Graduation
2.6.2018 herätyskello soi 6.30 ja lähdin kohti vakkarikampaajaani. Hiukseni laitettiin koekampauksen mukaisesti alanutturalle, jota koristi muutama köysiletti. Meikkasin, puin ylleni sinisen mekon sekä yo-lahjaksi saamani hieman vaaleanpunaisena loistavan helmikerraston. Kengiksi olin valinnut Badgley Mischkan norsunluun väriset korkokengät.
Kello 12.00 alkoi lakkiaistilaisuus. Parin tunnin sisään mahtui muutama puhe ja musiikkiesitys, jonka jälkeen jokainen abiturientti sai oman hetkensä loistaa ja hakea valkolakin, ylioppilastodistuksen ja punaisen ruusun. Samalla rehtorimme luetteli kokelaan ansaitsemat stipendit. Lopetin lukioni stipendillä ranskan kielen tavoitteellisesta opiskelusta, sekä stipendillä yrittäjämäisestä luonteesta. En odottanut saavani ensimmäistäkään, joten olin rehellisesti sanottuna yllättynyt, että niitä tulikin kaksi.
Rehtori puhuttelee vuosiluokkaani viimeisen kerran ylioppilaskokelaina ja kehoittaa laittamaan lakin päähän lukion suorittamisen merkiksi. Yli 90 tuoretta ylioppilasta nostavat samanaikaisesti valkolakin päähänsä, seuraa kevään ylioppilaan puhe, jonka jälkeen suomenliput viedään pois.
Tilaisuuden jälkeen otettiin kavereiden kanssa muutamat kuvat, jonka jälkeen ehdin nopeasti käväistä valokuvausstudiossa. Sitten olikin jo kiire juhlapaikalle.
Ylioppilasjuhlani pidettiin Wanhassa Primadonnassa ja Wäinö Aaltosen museossa.
Onnea vielä kaikille vuoden 2018 ylioppilaille, ja tsemppiä tuleville abeille kirjoituksiin!