Ladataan...
visual diary

Oh, tässäpä kesti. Tein reilu kuukausi sitten klassisen Kysy mitä vain -postauksen ja tässä viivästyneet vastaukset. Oikein hikoilutti täällä helteessä pohtia vastauksia näihin. Enkä päässyt helpolla, elämän tarkoitustakin kun kysyttiin.

-----

Jos saisit millaiset hiukset tahansa, millaiset haluaisit?
Ehdottomasti luonnonkiharat ja paksut. Värillä ei olisi välillä, ainoastaan sillä, ettei tarvitsisi tuskailla joka ikinen aamu oman lättätukan kanssa. 

Voitat 1000e arvasta. Saat käyttää sen kaikkiin muihin paitsi itseesi, kehen käyttäisit ja miten?
Lennättäisin sillä siskoni, hänen miehensä ja kummipoikani ison remontin keskeltä tänne Lissaboniin lomalle.

Kirja, jota voisit suositella lähes jokaiselle? Myös elokuva ja bändi ois kivoja kuulla!
Kirjoista Patti Smithin Just Kids, leffoista Xavier Dolanin Les Amours Imaginaires ja laulajista ihana SZA.

Missä maassa/kaupungissa haluaisit asua?
Minulla on ollut pitkään fiksaatio kolmeen kaupunkiin maailmassa. New York, Pariisi ja Kööpenhamina. Kuvittelin aina että jos muutan ulkomaille, se tulee olemaan joku tästä pyhästä kolmikosta. Vähänpä tiesin.

Vastaan siis kysymykseen: New York, jos ei tarvitsisi miettiä rahaa ja toimeentuloa.

Vaikutat tosi tehokkaalta! Miten ehdit tehdä kaiken; työn, blogin ja sosiaalisen elämän?
Vaikea kysymys. En ole koskaan ajatellut itseäni mitenkään erityisen tehokkaana ihmisenä. Ehkä asiassa auttaa paljon se, että työ, blogi ja sosiaalinen elämäkin kietoutuvat yhteen aika hyvin. Roikun työajalla pakostakin netissä ja saan ideoita blogiin, lähden ystävän kanssa ottamaan asukuvia ja päädytään sitten lounaalle ja ehkä drinkeille ja vaihdetaan kuulumiset samalla jne.

Mitä opiskelet siellä Lissabonissa?
Opiskelen kaksivuotisessa graafisen suunnittelun maisteriohjelmassa, joka kulkee täällä nimellä Design and Visual Culture.

Onko kissat tosiaan mukana?
Toinen kissoistani kuoli keväällä, mutta toinen on hyvin vahvasti menossa mukana täällä. Gato Portuguesa, näin häntä nimitän nykyisin.

Jos olisit vaate, mikä olisit? Miksi?
Olisin ehdottomasti selästä avoin mekko, kuosillinen sellainen. Vähän niin kuin että luulit tietäväsi millainen olen, mutta sitten luvassa onkin ylläri. 

Mikä on paras neuvo, jonka olet saanut?
Äidiltä saama neuvo, jonka kerroinkin jo aiemmin: Turha voivotella. Tässä on nyt nämä palaset ja näistä teet jotain.

Paljon oot pitkä ja paljon painat?
Olen 165 cm pitkä ja painan jotain 52-55 kilon väliltä. En omista vaakaa, joten en tiedä tarkemmin.

Mitä urheilua harrastat?
Suomessa kävin salilla ja tein pitkiä kävelylenkkejä. Toisinaan joogasin myös kotona. Lissabonissa olen vain kävellyt, mutta kilometrejä kertyy päivässä 5-10 väliltä.

Missä asiassa oot tosi huono?
Olen huono puhumaan tunteista.

Mihin aikaan menet yleensä nukkumaan?
Olen yökyöpeli. Menen yleensä nukkumaan yhden ja kolmen välillä.

Tupakoitko?
En. Kerran kesässä saatan polttaa yhden tupakan.

Lempiruoka?
Lohi punacurrykastikkeessa riisin kanssa. Tai pizza.

Paheesi?
Syön paljon suklaakeksejä, nypin ihokarvoja pinseteillä ja katson vanhoja Frendejä. Yleensä samanaikaisesti.

Missä asiassa olet erityisen hyvä?
Olen nopea. Kun käyn baarin vessassa, minun takia ei tarvitse odotella: pissaan pikavauhtia. Teen päätöksiä nopeasti, niin työ –kuin yksityiselämässäkin. Ja olen vartissa valmista –tyyppi, jos jonnekin pitää lähteä.

