Syksyn tuulia

Syyskuu peittosi elokuun lempeästi ja nyt on aika aloittaa arki kuuman kesän jälkeen. Olen saanut seurata vierestä 7-vuotiaan serkkuni jo pitkään odotettua koulun aloitusta. Hän oli jo kyllästynyt eskariin ja siellä leikittäviin leikkeihin, ja halusi jo astua isojen poikien maailmaan. Hän on jo kovaa vauhtia itsenäistymässä, ja haluaa muunmuassa kävellä yksin kotiin iltapäiväkerhoon menemisen sijaan. Serkkupoikani on innoissaan koulussa opetettavista asioista ja häntä seuratessani olen myös löytänyt itsestäni pienen koulutytön intoa tulevaan syksyyn ja sen tuomiin uusiin haasteisiin. Tosin ekaluokkalaisen ja välivuotensa aloittavan haasteet ja uudet asiat eroavat toisistaan hieman. Siinä missä serkkuni kamppailee matematiikan tehtävien kanssa, mä aloittelen avoimessa yliopistossa oikeustieteellisen opintoja, ja alan pohtimaan onko se oikea suunta tulevaisuuden minälleni. Avoimen yliopiston opintojen lisäksi päätin yrittää korottaa ruotsin kielen arvosanaani, mikä toisaalta kaduttaa jo nyt, sillä en ole saanut tehtyä mitään paremman arvosanan eteen. Onneksi kirjoituksiin on vielä melkein neljä viikkoa, joten jotain on vielä tehtävissä. 

Syksy ja etenkin syyskuu on uusien alkujen aikaa. Se on kuin vuoden maanantai, jolloin vaihdetaan uudet lakanat, aloitetaan uudet elämäntavat ja suunnitellaan viikon tapahtumat. Maanantain tavoin syksyllä voi olla haikea fiilis päästää irti kuluneesta kesästä ja sen riennoista. Samalla kuulostaa kuitenkin houkuttelevan raikkaalta antaa itselle uusi alku ja ehkä jopa puhdas pöytä, jolta on parhaassa tapauksessa mahdollisuus aloittaa kaikki alusta. Jos puhdasta pöytää ei ole tällä hetkellä vapaana, ehkä mahdollisuus siihen aukeaa hieman myöhemmin. Joka tapauksessa tulevasta syksystä selviää avoimella mielellä, vaikka joskus se tuntuukin vaativan uskoa parempaan huomiseen. 

Syksyn alkuun liittyy myös tietty tunne. Tunne on sekoitus uutuudenviehätystä, jännitystä, hyppäämistä tuntemattomaan ja malttamattomuutta tietää, mitä edessä mahtaa odottaa. Tällä hetkellä edellä mainitun tunteen lisäksi musta kuitenkin tuntuu ettei mulla ole mitään. Mulla ei ole koulupaikkaa ja mun työsopimus loppuu tämän kuun lopussa. Se ettei mulla ole mitään tarkoittaa taas toisessa kädessä sitä, että mulla on kaikki. Mulla on kaikki ovet auki ja mahdollisuuksia enemmän, kuin voisi kuvitella yhden ihmisen tarvitsevan. Mulla on kädessäni kaikki kortit, joita tarvitsen alkaakseni rakentamaan elämästäni sellaista, kuin sen haluaisin olevan. Nyt mun täytyy vain tietää mitä mä elämältäni haluan, ja miten muokkaan siitä oman näköiseni. Suuria ajatuksia alle 20-vuotiaalle tytölle mietittäväksi varsinkin, kun mulla on ongelmia tietää jopa mitä haluan syödä.

Mua pelottaa tuleva syksy. En oikein edes tiedä, mikä mua pelottaa. Ehkä se etten tiedä. En tiedä, mitä on tulossa. Lukiossa tiesi, että seuraavat seitsemän viikkoa on pakko painaa, ja sen jälkeen on koeviikko. Koeviikon jälkeen sama setti uudestaan kunnes tulee joulu ja kesä. Nyt en tiedä edes mitä teen kuukauden päästä. En tiedä onko mulla työpaikkaa, ja jos on niin missä se on ja mitä siellä teen. Mahdollisuudet pelottavat. On vapauttavaa, että mulla on maailma auki, mutta samalla se on ehkä pelottavin asia mitä osaan kuvitella. Se, että voin tehdä mitä vaan eikä kukaan voi estää tai kertoa mulle mitä pitää tehdä. Se pelottaa. Olen aina unelmoinut, että voin tehdä mitä vaan eikä kukaan käske tehdä mitään. Unelmoinut olevani oman elämäni herra. Nyt kun on oikeasti mahdollisuus siihen, en tiedäkään mitä pitäisi tehdä tai ajatella, ja vaikka tiedänkin selviäväni syksystä, tuntemattomaan hyppääminen pelottaa silti. 

Vaikka pelottaa, olen silti samanaikaisesti innoissani tulevasta syksystä ja sen mahdollisuuksista. Olen kiitollinen uusista ystävistä, joita kesä mulle toi ja niistä vanhoista uudestaan henkiin heränneistä ystävyyksistä. Olen innoissani myös siitä, että pääsen oikeasti kokeilemaan miltä tuntuu opiskella oikeustieteellisessä. Eihän avoin yliopisto nyt täysin sama asia ole, mutta hieman pääsee näkemään, onko kyseinen tiedekunta yhtään mua varten vai tuleeko matkan varrella parempia vaihtoehtoja. Onneksi sitäkään ei tarvitse tietää juuri nyt. Tärkeintä on, että olen onnellinen ja kiitollinen tämänhetkisestä elämäntilanteestani, vaikka joskus pelottaakin.

Olispa ruissi.