Khao Lak, Thaimaa

Lähdin perheeni kanssa joulukuussa lomamatkalle Thaimaahan. Matka oli varattu jo tammikuussa 2018, joten lienee sanomattakin selvää, että reissua oli odotettu kuin kuuta nousevaa. Matkavalmistelutkin alkoivat aikaisin jopa multa, joka jätän aina kaiken viimetippaan. Tilasin muutamat bikinit, pari kesämekkoa, ja Dermosilin Solistic aurinkokapselit, jotka auttavat ihoa ruskettumaan, ja ennenkaikkea ehkäisevät palamista.

Saavuimme Thaimaan Phuketiin 15.12 aamulla. Phuketista matkasimme bussilla pari tuntia pohjoiseen. Oppaan mukaan sadekausi on nykyisin pidempi kuin ennen. Aiemmin se loppui jo loka-marraskuussa, kun nykyään ilmastonmuutoksesta johtuen se jatkuu pitkälle joulukuuhun. Tämä taas tarkoitti sitä, että reissumme jokaisena päivänä satoi. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä sade kesti päivittäin vain tunnista pariin tuntiin. Sade oli rankkasadetta, ja jos sen aikana uskaltautui ulos, oli olo kuin uimassa käyneenä. Vaikka ajattelisi, että lähtökohtaisesti jokapäiväinen sade ei ole ehkä paras lähtökohta rantalomalle, oli itseasiassa hienoa kokea trooppiset sateet ja niiden mukanaan tuoma kosteus. Näin suomalaisena oli outo ajatus, että paikassa voi sataa ja olla lämmintä samaan aikaan.

Majoituimme täysin uudessa X10-hotellissa. Hotellista löytyy kuntosali, spa, ravintoloita ja muutama uima-allas, joista yhdessä on allasbaari, ja hotellilla järjestettiin kaikenlaisia aktiviteetteja kuten ohjattuja liikuntatunteja, jotka sisälsivät esimerkiksi joogaa, beach wolley:ta, venyttelytunteja ja niin edespäin. Aamiaispöytä notkui varmaan jopa sadasta eri ruokalajista, ja iltaisin oli järjestetty milloin mitäkin tanssi- ja tuliesityksiä. Hotelli sijaitsee aivan rannassa, joten monesti vietin päiväni siellä lueskellen lehtiä, kuunnellen musiikkia ja ihan vaan haaveillen ja siemaillen tuoretta kookosvettä. Kävelin ehkä arviolta yhteensä viiden kilometrin pituisen rannan pari kertaa päästä päähän ihastellen sen kauneutta ja vaihtelevuutta. On hassua ajatella, että samalta rantakaistaleelta löytyy täysin mustaa ja ihan valkoista hiekkaa. Oli simpukoita, rapuja, koiria, rantaan huuhtoutuneita koralleja ja vaikka mitä nähtävää, kun vaan käveli hetken matkaa silmät auki. Olen myös sen tyyppinen ihminen, etten viihdy kovinkaan kauaa paikallani, joten rannalla kävely tuntui paljon mielekkäämmältä kuin siellä makoilu.

Aamiaisena chiansiemen vanukasta, tuoretta ananasta, papaijaa, vesimelonia ja lohikäärmehedelmää.

Iltaisin kävimme syömässä Khao Lakin keskustassa, johon oli pari kilometriä hotelliltamme. Matka taittui taksilla eli toisinsanoen lava-auton lavalla, johon oli asennettu katos. Keskusta muodostuu pääkadusta, jonka varrella on ravintoloita ja putiikkeja, joissa myydään kaikkea vaatteista uimaleluihin ja buddhapatsaisiin. Pääkadulta löytyy myös monikerroksinen Mc Donalds!

Snorklaus Koh Surin kansallispuistossa

Kävimme snorklaamassa Koh Surin kansallispuistossa, joka koostuu viidestä saaresta. Sen koettuani voin sanoa, että se on todella maineensa arvoinen once in a lifetime -kokemus. Retki alkoi aamu seitsemältä, kun retkibussi haki meidät ja muutaman muun hotellilta, ja päättyi saapuessamme rättiväsyneinä takaisin rantaan noin kello 17. Retkeen käytetty 10 tuntia on ehkä tähänastisen elämäni parhaiten käytetty 10 tuntia. Lähdimme pikaveneellä kalastajasatamasta kohti Surin saarta, ja matka määränpäähän kesti pari tuntia. Ennen veneeseen nousua kaikilta kerättiin kengät pois, sillä thaimaalaiset uskovat kenkien tuovan huonoa onnea. Koko reissu siis tehtiin paljain jaloin. Retkellä oli viisi pysähdystä, kaksi saarille ja kolme snorklauspaikoille. Ensimmäinen pysähdys oli mokenien ”merimustalaisten” kylään. Moken-kansa on thaimaalainen alkuasukasheimo, joka asuu elää täydessä harmoniassa luonnon kanssa Andamaanienmeren rannalla. Heimo selvisi vuonna 2004 Thaimaata ja Indonesiaa koetelleesta tsunamista vahingoittumattomana. Kävelin palmunlehtimajojen välissä, ja katselin kun lapset myivät turisteille itse tekemiään koruja, kirjanmerkkejä ja ties mitä käsitöitään. Oli mielenkiintoista nähdä, kuinka oikeasti jossain ihmiset elävät kanojen ja kissojen keskellä, ja pitävät eläimiä tasavertaisina ihmisen kanssa, kun länsimaissa ajatus tuntuu vieraalta ja ehkä hieman epähygieeniseltäkin. Mokenien asutuksia katsellessa omat ongelmat alkoivat tuntua todella, todella pieniltä, ja ehkä näki ne jopa kokonaan uudessa perspektiivissä. Meillä Suomessa kaikilla on taulutelkkarit ja tietokoneet, Netflixit ja muut ylellisyydet. Mokenien kylässä parista hökkelistä löytyi TV eikä siellä ollut tietoakaan kännyköistä tai sosiaalisesta mediasta. Kaikesta huolimatta lapset näyttivät onnellisilta ja tyytyväisiltä elämäänsä. Saarelta lähdettäessä mieli oli niin sanotusti aika hiljainen.

