Kiitos kevät, että tulit.

Tänä vuonna talvi tuntui erityisen uuvuttavalta. Yli kaksi kotona vietettyä vuotta teki sen, että päivärytminsä pystyi ajoittamaan vuodenajan mukaan. Tänä talvena palasin karuun arkeen, siihen kun päivänvalon näkee vain työpaikan ikkunasta. Ja se, jos mikä on uuvuttavaa. Ikuiselta tuntunut kurakausi, sopeutuminen uuteen arkirytmiin ja se, ettei aika riittänyt oikein mihinkään.

Ehkä siksi valoisat aamut ja illat tuntuvat pelastukselta. Koirien kanssa ennättää metsään valoisalla. Lapsi viihtyy taas ulkona, kun lumen alta sulava piha tarjoaa virikkeitä, eikä keli ole mikään tappokylmä. Oma piha tuntuu taas mahdollisuudelta, eikä uhalta.

Olen istuttanut sipulikukkia ruukkuihin, leikannut pelargonit, trimmannut koiran, pessyt toppavaatteet pois ja siivonnut roskiskaapin (jälkimmäinen on pieni ihme).

Ihmetellyt lapsen kanssa kaukomailta palaavien joutsenten laulua, heränneitä muurahaisia ja leppäkerttua. Juonut kevään ensimmäiset iltateet puutarhassa. Ihastellut jouluruusua, ostanut tuoretta parsaa ja retiisejä. Ja nauranut auringonlaikkuja metsästäville koirille.

Kiitos kevät. En olisi jaksanut enää hetkeäkään.