”Sitten, kun menet oikeisiin töihin…”
Tickle Your Fancy -blogissa pohdittiin viime viikolla sitä, mikä oikeastaan on oikeaa työtä ja millaista työtä arvostetaan. Aihe oli niin herkullinen, että pakkohan siihen oli tarttua. Itsekin luovalla alalla työskentelevänä kuulen usein ihmettelyä siitä, miksi olen opiskellut musiikkia ja teenkö oikeaa työtä – unohtamatta tietenkään klassikkokysymystä eli maksetaanko työstä.
Enää tämä kaikki ei juurikaan aiheuta mitään sen suurempaa tunnekuohuntaa, koska olen (ikävä kyllä) tottunut kaikenlaiseen kummalliseen kommentointiin. Lähinnä enää häiritsee se, miksi joku kokee oikeudekseen kommentoida tekemääni työtä tai opiskelemaani alaa loukkaavasti tai arvottavasti. Käsittääkseni meidän tehtävämme tällä maapallolla ei ole laittaa toisiamme paremmuusjärjestykseen.
Joskus palautetta tuntui tulevan niin paljon, että vieraassa seurassa en aina edes viitsinyt mainita yliopistossa opiskelemiani aineita, sillä reaktio saattaisi asettua jonnekin naurun ja ”saatko sä tolla tutkinnolla edes töitä” -ihmettelyn välille. Kerran olen oikeasti saanut keskustelukumppanini nauramaan ilmoittamalla opiskelevani musiikkitiedettä. Toki tilanteeseen saattoi liittyä useampi lasi viiniä, mutta veikkaisin että jonkun perinteisemmän alan opiskelija ei ole koskaan kohdannut vastaavia reaktioita. En kuitenkaan yliopistoon kirjautuessani arvannut, että korkeakoulutus olisi jonkun mielestä naurun asia.
Voisin tietysti tahallani alleviivata käsitystä, jonka mukaan työni on vain ”hengaamista artistien kanssa” vaikkapa postaamalla yhteiskuvia Instagramiin. En kuitenkaan halua tehdä niin, koska minua ei kiinnosta ruokkia mielikuvia työn ”helppoudesta” tai siitä, onko työ oikeaa työtä vai ei. Mielestäni töistä puhuminen puolestaan auttaa paremmin ja lisää tietoutta muun muassa siitä, miten kulttuuriala toimii. Harva esimerkiksi tietää, että klassisen musiikin konsertteja tai suuria kiertueita suunnitellaan vuosia etukäteen ja millaisia järjestelyjä ne vaativat tai että muusikko joutuu varaamaan keikkaan melkeinpä koko päivän. Ehkä myös meikäläisen Kulttuurimaisterin aakkoset -postaus avaa alaa kiinnostuneille.
Toki tajuan, että kaikki eivät voi tai halua opiskella vaikkapa musiikkia tai ylipäätään korkeakoulussa. Harva tähtää esimerkiksi yliopistoon, jos perhe ei pidä koulutusta arvossa tai joku lopettaa opiskelut taloudellisen paineen käydessä liian suureksi tai töiden imaistessa mukanaan. On mielestäni hassua väittää, että Suomessa kaikilla on mahdollisuus mihin vain, jos vaan jaksaa olla tarpeeksi ahkera. Kaikille ei vain ole tarpeeksi töitä ja kaikki eivät vain saa sitä unelmien opiskelupaikkaa tai unelmaduunia, vaikka kuinka rehkisivät. Mutta oli henkilön tausta mikä tahansa, kunnioitusta toisen tekemisiä kohtaan pitäisi kyllä löytyä.
Huvittavin kommentti ”oikeista töistä” tuli kuitenkin lähipiiristä. Jokunen vuosi sitten isoäitini esitteli minulle vaatehuoneeseen pakattua sinikettuturkkia ja totesi ”saat tämän sitten, kun menet oikeisiin töihin”. Kyseinen heitto lähinnä nauratti, sillä en voi muuttaa lähes 90-vuotiaan isoäitini asennetta tai käsitystä työstä. Kommentti jäi kuitenkin mietityttämään, sillä on äärimmäisen surullista, että monilla ikäisilläni on syystä tai toisesta samanlainen arvomaailma.
Niin ja arvaatte varmaan, että turkki on vielä odottamassa ottajaansa. ;)