Mikä sai sinut bloggaamaan?
Mulla on jostain syystä kova tarve jakaa asioita. Kirjoitan tosi paljon, mulla on joka vuodelle tilitysmuistio –niminen word- dokumentti täynnä asiaa. Kuvaan myös tosi paljon kaikkea. Jotenkin nämä kaksi harrastusta synnyttivät tosi luontevasti blogin.

Eikö sulla oo reikiä korvissa? Miksi ei? :D
Otin reiät korviin vasta yli kakskymppisenä, mutta koska en ikinä käytä korviksia, ne on menneet umpeen. Mulla on jotenkin sellainen fiksaatio, että samaan naamaan ei mahdu rillit ja korvikset.

Mitä hyvää toivot hartaimmin Lissabonin-ajan tuovan elämääsi?
Yksi suurin syy tänne lähtöön olisi se, että elämässä olisi erilaisia kausia. Vaikka palaan Suomeen, olisi silti se ”Lissabon -aika”. Toivon kovasti että saan tästä irti monia asioita, jotka vaikuttavat koko loppuelämään: uutta osaamista töihin, rohkeutta tehdä jatkossakin uskaliaita päätöksiä, tunnetta siitä että elämä on mahdollisuuksia täynnä, uusia ihmisiä, kokemuksia ja uuden kielen. Ja että olisi maailmassa kaksi kaupunkia, joista voi sanoa: kotikaupunki.

Mikä siinä pelottaa?
Tietysti uuteen maahan ja kaupunkiin muuttamisessa pelottaa moni asia. Entä jos en tutustu keneenkään, entä jos koko ajan on vain ikävä ja ulkopuolinen olo ja kaduttaa. Näitä asioita pohdin edelleen viikottain.

Voisitko kuvitella muuttavasi ulkomaille pysyvästi?
Ehdottomasti. Mutta siinä tapauksessa olisi oltava kesämökki Suomessa.

Käytätkö muuten jo portugalin kieltä, esim. asioidessasi jossain?
Hyvin vähän. Kahvin voin tilata, mutta siinäpä se tähän asti on ollut. Pitäisi tehdä sitä enemmän, mutta kun on liian helppo kääntää keskustelu heti englanniksi.

Mitä blogeja itse luet?
Luen suurimmaksi osaksi ulkomaisia blogeja: Garance Dorea, Beautiful Messiä, sisustusblogeja. Suomalaisista luen mm. Muslaa, Eeva Kolua ja täällä Lilyssä tietty blogisiskoja: Pupulandiaa, Laura de Lilleä, WTD:tä, Barbamamaa jne.

Mikä on elämän tarkoitus sinulle?
Tehdä asioita, joista tulee onnelliseksi.

Unelmien työpaikka?
Haaveilen työstä, jossa voisi kuvittaa, suunnitella kuvauksia, logoja ja pakkauksia. Haluaisin olla vapaa tekemään töitä missä tahansa, siis vaikka lähikahvilassa tai Vietnamissa.

Tatuointihaave?
Haluaisin eri kirjaimia ja sanoja eri puolille vartaloani. En kuitenkaan koskaan osaa päättää mitä ja minne.

Ihailen rohkeuttasi "mennä ja tehdä", joten mitä sanoisit tällaiselle matkustelusta unelmoivalle sohvaperunalle rohkaistaksesi tekemään unelmistaan totta? :) Mitkä ovat tärkeitä asioita muistaa, jos lähtee ensikertalaisena maailmalle?
Muistan kun olin ekoja kertoja ulkomailla, 12 –vuotiaana Tukholmassa. Olin yksin vaatekaupassa, ostin jotain ja ovella hälytin alkoi soida. Jouduin menemään kassalle ja selittämään tilanteen, englanniksi. Olin ihan paniikissa, mutta kun tilanne selvisi, tuli ihana fiilis: puhuin ekan kerran englantia, vielä ulkomailla ja selvisin yksin.

Mulle matkustelu on ainakin tuonut tosi paljon rohkeutta ja uskoa omaan itseensä. Ja jotenkin myös luonut uskoa ihmisiin ihan erilailla kun kotimaassa. Melkein joka reissusta on muistoja ihanan avuliaista ihmisistä, oli se sitten joku ihana täti joka neuvoi bussireittiä tai ihana mies joka halusi syödä sun nachot baarissa. Ulkomailla on myös jotenkin tosi ihanaa kun saa olla hetken joku ihan muu kuin kotimaassa.

