Ladataan...
3.A.M

Tein lokakuun alussa matkan ystävälleni, joka oli au pairina Espanjan Baskimaassa. Mulla on jonkin verran matkutuskokemusta, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun lähdin reissuun yksin. Vaikka määränpäässä odottikin tuttu, oli yksin lentokoneeseen nouseminen jännittävä kokemus. Poikkeavan matkasta teki myös sen varaamisajankohta. Olen aina tiennyt olevani spontaani persoona, mutta silti yllätyin löytäessäni itseni tilanteesta, jossa varasin lentoa niin, että lähtö olisi muutaman tunnin päästä. Tässä ajassa oli pakattava, ja lähdettävä Turusta kohti Helsinkiä. Onnistuin tehtävässäni, ja pian odotinkin jo lennon lähtöä Helsinki-Vantaan lentokentällä. Välilasku Lissabonissa kesti kuusi tuntia, ja mulla oli hyvä aika soittaa läheisilleni kertoakseni mitä tuli taas tehtyä. 

Kun viimein pääsin määränpäähäni Bilbaoon, kaupungissa oli jo ilta. Bongasin ystäväni, söimme muutaman pinchon ja joimme lasilliset valkoviiniä ennen kuin lähdimme hänen host-perheensä luo. 

Aamulla tapasin vihdoin perheen lapset ja äidin. Oli mielenkiintoista nähdä oikeasti ne ihmiset, joista on kuullut puhuttavan. Tuttavuutemme jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä perhe lähti Ranskaan pian samana päivänä. Jäimme siis ystäväni kanssa kahdestaan pitämään taloa pystyssä ja ruokkimaan talon eläimiä. Perheen lähdettyä ryhdyimme laittamaan itselleme lounasta. Totta puhuen siitä kaikki hetkestä lähtieni meni vastoin odotuksia, tosin negatiivisella tavalla. Pastapurkista löytyi hyönteisiä, ja ostimme viinipullon viallisella korkilla. Kyllä, katsoimme videoita korkkiruuvilla viinipullon avaamiseen käytettävästä oikeasta tekniikasta, joten tällä kertaa vika ei ollut käyttäjissä. Emme kuitenkaan lannistuneet koettelemuksista, vaan päätimme yrittää uudestaan ruuanlaittoa, ja syödä jotain muuta pastan sijaan. Aloitimme kaiken alusta vain todetaksemme ettei meistä ehkä sittenkään tule isona kokkeja. Päätimme käyttää shoppailuterapiaa, jonka jälkeen menimme italiaiseen Tagliatelle-ravintolaan. Kuten arvata saattaa, emme edes yrittäneet tehdä itse ruokaa loppureissun aikana.

Heräsimme uuteen, poikkeuksellisen tuuliseen päivään. Aamupalaksi vohveleita, ja silmien eteen juuri ilmestynyt Riverdalen kolmas kausi, jonka jälkeen suuntaisimme kohti Bilbaon keskustaa. Mikä voisikaan mennä vikaan? Noh, vaikka mikä! Sähkökatkos on nimittäin yllättävän hyvä pilaamaan suunnitelmia. Talon pihassa oli sähköllä toimiva portti, joten autolla oli turha kuvitella lähtevänsä yhtään mihinkään. Ulkona oli noin 27 astetta lämmintä, joten jääkaappikin kaipaisi kipeästi sähköä. Odotimme sähkömiehiä tunteja vain huomataksemme, etteivät he lupauksistaan huolimatta koskaan saapuneet paikalle. Niinpä teimme poikkeuksen suunnitelmaamme. Kiipesimme pihaa ympäröivän sähköportin yli, lähdimme kohti rantaa, ja kipusimme sieltä löytyvälle pienelle kukkulalle. Huipulle päästyämme maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniit, ja vesi aivan kirkkaan sinistä. Näkymä huipulta oli todellakin näkemisen arvoinen, joten suunnitelma B osoittautui siis ehkä jopa alkuperäistä paremmaksi vaihtoehdoksi.

Talolle palatessamme sähköt olivat vihdoin palanneet, ja pääsimme vihdoin lähtemään kohti kaupunkia, ja tutustumaan sen yöelämään. Itku pitkästä ilosta, kaupat menivät kiinni ennen kuin ehdimme kissaa sanoa, joten matkaeväät jäivät tällä kertaa ostamatta.

Karma oli jahdannut meitä koko alkureissun, joten loppumatkan saimme olla suhteellisen rauhassa sattumilta, jos ei lasketa vahingossa vanhan kaupugin pimeille kujille eksymistä, joka oli vaaleana, nuorena, pohjoismaalaisena tyttönä varsin mielenkiintoinen kokemus, ja sitä että ostoskeskus, jossa suunnittelimme pistäytyvämme ennen lähtöäni takaisin Suomeen, oli kiinni.