Seuraavaksi pysähdyimme snorklaamaan ihan mokenien saaren läheisyyteen. Vesi oli satumaisen kirkasta, ja tottapuhuen kun jälkeenpäin katsoo reissukuvia on ihmeellistä ajatella, että olen oikeasti ollut tuolla ja nähnyt nuo upeat maisemat. Koralliriutta näkyi selkeästi alapuolellamme, eikä sillä näyttänyt olevan loppua. Värikkäät papukaijakalat, murenat, merisiilit, jättiläissimpukat ja muut eksoottiset lajit uiskentelivat ja saalistivat korallien lomassa, ja me snorklaajat ihastelimme niiden kauneutta.

Seuraava stoppi oli Koh Surin saari. Saimme lounasta ja meillä oli noin tunti aikaa katsella saarta. Saari on kohtuullisen suuri ja sademetsän peitossa. Siellä on majataloja, joissa on mahdollisuus viettää yö tai pari. Linnut visersivät yllämme, kun kävelimme metsätietä pitkin rantaan. Apinat ovat yleisiä Koh Surinilla, mutta meidän vierailuaikanamme niitä ei näkynyt. Hiekka on valkoista hienoa hiekkaa ja vesi turkoosia, ja ihan rannassa uiskenteli raidallisia kaloja. Maisemat oluvat henkeäsalpaavan kauniit, kuten koko snorklausreissulla muutenkin. Lähtiessämme saarelta laskuvesi oli niin matalalla, etteivät veneet päässeet rantaan asti. Kävelimme niille kivikkoista rantavettä pitkin. Perheeni säilyi haavoitta, mutta joillekin terävät rantakivet olivat viiltäneet syviä haavoja.

Seuraavana vuorossa oli Nemo Lagoon, jossa nimensä mukaisesti on mahdollista nähdä klovnikaloja. Värikkäät kalat ja korallit olivat laskuvedestä johtuen koskettamisetäisyydellä, ja paikoin joutui valitsemaan tarkkaan mistä kohtaa ui, ettei niihin osuisi. Vaikka hieman tekikin mieli koskettaa korallia, oli mielessä kuitenkin oppaan antama ehdoton kielto. Nemo Lagoonin jälkeen jälkeen matka jatkui snorklauspaikkaan, jossa oli mahdollisuus törmätä haihin. Harmiksemme yhtäkään haita ei kuitenkaan ollut näkyvissä, eikä tässä spotissa korallitkaan ollut yhtä hemaisevia kuin aiemmissa kohdissa. Matka jatkui siis suhteellisen äkkiä, ja käänsimme nokan kohti tuttua kalastajarantaa. Perille päästyämme kuulimme erään snorklaajan astuneen merisiilin päälle, ja ilmeestä päätellen kokemus oli aika kivulias.

Elefanttikeskus ja merikilpikonnien pelastuslaitos

Pääsimme myös katsomaan norsuja. Aloitimme päivän aikaisin aamulla retkibussin jälleen hakiessa meidät hotellilta, ja lähdimme kohti Seaside Retreat -keskusta, jossa elefantit nauttivat elämästä ilman työntekoa ja jossa ihmiset pääsevät tutustumaan niihin. Aloitimme vierailumme tutustumalla eläimiin ruokkimalla niitä banaaneilla. Aikamme ruokittuamme siirryimme kohti lampea, johon elefantit kävivät istumaan. Saimme jokainen pestäväksi yhden elefantin. Elefantin nahka tuntui paksulta ja yllätyksekseni siinä oli harvakseltaan noin viiden senttimetrin mittaisia karvoja. Koska pituuteni ei ole päätä huimaava, jouduin seisomaan elefantin polven päällä, mikä toi vielä hieman lisää jännitystä jo muutenkin jännittävään tehtävään. Kun norsu vielä tavoitteli kärsällään pesuharjaa ja käänsi päätään, olin varma että päiväni olivat luetut. Olihan kyse kuitenkin parin tuhannen kilon painoisesta villieläimestä. Tässä sitä kuitenkin vielä ollaan. Lopuksi kaikki vierailijat saivat vesisuihkun päälleen nuorimmalta leikkisältä yksilöltä. Seaside Retreat -keskus on siis elefanteista hyvin huolehtiva, ja eettisesti loistava valinta jos näitä jättiläisiä tahtoo nähdä. Perheeni tuki keskusta ostamalla ammattilaisen ottamat valokuvat meistä vesisuihkussa. Kuvien kehykset olivat tietysti valmistettu kierrättämällä elefantin lannasta.