Mulle tosi tärkeä asia ulkomaille muutossa oli tajuta oli se, että voin lähteä ja sitten palata takaisin vanhaan elämään. Mikään ei ole lopullista. Täällä synkimpinä hetkinä, kun olen halunnut lähteä maitojunalla kotiin, olen oikeasti tajunnut, että jos ihan hirveästi haluan, voin sen tehdä. Voin asua sitten vaikka mummolan vintillä.

-----

Huh. Olipa hyviä ja vaikeita kysymyksiä. Kiitos näistä.

-----

Ask me anything -answers, only in Finnish (sorry).

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
visual diary

Työmiehet rakentavat naapureilleni privaattia uima-allasta takapihalla. Kuuntelevat samalla Lana del Reytä ja juovat kaljaa.

I´ve got this summertime, summertime sadness, raikaa parvekkeen ikkunoista.

Minä istun hikisessä olohuoneessa ikkuna auki ja kirjoitan viestiä. Se alkaa näin: That´s crazy. No way!

Edellisenä päivänä istun kattoterassilla, josta turistit eivät tiedä. Sinne täytyy kävellä parkkihallin läpi, mennä epäilyttävällä hissillä ja juuri kun usko alkaa loppua, kiivetä vielä rappuset ylös. Istun siellä kauniissa vaatteissa, aurinkolasit päässä, drinkki kädessä ja

itken niin että naama kastuu märäksi ja puhun enemmän kuin aikoihin. Mutta se auttaa. Seuraavana päivänä olo on ainakin viisi kiloa keveämpi.

Viesti, jota kirjoitan, alkaa siis näin: That´s crazy. No way!

Olen tavannut miehen kerran

ja hän pyytää minut viikonloppulomalle Etelä-Portugaliin, lähtö seuraavana aamuna. No en todellakaan lähde, hullu, ajattelen ja vastaan samalla tavalla.

No sitten kuitenkin lähden.

Istumme bussissa kaksi ja puoli tuntia. Ostan kioskilta Portugalin Voguen, jota mies kääntää minulle, hikeä pyyhkien. Normcore, mitä tämä edes tarkoittaa? Minulla on pussillinen pähkinöitä eväänä ja päällä uusi suosikkihame, eikä mukana juuri mitään muuta. Siihen nähden että olemme tavanneet kerran, kaikki on aika luontevaa. Myöhemmin mies tosin kommentoi, ettei ole ikinä kuullutkaan suomalaisista, jotka puhuvat taukoamatta.

Ah, niin siis minä.

(Välihuomautuksena: bussimatkan aluksi vaadin miestä lähettämään kotiosoitteensa ja kuvan passistaan Lissabonissa asuvalle ystävälleni, ihan vaan yleisen epäluulon vuoksi. In Finland, this is totally normal).

Pikkukaupungissa majoitumme suloiseen minihotelliin, jossa on vain viisi huonetta. Lattiassa on kahta erilaista värikästä laattaa, huoneessa kukkaverhot ja toista kukkakuosia oleva päiväpeitto. Kuinka söpöä! Rannalle kävelee viidessä minuutissa.

Ulkona on myös ihana pieni puutarha, joka tosin on pilattu rumilla muovituoleilla. Istun tuolilla ja laitan huulipunaa, kun viereeni tulee istumaan ehkä nelivuotias tyttö. Hän hymyilee leveästi ja osoittaa minua, kaivaa sitten jostain oman huulipunansa ja levittää sitä huuliinsa, sotkien lähes koko naamansa. Ja juoksee sitten pois vilkuttaen minulle.

Syön ihanaa katkarapusalaattia, outoa kalaperunayhdistelmää, nimipäiväleivoksen, juon punaviiniä ja sangriaa, uin meressä, näen kissanpentuja, uusia ihmisiä illallisella, ihastelen maisemia, sumua ja aurinkoa, kivoja pikkufestareita, hassua suihkupullosadetta kesken helteen, jylhää biitsiä, kirkasta vettä

ja koko ajan vaan mietin:

Miksen pakannut kuivashampoota mukaan? Tai edes hiuslakkaa? Karmiva tukkani on ihan ok edestä, mutta takaapäin paljastuu hikinen ja rasvainen totuus.

Ja kohtelias mies kun ei koskaan kävele naisen edeltä mihinkään.

Virhe.

-----

I went on a mini holiday to Sines. Such a beautiful place.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
visual diary

Olen hyvin kiintynyt edelleen the Stowen laukkuuni,

mutta....