Vaikka koko matka tuntui olevan kummallisten yhteensattumien summa, oli se tekemisen arvoinen. Reissun seurauksena kaapistani löytyy nykyisin muutakin kuin Zaraa, ja mikä tärkeintä taskustani muutama huikea kokemus lisää. Kokemukseni mukaan äkkinäiset päätökset osoittautuvat usein parhaiksi, ja niin kävi tälläkin kertaa.     

 

 

Ladataan...
3.A.M

Pääsin jo tiistai-iltana seuraamaan Image models- mallitoimiston harjoituksia perjantain muotinäytöstä ja Miss young model ja Mr. young Finland -kilpailua varten. Tapasin malleja ja muunmuassa Turun poika -palkinnon noin viikko sitten itselleen napanneen Oskari Vuotilan, ja sain vähän esimakua tulevasta näytöksestä ja mallikilpailusta. Treenit sujuivat näin maallikon mielestä hyvin, ja odotinkin jo malttamattomana perjantain showta 

Perjantaina 21.9. nousen Eerikinkatu 19 portaat ylös, laskeudun hissillä muutaman kerroksen alas, ja kävelen baaritiskin taakse vimeiseen nurkkapöytään. Pikkuhiljaa tuomarikollegani alkavat löytämään tiensä tuomaripöytään. Pari meistä on ensimmäistä kertaa mukana, ja lopuille tämä maailma on jo ennestään tuttu. Pientä puheensorinaa, jonka jälkeen mallit saapuvat yksitellen tuomariston haastateltaviksi. Muutama kysymys tulevaisuudensuunnitelmista ja tavoitteista, muutama rasti paperiin, ja pientä keskustelua lupaavimmista ehdokkaista. 

Pari viinilasillista myöhemmin löydän itseni jälleen yläkerrasta. Tällä kertaa kilpailu on jo käynnissä ja meidän tuomareiden pitäisi valita illan voittajat. Naisten voittajan valinta osoittautui aika selkeäksi, mutta miesten keskuudesta parhaan mallin löytäminen onkin vaikeampaa.

Miss young model -kilpailun voittajaksi valikoitui Suomea ulkomaillekin edustamaan lähtevä, pitsimissiksikin valittu Amanda Teuho, ja Mr. young Finland -palkinnon, sekä Yleisön suosikki -palkinnon itselleen nappasi Jan Laiho. Hänen perintöprinssikseen valittiin Jesse Huunonen.  

Kilpailun tuomarointi oli mielenkiintoinen kokemus ja loistava tilaisuus uusiin kontakteihin. Illan aikana tapasin kiehtovia persoonia, ja sain myös ensikosketukseni legendaariseen Nightclub Marilyniin sekä sen alapuolella pyörivään Vegasiin. 
 

 

 
 
Kuvat: Timo Salmesmaa

Ladataan...
3.A.M

Turun päivä on oivallinen tilaisuus tutustua kaupungin kulttuuriin lähemmin. Kaupunki järjestää erilaisia tapahtumia, joista jokainen löytäävarmasti jotain kiinnostavaa katseltavaa. Kävin katsastamassa UMY 5-vuotisjuhlan ja designmarketin, jossa oli myynnissä pääosin käsin tehtyjä tuotteita. Itse olen syntynyt peukalo keskellä kämmentä, joten arvostan kaikkea käsityönä tehtyä. Haluankin nostaa esiin muutaman huomioni herättäneen helmen.

Ehkä mielenkiintoisin ständi löytyi [bu.ké]-merkiltä. Brändi valmistaa herkkiä, esteettisiä koruja käyttäen materiaalina Ekohopeaa. Mieleenpainuvin asia brändissä on kuitenkin tapa hyödyntää luonnon omia somisteita, kukkia. Ekohopea nimittäin valetaan kukasta tehtyyn muottiin, ja lopputuloksena on aitoa kasvia muistuttava koru. Tekniikasta mielenkiintoisen tekee luonnon hyödyntäminen yllättävällä, uudella tavalla. Se myös tuo esiin kukkien kauniit yksityiskohdat ja tekee jokaisesta korusta uniikin yksilön. Ehdottomiksi lemppareiksini nousivat Sedum spectabile- riipus ja Thuja occidentalis -kaulakoru.   