Elefanttikeskuksesta matkamme jatkui kohti merikilpikonnien pelastuslaitosta armeijan harjoitusalueelle. Kuoriutuneista merikilpikonnista vain 1% kasvaa sukukypsäksi johtuen salametsästyksestä ja muuten vaan niitä kiusaavista ihmisistä, sekä myös linnuista ja muista kilpikkonnan poikasia ravinnokseen käyttävistä eläimistä. Siksi poikasia on alettu pelastamaan keskuksiin, joista ne vapautetaan, kun ne ovat kasvaneet sukukypsiksi. Pelastuslaitoksiin otetaan myös kilppareita, jotka ovat loukanneet itsensä esimerkiksi kalastusverkoissa tai veneiden potkureissa. Laitoksessa oli lukuisia altaita, joissa oli monia kilpikonnia jaoteltuna ikänsä mukaan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin oikeita kilpikonnia, ja yllätyin niiden kauneudesta. Ne polskivat altaissa vailla huolen häivää vihollisista, ja saivat ravintoa helposti ilman metsästystä.

Retki päättyi lounaaseen, joka tarjoiltiin ihanasti aseteltuna buffet-ruokailuna. Thaimaalaiseen tapaan pääruuaksi oli tarjolla esimerkiksi kanaa, kasviksia, vihreää currya ja nuudeleita. Jälkiruokana oli tuoretta ananasta ja jotain vähän hyytelöimäistä kylmää mannapuuroa muistuttavaa herkkua. Lähtiessämme takaisin hotellille törmäsin oikeaan elävään aloe vera -kasviin!

Lounasravintolan näkymät kruunasivat ruokailun.

White Sand Beach

White Sand Beach on nimensä mukaan valkoisen hiekan ranta. Sadekaudesta johtuen hiekka ei kuitenkaan ollut valkoista, vaan vesi oli tummentanut sen vaalean ruskeaksi. Rannalla oli lukuisia keinuja ja ravintoloita sekä muutama pitkähäntävene. Paikka kuhisi valkoisia, punaisia, mustavalkoisia ja vaikka minkä värisiä erakkorapuja, jotka menivät kotilonsa suojiin piiloon niiden yli astuttaessa. Paikasta olisi ehkä saanut enemmän irti, jos sadekausi olisi ollut tavalliseen tapaansa jo mennyt ohi.

Spirituaalinen kokemus

Thaimaan kuuluisat thaihieronnat ovat todella maineensa arvoisia. Hieroja käyttää hieronassa koko vartaloaan apunaan pelkästään käsien käyttämisen sijaan. Välillä tunsin, kun päälläni oltiin kontallaan, ja joskus selkääni taivutettiin hierojan työntäessä sitä jalallaan. Kävin hieronnassa kaksi kertaa. Ensimmäinen oli tavallinen thaihieronta heti ensimmäisenä päivänä hotellin spassa, ja se todella rentoutti mieleni lomatunnelmaan. Kaikki huolet tuntuivat kaikkoavan kauas tuntemattomiin maatessani hierontapöydällä rauhallisen musiikin soidessa. Toinen hierontahetki oli viimeisenä päivänä rannalla majassa. Tällä kertaa otin aloe vera -hieronnan, sillä kasvin pitäisi auttaa palaneeseen ihoon. Paloin snorklausreissulla niin pahasti, että hierojani purskahti nauruun nähdessä punaisen hipiäni. Aloe vera siis tuli todellakin tarpeeseen.

Vaikka onkin kliseistä kirjoittaa itsensä löytämisestä kaukomaanmatkalla, olen reissun jälkeen tuntenut oloni enemmän omaksi itsekseni kuin muutamaan vuoteen. Opin nauttimaan hetkestä, enkä murehtimaan menneestä tai tulevasta, se kun on täysin turhaa. Menneisyyteen on turha katsoa, siellä kun ei enää tapahdu mitään, ja tulevaa kun ei voi ennustaa. En tiedä mikä lamppu päässäni syttyi, mutta se lamppu toi mielelleni jo pitkään sen kaipaaman rauhan. Ja kumma kyllä, tuo mielenrauha vallitsee edelleen, vaikka reissusta on jo yli kuukausi aikaa. Joskus tuntuu, että mieleni vaeltaa edelleen Thaimaan valkoisilla rannoilla, ja itseasiassa tiesin jo ennen kotiinlähtöä haluavani mahdollisimman pian takaisin. Ensin pitää kuitenkin hoitaa velvollisuudet pois alta.

 

PS. Näin tulikärpäsen!!