Miss Eloweena 2018 -finaali

Miss Eloweena 2018 -kiertue on kulkenut ympäri Suomea koko kesän, ja se sai arvoisensa päätöksen 28.7. Nakkilassa Villilän kartanossa, kun upea missikolmikko vihdoin kruunattiin. Kruunausta edelsivät perinteiset ilta- ja uimapukukierrokset . Juontajan haastatellessa missikokelaita jokainen heistä vastasi kiertueen parhaaksi asiaksi toisiaan tukevan ja kannustavan missiporukan. Hyvä yhteishenki huokui myös katsojan silmään: tytöt tsemppasivat toisiaan lavalla ja olivat aidosti onnellisia toistensa menestyksestä, vaikka eivät itse olisikaan kyseisissä kisoissa sijoittuneet.   

 

8AD9BA6D-9B81-4021-9527-2894BD1B4F71.JPG

Illan juontajana toimi Ossi Valo, joka kevensi jännittynyttä tunnelmaa kuivilla vitseillään. Illan artisti oli laulaja Mikael Konttinen. 

 

3C86B12E-D46E-4026-B2E3-E27D3E9CAEF6.JPG

Miss Eloweenaksi kruunattiin Jenna Toppari, joka valittiin myös yleisön suosikiksi. Ensimmäisen perintöprinsessan paikan saavutti Marjaana Savila, ja toisen perintöprinsessan palkinnon vei vanha ystäväni Heidi-Susanna Oja. Ilta jatkui shampanjalaseja kilistellessä ja salamavalojen vilkkuessa.

Miss Suomen kruunausta odotellessa.

A1588C91-14D6-4D03-A1EA-547E26DB721C.JPG

 

Muoti Oma elämä Päivän tyyli Trendit