Toinen silmäänpistävä merkki oli vaatteita ja kodintekstiilejä valmistava Niinmun. Tapahtuman jälkeen vierailin brändin nettisivuilla, ja huomasin sillä olevan pohjana koskettava tarina syövästä ja siitä selviytymisestä. Merkki on suomalainen, ja myös osa sen kankaista valmistetaan Suomessa. Suunnittelija ammentaa ideansa Suomen saaristosta ja sen puhtaudesta, mikä näkyy maanläheisenä värimaailmana. Materiaalina käytetään pellavaa, joka tukee mielikuvaa luonnosta ja puhtaudesta. Vaatteiden lisäksi Niinmun:lta löytyy KOTI-mallisto, joka keskittyy kodin sisustukseen.  

Nyt kun pinnalla on luonnon hyödyntäminen materiaalina ja innoittajana, on myös puu materiaalina looginen ja klassinen valinta. Hermandia valmistaa käsityönä korvakoruja ja rusetteja koivusta, sapelimahongista, teakista, pähkinästä ja wengestä. Rusettien kankaiset osat on tehty kierrätysmateriaaleista, ja korvakorut taas tehdään rusettien ylijääneestä sisäosasta. Merkki eroaa puuta materiaalinaan käyttävistäkilpailijoista kotimaisuudellaan. Brändi tulee varmasti näkymään useilla messuilla ja tapahtumissa,  ja sillä onkin tulossa lanseerauksia muun muassa Lontoossa ja Firenzessä.  

Turun päivä päättyi mahtaviin ilotulituksiin Samppalinnan vuorelta.

                             

                             

Ladataan...
3.A.M

 

Syyskuu peittosi elokuun lempeästi ja nyt on aika aloittaa arki kuuman kesän jälkeen. Olen saanut seurata vierestä 7-vuotiaan serkkuni jo pitkään odotettua koulun aloitusta. Hän oli jo kyllästynyt eskariin ja siellä leikittäviin leikkeihin, ja halusi jo astua isojen poikien maailmaan. Hän on jo kovaa vauhtia itsenäistymässä, ja haluaa muunmuassa kävellä yksin kotiin iltapäiväkerhoon menemisen sijaan. Serkkupoikani on innoissaan koulussa opetettavista asioista ja häntä seuratessani olen myös löytänyt itsestäni pienen koulutytön intoa tulevaan syksyyn ja sen tuomiin uusiin haasteisiin. Tosin ekaluokkalaisen ja välivuotensa aloittavan haasteet ja uudet asiat eroavat toisistaan hieman. Siinä missä serkkuni kamppailee matematiikan tehtävien kanssa, mä aloittelen avoimessa yliopistossa oikeustieteellisen opintoja, ja alan pohtimaan onko se oikea suunta tulevaisuuden minälleni. Avoimen yliopiston opintojen lisäksi päätin yrittää korottaa ruotsin kielen arvosanaani, mikä toisaalta kaduttaa jo nyt, sillä en ole saanut tehtyä mitään paremman arvosanan eteen. Onneksi kirjoituksiin on vielä melkein neljä viikkoa, joten jotain on vielä tehtävissä. 

Syksy ja etenkin syyskuu on uusien alkujen aikaa. Se on kuin vuoden maanantai, jolloin vaihdetaan uudet lakanat, aloitetaan uudet elämäntavat ja suunnitellaan viikon tapahtumat. Maanantain tavoin syksyllä voi olla haikea fiilis päästää irti kuluneesta kesästä ja sen riennoista. Samalla kuulostaa kuitenkin houkuttelevan raikkaalta antaa itselle uusi alku ja ehkä jopa puhdas pöytä, jolta on parhaassa tapauksessa mahdollisuus aloittaa kaikki alusta. Jos puhdasta pöytää ei ole tällä hetkellä vapaana, ehkä mahdollisuus siihen aukeaa hieman myöhemmin. Joka tapauksessa tulevasta syksystä selviää avoimella mielellä, vaikka joskus se tuntuukin vaativan uskoa parempaan huomiseen. 

Syksyn alkuun liittyy myös tietty tunne. Tunne on sekoitus uutuudenviehätystä, jännitystä, hyppäämistä tuntemattomaan ja malttamattomuutta tietää, mitä edessä mahtaa odottaa. Tällä hetkellä edellä mainitun tunteen lisäksi musta kuitenkin tuntuu ettei mulla ole mitään. Mulla ei ole koulupaikkaa ja mun työsopimus loppuu tämän kuun lopussa. Se ettei mulla ole mitään tarkoittaa taas toisessa kädessä sitä, että mulla on kaikki. Mulla on kaikki ovet auki ja mahdollisuuksia enemmän, kuin voisi kuvitella yhden ihmisen tarvitsevan. Mulla on kädessäni kaikki kortit, joita tarvitsen alkaakseni rakentamaan elämästäni sellaista, kuin sen haluaisin olevan. Nyt mun täytyy vain tietää mitä mä elämältäni haluan, ja miten muokkaan siitä oman näköiseni. Suuria ajatuksia alle 20-vuotiaalle tytölle mietittäväksi varsinkin, kun mulla on ongelmia tietää jopa mitä haluan syödä.

