaa, mutta oma tekeminen, kuvaaminen, piirtäminen ja kirjoittaminen ovat vain jääneet jonnekin. En ole tänne Lilyynkään osannut mitään kirjoittaa, sillä minusta tuntuu että minulla ei ole mitään mistä voisin kirjoittaa. On minulla toki muutamia idean siemeniä pyörinyt mielessäni, mutta ne ovat joko unohtuneet tai olen vain kyllästynyt niihin.

Vielä peruskoulussa olin koko ajan piirtämässä ja kirjoittamassa jotakin. Niihin aikoihin parhaat ystäväni olivat kynä ja paperi ja saatoin viettää tunteja vain kirjoittaen tai piirrelleen. Kaksoistutkinnon (yo ja ammattitutkinto) alettua tämä loppui kuin seinään. Se kaikki vapaa-aika mitä minulla oli kului nukkuen tai läksypinon seurassa, enkä enää tämän kolmivuotisen urakan jälkeen saanut inspiraatioita vaikka minulla oli taas aikaa.

Kun aloitin blogin kirjoittamisen ajattelin että tämä saattaisi olla hyvää terapiaa tekemättömyyden aiheuttamalle tuskalle, mutta välillä minusta tuntuu että tässä on käynyt juuri päin vastoin ja tämä vain syventää mielipahaani, sillä koen vastuuta pitää blogia hengissä, enkä pysty nauttimaan itseilmaisun ilosta. Sitä paitsi pidän itseäni edelleen kovin kehnona kirjoittajana, joka suoriutuu paremmin tylsän ja persoonattoman asiatekstin kirjoittamisesta kuin esseemuotoisesta tarinoinnista. Nyt kun asiaa pohdin niin tämä on ongelmani myös taiteessa. Jälkeni on niin … kankeaa.

Ai niin. En myöskään ikinä osaa kokoavasti lopettaa kirjoituksiani, joten tämäkin jää

näin

vain

tähän.