Prologi
”Prologi tarkoittaa kirjan, elokuvan, näytelmän tai muun sellaisen esinäytöstä, jossa kerrotaan varsinaisen tarinan tapahtumia edeltävästä ajasta. Siinä voidaan kuvata vaikkapa, miten päähenkilöt joutuivat mukaan tarinaan. Prologi voi kertoa myös henkilöiden suhteista ja osia juonesta, mutta kuitenkin harvemmin itse tarinaa. Tarinan kannalta prologi on yleensä merkittävämpi kuin epilogi.” Wikipedia
Kettu nukkuu vielä vaikka on jo aamu.
Hei. Olen Jutta ja muutan yhdeksän päivän kuluttua Itävaltaan. En kuitenkaan ole lähdössä yksin, vaan poikaystäväni Kettu* muuttaa mukanani. Hän on itävaltalainen ja olemme olleet yhdessä pian 4 vuotta. Hän on asunut Helsingissä viimeiset 4,5 vuotta ja minä Itävallassa viime vuoden. Nyt muutamme yhdessä Wieniin, Itävallan pääkaupunkiin, opiskellaksemme Wienin yliopistossa meille mieluisia aloja.
Kettu on kiistattomasti meistä se rationaalisempi ja laskutaitoisempi, joten hän suunnannee matemaattisluonnontieteelliseen opiskelemaan joko matematiikkaa tai fysiikkaa**. Myös tietokoneet ja laitteet ovat hänellä lähellä sydäntä, niinpä uskonkin että hän tulee lopulta erikoistumaan siihen suuntaan, ellei sitten lähde suoraan tietotekniikkalinjalle. ”Computional Science” nimisestä maisterinohjelmasta hän on jo kiilto silmissään maininnutkin.
Minä olen se tunteellinen ja taiteellinen osapuoli ja siksi olenkin päätynyt opintovalinnassani taidehistoriaan. Valinta tuntui luontevalta sillä historia ja kuvataide olivat lempiaineitani koulussa. Estetiikka, filosofia, konservointi ja graafinen suunnittelu kiehtovat minua paljon nekin, mutta aloitan taidehistorialla ja ehkä käyn kokeilemassa näitä kaikkia luentoja. Opetus Wienin Yliopistossa tapahtuu saksaksi, ja olenkin tätä älykköjen kieltä viimeiset 10 kuukautta ahkerasti opiskellut, sekä itsenäisesti että Helsingin Goethe Institutissa. Das sollte zumindest am Anfang gut reichen.
Muuttovalmistelumme ovat jo alkaneet ja pieni kotimme Kruununhaassa on hyvin epäorganisoidun näköinen. Vuokrasopimus on jo irtisanottu ja maistraatille ilmoitettu lähdöstä. Minun pitää vielä käydä selvittämässä muutamia asioita, mutta muuten olemme matkalaukkujen pakkaamista vaille valmiita lähtöön. Näin ainakin fyysisellä puolella. Mielessäni kyllä myllertää vielä pahemmin kuin huoneessamme, mutta eiköhän se tästä. Hoffentlich.
Tervetuloa seuraamaan blogiani. Katsokaa myös We Heart It-profiilini, se kertoo minusta aika paljon http://weheartit.com/minxminx
* Kettu siksi, että hänen sukunimensä Fuchs tarkoittaa suomeksi kettua.
** Kerron myöhemmin tarkemmin Itävallan korkeakoulujärjestelmästä, se eroaa aika lailla suomalaisesta.