Mua pelottaa tuleva syksy. En oikein edes tiedä, mikä mua pelottaa. Ehkä se etten tiedä. En tiedä, mitä on tulossa. Lukiossa tiesi, että seuraavat seitsemän viikkoa on pakko painaa, ja sen jälkeen on koeviikko. Koeviikon jälkeen sama setti uudestaan kunnes tulee joulu ja kesä. Nyt en tiedä edes mitä teen kuukauden päästä. En tiedä onko mulla työpaikkaa, ja jos on niin missä se on ja mitä siellä teen. Mahdollisuudet pelottavat. On vapauttavaa, että mulla on maailma auki, mutta samalla se on ehkä pelottavin asia mitä osaan kuvitella. Se, että voin tehdä mitä vaan eikä kukaan voi estää tai kertoa mulle mitä pitää tehdä. Se pelottaa. Olen aina unelmoinut, että voin tehdä mitä vaan eikä kukaan käske tehdä mitään. Unelmoinut olevani oman elämäni herra. Nyt kun on oikeasti mahdollisuus siihen, en tiedäkään mitä pitäisi tehdä tai ajatella, ja vaikka tiedänkin selviäväni syksystä, tuntemattomaan hyppääminen pelottaa silti. 

Vaikka pelottaa, olen silti samanaikaisesti innoissani tulevasta syksystä ja sen mahdollisuuksista. Olen kiitollinen uusista ystävistä, joita kesä mulle toi ja niistä vanhoista uudestaan henkiin heränneistä ystävyyksistä. Olen innoissani myös siitä, että pääsen oikeasti kokeilemaan miltä tuntuu opiskella oikeustieteellisessä. Eihän avoin yliopisto nyt täysin sama asia ole, mutta hieman pääsee näkemään, onko kyseinen tiedekunta yhtään mua varten vai tuleeko matkan varrella parempia vaihtoehtoja. Onneksi sitäkään ei tarvitse tietää juuri nyt. Tärkeintä on, että olen onnellinen ja kiitollinen tämänhetkisestä elämäntilanteestani, vaikka joskus pelottaakin.

Olispa ruissi. 

 

 

Ladataan...
3.A.M

 

 

Kesän alussa haastoin itseni ottamaan vähintään yhden kuvan joka päivä, jotta ohikiitävät hetket jättäisivät jälkeensä muutakin, kuin vaan hämärät muistot ja muistikuvat. Haastettani vaikeutti oma sisäinen perfektionistini, jonka tyytymättömyyden vuoksi saatoin viettää yhden kuvan ottamisen parissa jopa tunnin. En ole pitänyt itseäni kovinkaan kummoisena kuvaajana, mutta mielestäni voin olla ylpeä aikaansaannoksistani ja jopa esitellä niitä ystävälleni Perfektionismille häpeilemättä.  

Onnistuin haasteessani ja nyt puhelimeni galleria on täynnä muistoja mua ympäröivistä ihanista ihmisistä sekä heidän kanssaan viettämistäni hetkistä. Valokuvien yllättävän esteettisyyden lisäksi kuvat antavat mulle myös mahdollisuuden palata takaisin näihin ainutlaatuisiin hetkiin ja niiden tunnelmiin.

Kuvat hehkuvat kuluneen kesän lämpöä ja raikkautta. 

 

 

 

Ehkä parasta kesässä ovat hitaat ja laiskat aamut paviljongin varjossa höystettynä tuoreilla hedelmillä kuten vesimelonilla ja kiivillä.

 

 

Keskiverto suomalainen syö vuodessa noin 12 litraa jäätelöä. Itse kannoin kekoon oman ja ehkä myös naapureiden korret.

 

 

 

 

Kesä, etenkin helteinen heinäkuu, rakentui uimisen ja muun vesiurheilun ympärille. 

 

 

 

If money can’t buy happiness, explain boats...

 

 

 

...and sangria...

 

 

 

 

 

...and pizza.

 

Oon myös tavoitellut mun unelmia ja ehkä jossain kohtaa alan saavuttamaan niitä, who knows. Nyt nokka kohti syksyä!

 

 

 

 

 

 

Pages