 

Joku nyt ihan selvästi omaa saman maun kuin minä, tuolla Ameriikan Anthropologyllä.

Jos olisin nyt uuden ison laukun tarpeessa, ekan kuvan laukku voisi olla juuri se. Tai sitten tuo pienempi hapsulaukku, tai....

(Ja pahinta nykyajassa on se, että nyt nämä kyseiset laukut roikkuvat Facebookin sivupalkissani koko viikon. Hemmetti. Kerran sinne ilmestyi jopa eräs mekko, josta olin puhunut töissä käytävällä kävellessä, enkä varmasti ollut sitä googlettanut. Pelottavaa).

-----

After moving to another country, I only have 2 bags left anymore. I could use a new one, maybe from Anthropology...

Share
Ladataan...

Ladataan...
visual diary

Tässä on kuva treffeistä, joilla olin jokin aikaa sitten.

Näettekö miehen? Niin, en minäkään nähnyt.

Mies kun oli 40 minuuttia myöhässä ja minä siitä suivaantuneena menin juomaan viiniä yksin. Kerroin hänelle kyllä viestitse, mikä meni pieleen. (Tässä vaiheessa oman elämäni soundtrack soitti päässäni Nancy Sinatraa: How does that grab you, darlin'? How does that mess your mind?
How does that grab you darlin'? This girl is leavin' you behind.
)

Sitten katsoin puhelintani, jonne mies lähetti neljäkymmentä viestiä. Ja ajattelin: paha mieskarma seuraa ihmistä myös maan rajojen ulkopuolelle.

-----

Olen pyrkinyt noudattamaan miesasioissa sääntöä, jota kutsun nimellä 30/30 sääntö. Se menee näin:

Jos minun on tarkoitus tavata mies, hän saa olla enintään 30 minuuttia myöhässä. 30 minuuttia odotan, kauempaa en. Turhasta odottelusta kun tulee halpa ja paska olo. Olen vahvasti sitä mieltä, että aikuisten ihmisten kuuluu osata lähteä ajoissa, ollakseen paikalla ajoissa. (Okei, jos mies on esimerkiksi sammuttamassa tulipaloa ja myöhästyy siksi, voin joustaa säännöstäni).

Jos tapailen miestä, jolla on jokin todella ärsyttävä tapa (ei, en laske tähän pikkutapoja: voita näkkärin väärälle puolelle, tapa käyttää epäsopivia vaatteita yhdessä tai jättää kaapinovet auki) vaan oikeasti sellaisia kohtuuttoman tyhmiä tapoja, jotka satuttavat ja tekevät suhteesta inhottavan. Tällöin otan asian puheeksi ja ehdotan, voisimmeko testata 30 päivää koetta.

Suht yleisen uskomuksen mukaan ihminen nimittäin tarvitsee 30 päivää muuttaakseen toteuttamansa käytösmallin. Luotan tähän teoriaan (ja miehiin). Ja mitä tapahtuukaan, on ainakin hyvä avata keskustelu aiheesta.

-----

Saatuani miehen viestit, laitan puhelimen pois päältä.

Sitten tilaan ruokaa ja ajattelen: Voin joko muistaa tämän tosi paskana päivänä, tai sitten voin ajatella kuin äitini opetti: Turha voivotella. Tässä on nyt nämä palaset ja näistä teet jotain.

Syön lounaani, siemailen viinilasillistani ja loppujen lopuksi laitan puhelimen takaisin päälle. Ja sitten viestin toiselle miehelle, jonka kanssa olin hiljattain chättäillyt. Mies vastaa piakkoin:

How about early white wine? I´m just leaving the office.

En edes sano etten juo valkkaria. Nyt ei ole se hetki. Otan metron. Ajan kaupunginosaan joka on minulle tuntematon. Kiipeän näköalapaikalle ja tapaan miehen.

-----

Seitsemän tuntia myöhemmin puhun portugalia taksikuskille, joka vie minut kotiin. Mahassa useita lasillisia roseviiniä ja kolmen ruokalajin illallinen. Lisäksi auringolta ja tuulelta tuoksuva tukka. Ja jostain syystä ei yhtään huulipunaa enää.

Seuraavana päivänä saan mieheltä viestin: When are you going on another failed date? I´d love to be your back-up-guy again. Ja toiselta mieheltä viisitoista vihaista viestiä, joihin vastaan laittamalla viestieston päälle.

Sitä saa mitä tilaa,

ihan missä päin maailmaa tahansa.

