Lohta Wellington

054.JPG

Taikinakuoreen tehty lohi on ihana viikonloppuruoka. Yleensä wellington-tyyliin tehdään kai lihaa, mutta lohi toimii samassa hommassa oikein mainiosti. Tämä tuhti ruoka ei tarvitse muuta lisäkettä kuin hyvän salaatin. Muuten tuleen järkyttävä ähky.

Ainekset (neljälle)

800 g lohifilettä
yksi purjo
2 dl pilkottuja ja paistettuja sieniä
paketti voitaikinaa tai ruis-perunataikinaa
sitruunamehua, suolaa ja mustapippuria

voiteluun kananmuna

Poista lohesta ruodot ja nahka. Pilko purjo ja sienet ja paista niitä pannulla hetkinen. Jos pakastimesta sattuu löytymään suppilovahveroita, ne ovat ihan omiaan tähän. Ellei löydy, niin tuoreet herkkusienet tai portobellot toimii kanssa. Kauli sulaneesta taikinasta iso (ainakin kaksi kertaa lohipalan kokoinen) levy.

Nosta lohipala taikinalevyn päälle. Purista päälle sitruunamehua ja ripottele suolaa ja mustapippuria. Laita sieni-purjopaistos koko komeuden päälle ja käännä loput taikinasta kalapalan katoksi. Voitele taikinan reunat munalla ja painele tiiviiksi paketiksi. Jos taikinaa ja viitseliäisyyttä jäi, ota jämätaikinasta erilaisia kuvioita piparimuoteilla ja länttää paketin päälle. Voitele lopuksi koko komeus munalla.

Paistetaan 200 asteessa noin 20 min.

p.s. kuva on ruma ja epätarkkakin vielä, mutta ruoka oikeasti hyvää.

Koti Ruoka ja juoma

Päivän vauvalook

019.JPG

Mikä saunatonttu! Aivan kuin suoraan jostakin Mauri Kunnaksen tonttukirjasta.

Hankin talvea varten V:lle lämpimiä haalareita, koska meidän ikivanhassa talossa on hyvin vetoisat lattiat. No pakkasia ei ole juuri ollut, mutta kaiken maailman jumppiksia ollaan käytetty silti. Vielä kun vetäisi itsekin päällensä onepiecen (eikun menikös se muoti jo?) ja konttaisi lattialla pallokuvioisen saunatontun perässä, niin kylläpä olisikin hupaisaa.

Haalari: Metsola. Onhan se oikeasti kätevä, ei tarvii sukkia eikä mitään!

Muoti Ystävät ja perhe Trendit