Vauvan kana-perunapata

002_0.jpg

Olen yrittänyt tehdä suuren osan V:n ruoista itse. Onneksi aika hyvällä menestyksellä – linnunpojan kita aukeaa hyvin myös itsetehdyille lusikallisille. Vaikka ruokia tekee itse, tuntuu että lasinkeräys on aina täynnä pieniä ruokapurkkeja. Tällainen pikkutyyppi syö aivan käsittämättömän usein! Enkä ole ottanut ruokien tekemisestä mitään elämäntehtävää, vaan ostelen myös valmiita purkkeja, varsinkin reissueväiksi. Molempi parempi, on mottoni tässä asiassa.

Tällä ohjeella saa aikaan reilut kymmenen pilttipurkillista ruokaa. Ei muuten tule juuri sen halvemmaksi kuin ostaa ruoat valmiina, mutta tietääpä ainakin tarkkaan, mitä lapsensa suuhun lusikoi.

Ainekset:

350 g broilerin fileesuikaleita

400 g (kaksi pussia) pakastemaissia

kolme isoa perunaa

bataatti

mustapippuria, jotakin kuivattua yrttiä

Kuori ja lohko perunat ja bataatti. Keitä kattilassa miltei kypsiksi ja lisää maissit ja mausteet sekaan aivan loppuvaiheessa ja keitä vielä hetkinen. Kaada osa keitinvedestä pois, mutta ota sitä hieman talteen. Kypsennä kanat omassa kattilassaan niin ikään keittäen. Kanat saavat olla reilusti kypsiä, jolloin rakenne muuttuu mureammaksi (eipä sillä – broilerin keittäminen tuntuu ihan hullulta touhulta!). Yhdistä kanat ja kasvikset ja surauta sauvasekoittimella tasaiseksi soseeksi. Jos soseesta tulee liian paksua, lisää vähän talteen ottamaasi keitinvettä.

Ruokaa voi pakastaa kätevästi pilttipurkeissa, ainakin meillä tuo on juuri se kitaan yhdellä kertaa uppoava määrä.

 

 

Suhteet Sisustus Ystävät ja perhe

Focaccia

036.JPG

Hyvä leipä on mainio asia. Vaikka puoli Suomea välttelee hiilareita, ei siitä mihinkään pääse – kyllä uunituore vaalea leipä on vaan hieno juttu. Focaccia toimii ihan sellaisenaan tai tapasten ja juustojen kaverina. Teen tai punkun kanssa. Voi valita ihan itse!

Ainekset:

4 dl vettä

pussi kuivahiivaa

2 tl sokeria

1 tl suolaa

0,5 dl oliiviöljyä

3 dl durumvehnäjauhoja

5 dl vehnäjauhoja

rosmariinia ja oliiveja

Lämmitä vesi reilusti kädenlämpöiseksi. Sekoita kuivahiiva muutamaan desiin vehnäjauhoja ja lisää leivontakulhoon veden sekaan. Sekoittele tasaiseksi. Lisää suola, sokeri, oliiviöljy ja loput jauhot. Vaivaa taikinaa noin kymmenen minuuttia. Muuten ei tule hyvä! Jätä taikina kohoamaan liinan alle tunniksi.

Levitä pellille leivinpaperi ja voitele se oliiviöljyllä. Taputtele taikina tasaisesti koko pellin kokoiseksi. Painele taikinaan oliivinpuolikkaat ja voitele oliiviöljyllä. Ripottele päälle rosmariinia. Anna kohota vielä puolisen tuntia.

Lämmitä uuni 250 asteeseen. Laita focaccia uuniin ja laske lämpötila 200 asteeseen. Paista noin 20-30 min, kunnes pinta saa hieman väriä.

Focaccian maustamisessa on vaan mielikuvitus rajana. Leipään voi painella vaikkapa fetakuutioita, kirsikkatomaatteja, punasipulia…

Koti Ruoka ja juoma