-----

Went on a bad date last week. See the guy? No, I didn´t either, since he was 40 minutes late, so I went to drink wine alone.

Share
Ladataan...

Ladataan...
visual diary

Odotin erityisen innolla uudesta elämästä yhtä asiaa:

Sitä, että ei ole rutiineita.

Kuinka väärässä olinkaan. Ihan sama minne kauas ihminen muuttaa ja kuinka ison elämänmuutoksen tekee,

rutiinit kyllä löytävät sinut, lopulta.

Teen mitä vaan, milloin vaan. Valvon yöt, nukun päivät, syön aamupalaa illalla ja käyn baarissa maanantaisin. Ei. Vaikka minulla ei ole nykyisin juurikaan aikatauluja, rutiineita on.

Aina alkuviikosta ajan metrolla isoon kauppakeskukseen. Maleksin ympäriinsä hankkimatta mitään erityistä, mutta tykkään jotenkin kovasti paeta ilmastoituun ja neutraaliin ympäristöön. Kauppakeskukset kun ovat joka paikassa ihan samanlaisia: alakerrassa meikkiosasto ja laukut, sitten naisten muoti, sitten miesten ja ylimmässä sisustustavarat. Ostan ruokaosastolta ruisleipää (sitä ulkomaalaisversiota, fitness –leipää, niin kuin paketissa lukee) soijajugurttia ja usein metroasemalta vielä kukkakimpun. (Tai pelkkiä eucalyptuksen oksia).

Maanantaisin muutenkin kirjoitan listaa siitä, mitä asioita pitää hoitaa. Teen jotain terveellistä ruokaa, pesen pyykkiä ja tyhjennän vaatetuolin viikonlopun vaatekriisien jäljiltä. Luen blogeja ja nettihesaria, skypetän siskon ja kummipojan kanssa.

Tiistaina jätän jo leivänmurut pyyhkimättä, koska keskiviikkona tulee siivooja.

Usein keskiviikkoisin menen ulos ainakin yhdelle lasilliselle. Onhan pikkulauantai.

Torstaisin iskee olenko tehnyt tällä viikolla mitään viisasta –olo ja käyn yleensä jossain uudessa paikassa. Uudella näköalapaikalla tai kaupunginosassa, joka ei vielä ole tuttu.

Perjantai-aamuna pesen aina hiukset. Viikonloppua varten. Siivoilen vähän kotona.

Jos jollekin illalle pitää sopia menoja, tekee ne automaattisesti viikonlopulle, vaikka olisikin lomalla.

Sunnuntaisin käyn melkein aina pitkällä kävelyllä rannassa. Illalla keitän teetä ja puran kuvia kamerasta. Kirjoitan yleensä pitkiä blogitekstejä juuri sunnuntaisin, haudottuani ideoita ensin päässäni koko viikon.

-----

Olen myös hankkinut rutiinin käydä suunnilleen joka toinen ilta pienessä sorbettipaikassa. Se on auki myöhään ja kauniit valomainokset hohkaavat jo kauas. Paikassa on ihana sisustus, mutta istun ulkoikkunalaudalle syömään annostani: pieni sorbetti, puolet sitruunaa ja puolet vadelmaa.

Ja aina kun kävelen kotiin, näen sen yhden kivannäköisen pikkubaarin, joka on kadulle asti täynnä jopa maanantai-iltaisin ja ajattelen: hitto, miks en oo vieläkään käynyt tuolla!

Pitäisi ehkä lisätä rutiineihin:

yksi uusi baari joka viikolle.

-----

Wake up and smell the routine, even on holiday.

Always on Mondays: healthy food, shopping for the week, just wondering around a big department store, skype sessions. On Tuesdays: not cleaning, since the cleaning lady comes on Wednesdays. Wednesdays: have a drink, ´cause in Finland we call it "Little-Saturday". On Thursdays: to do something new or go to a place you´ve never been before. On Fridays: wash your hair for the weekend. And even on holiday, I always make all the plans for the weekend. And on Sunday: write all the stuff down for blog posts for next week.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
visual diary

Timantitko ne olivat tytön parhaat ystävät? Ei, kun ehkä lemmikit kuitenkin.

Voguen netissä on paljon ihanaa, mutta eniten fanitan näitä kekseliäitä minivideoita,

esimerkiksi Amanda Seyfriedistä ja hänen koirastaan Finn:istä.

Tsekkaa täältä.

-----

Vogue original shorts. Just the best.

-----

Kuva/pic: Vogue

Share
Ladataan...

Pages