Oma pieni koti kullan kallis

There ain’t no better place than home.

Roosa Meriläinen kirjoitti toissa päiväisessä Hesarin kolumnissaan (muka-)ahtaista kodeista ja sai minut ajattelemaan omaa koti-käsitystäni. Kerronkin oman tarinani kautta, miten suhtaudun näihin Tilastokeskuksen määrittelemiin ”ahtaisiin koteihin”, joissa tilaa on vähemmän kuin yksi huone per asukas.

Koti on minulle aina ollut hyvin liikkuva käsite. Olen 21-vuotisen elämäni aikana vaihtanut asuinpaikkakuntaani kuusi kertaa. Minulle ei ole muodostunut pysyvää ”lapsuudenkotia”, eikä ensimmäiseen omaan asuntoonkaan muutto tuntunut niin kovin jännittävältä kokemukselta. Tämä lienee nykyään suhteellisen normaalia, sillä usein perheet muuttavat vahnempien töiden mukana ja niin teimme mekin. Ehkä tästä syystä on kodista tullut minulle yksinkertaisesti se paikka, jossa satun kulloinkin pidempään yöpymään.

Minulla on ollut elämäni aikana runsas kirjo erilaisia – ja kokoisia – koteja. Lapsuudessani asuimme pienehköllä Keski-Suomalaisella paikkakunnalla, jonka sisällä muutimme muutamia kertoja, mutta koti oli aina rivitalossa. Myöhemmin päätettyäni ala-asteen muutimme isommalle paikakunnalle ja asetuimme kodiksi isäpuoleni suureen omakotitaloon paikkakunnan ”hienostoalueelle”.

Teini-ikäisenä kyllästyin vanhempiini ja muutin kouluni asuinalueelle. Koulu sijaitsi tunnin bussimatkan päässä lähikaupungista ja jaion siellä keskellä-ei-mitään luokkatoverini kanssa pienen mökin (kyllä, kaikki koulun opiskelijoille tarjoamat asunnot olivat n. 20 neliön punaisia mummonmökkejä!). Koulun loputtua halusin lähteä vuodeksi vapaaehtoispalvelukseen ulkomaille ja päädyin Salzburgiin, jossa minut majoitettiin yli sadan hengen opiskelija-asuntolaan. Minulla oli oma hädin tuskin 9 neliön huone. Keittiön, WC:t ja suihkutilat jaoin kerrokseni noin 25 muun opiskelijan kanssa.

Ihanan vuoden jälkeen palasin Suomeen, tällä kertaa Helsinkiin, ja muutin yhteen pitkäaikaisen poikaystäväni kanssa. Asunto oli ihastuttava muutaman asukkaan kommuuni Kruununhaassa ja meillä oli siellä käytössämme vuoden ajan 10 neliömetrin huone. Muutettuamme Wieniin viime kesänä etsimme omaa asuntoa ja löysimmekin aivan tavattoman hurmaavan ja toimivan yksiön 16. kaupunginosasta Ottakringistä.

Rivitalo, suuri omakotitalo, mummonmökki, huone opiskelija-asuntolassa, kommuuni ja oma yksiö. Olen asunut sekä hyvin tilavasti erittäin ahtaasti. Kodin koko ei kuitenkaan koskaan ole minulle ollut mittari sen arvosta. Minulle kodin tilaa tärkeämpää on ehdottomasti ketkä sen kanssani jakavat. Jos viihdyn kanssa-asukin/-asukkien kanssa hyvin, ei sillä ole väliä onko omaa huonetta vai jaammeko keskenämme yhden 10 neliömetrin kopin. Toisten ihmisten kanssa taas ei edes hieno ja tilava omakotitalo ole tarpeeksi.

Täällä Itävallassa kotia etsiessämme kohtasimme monia ennakkoluuloja kun ilmoitimme etsivämme kahdestaan yksiötä. ”Eihän kaksi ihmistä voi asua näin pienessä asunnossa, siinä alkaa seinät kaatua päälle” Onneksi nykyisen kotimme asunnonvälittäjä uskoi kertomuksemme 10 neliön huoneesta helsinkiläisessä kommuunissa. Niin ja seinämme ovat muuten edelleen upeassa kunnossa.