Sadekelin masis

007.JPG

Nämä syksyiset koiranilmat eivät todellakaan ole meidän koiria varten! Kun on pukenut itsensä lenkkikuntoon, saanut vauvan puettuna vaunuihin tutti suussa, lähdetään metsästämään Polkkaa. Sieltähän se löytyy sadetakkiin puettuna peiton alta piileksimästä! Panta kaulaan ja kiskotaan pihalle. Oma suhtautumiseni sadesäässä lenkkeilyyn on sama kuin koiralla, mutta minä sentään yritän. Ja mitä koiraan tulee, olen sentään sen verran hellämielinen, ettei näillä keleillä tarvitse lähteä lenkille kuin kerran päivässä. Muuten saa pissata omaan pihaan.

Eilen lenkin jälkeen kuvattiin vihaisen uhmakas ilme:

013.JPG

Pinkki sadetakki on muuten ihan mahtava täällä maalla. Suojaa sateelta ja antaa metsässä juostessa turvaa näin metsästysaikaan. Kyllä, maalaisilla on maalaisten ongelmat! Koiraa ihanan pinkki väri ei tosin näytä piristävän…

Puheenaiheet Sisustus Ajattelin tänään

Intialaista: pinaatti-dal

084.JPG

Miksi hyviä intialaisia ravintoloita on niin vähän? Tai intialaisia ravintoloita ylipäätään? Thaipaikkojakin on melkein joka kaupungissa, mutta intialaiset ovat kiven alla. Mausteisen ruoan kaipuuta lievitettiin tänään Glorian ruoka&viini 6/13 -numeron ohjeella. Ohjeen nimi oli ”Nopea pinaatti-dal”, mutta valmistusaika oli kyllä aika maksimi kaikkialle ryömivää vauvaa vahtiessa… Ehkä taas joku vuosi pystyy tekemään oikeasti työläitä ruokia?

Ainekset (noin neljä annosta):

sipuli

2 valkosipulinkynttä

rypsi- tai oliiviöljyä paistamiseen

1 tl garam masalaa

2 tl jauhettuja korianterin siemeniä

140 g tuoretta pinaattia tai 200 g pakastettua

3 dl punaisia linssejä

2 dl kasvislientä

400 g kookosmaitoa

2 tomaattia

ruukku korianteria

suolaa, mustapippuria

(lisäsin vielä muutaman kierroksen chiliä maustemyllystä, oli jotenkin mautonta ilman)

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota kattilassa sipulit ja lisää garam masala ja murskatut korianterin siemenet. Kuullota pari minuuttia. Lisää kokonaiset, huuhdellut pinaatinlehdet tai sulatettu ja valutettu pakastepinaatti. Kuullota hetkinen. Huuhtele keitetyt linssit siivilässä, valuta ja lisää kattilaan. Kaada sekaan kasvisliemi ja kookosmaito. Anna kiehua noin 10 minuuttia. Huuhtele ja kuutioi tomaatit. Lisää kattilaan ja anna hautua vielä jokusen minuutin. Mausta vielä suolalla ja pippurilla ja lisää tuore korianteri.

Tarjoa riisin tai jugurtin ja naan-leivän kanssa.

Koti Ruoka ja juoma