Pitkä matka lavalle
Ensimmäisessä postauksessani tähän blogiin kerroin itsestäni ja minulle tärkeistä asioista. Yksi kahdestakymmenestä kohdastani oli oma musiikkini, joka on minulle henkireikä ja kaikista musaprojekteistani lähimpänä sydäntäni. Oman musiikin esittäminen onkin siksi minulle aina eri tavalla mieluisaa – ja samalla myös jännittävämpää, kuin cover-keikat. Olen esiintynyt Liisa & Dem Babies -yhtyeeni kanssa jo monta vuotta ja tehnyt lukuisia keikkoja erilaisissa tilanteissa ja eri kokoonpanoilla. Kokemuksesta huolimatta oman musiikin esittäminen on minulle kuitenkin aina astetta kuumottavampaa kuin mitkä tahansa muut keikat. Esiintyminen luontevasti omana itsenään ei ole ihan maailman helpoin juttu – ja miten se olisikaan, kun vastassa on ihmismassa, joille pitäisi läväyttää eteen omat kipuilut, ihastumiset ja vaikeudet laulutekstien ja melodioiden muodossa. Siinä sivussa laulun ja soiton tekninen toteutuskin pitäisi olla huippuluokkaa. Huhhuh. Hatunnosto ja iso tsemppi kaikille, ketkä uskaltautuvat lavalle! Esiintyminen ei ole helppoa hommaa, oli kyseessä sitten esitelmä, konsertti, näytelmä tai mikä tahansa muu tilanne, missä pitäisi pystyä olemaan huomion keskipisteenä ja antaa jotain itsestään!
Omaa musiikkia esittäessä on minulla vieläkin hieman enemmän sätkivät perhoset vatsassa kuin muilla keikoilla, mutta nykyään tunnen runsaan esiintymiskokemuksen myötä oloni melko kotoisaksi lavalla. Lukuisten keikkojen myötä olen oppinut olemaan armollinen itselleni ja mokille – niitä tulee aina. Kannattaakin opetella hyväksymään jo heti kättelyssä, että virheitä tulee tehtyä. Esiintyminen (ja elämä yleensäkin) tulee olemaan hieman helpompaa, kun sen on sisäistänyt.
Kaikkia esiintyminen ei ajatuksena ahdista, vaan kutkuttaa ja jopa houkuttaa. Tämä on tietysti myös persoonakysymys; toiset ihmiset viihtyvät enemmän sivussa ja toiset tapahtumien keskellä. Olen itse monien muiden ammattiesiintyjien tapaan paradoksaalisesti vähän introvertti tapaus: tykkään olla omissa oloissani, tai pienissä porukoissa ja väsyn nopeasti hengailtuani isossa ihmisjoukossa. Suuren jengin keskellä tuntuu joskus, että minulla ei ole tilaa hengittää tai keskittyä asioihin yksi kerrallaan. Toisaalta lapsena olin aina innokas esiintyjä ja mielelläni huomion keskipisteenä. Sukulaiset muistavat naureskellen spontaaneja tanssiesityksiäni, enkä lapsena juuri nolostellut minkäänlaisia tilanteita. Esiintymisjännitykseni alkoi varhaisessa teini-iässä, milloin maailmasta tuli muutenkin nolo, pelottava ja epämukava paikka. Nämä tunteet ovat tietysti ihan normaaleja kasvavalle nuorelle. Kuitenkin pahimmankin angstin keskellä tunsin aina vetoa esiintymiseen ja omien tarinoideni ja ääneni kuuluville saamiseen. Ammattini vuoksi olenkin miettinyt esiintymistä melkoisen paljon ja monesta vinkkelistä.
Esiintymistilanne on mielessäni aina eräänlaista keskustelua esiintyjän ja yleisön välillä. Se on kuitenkin ihan erilaista vuorovaikutusta kuin normaali keskustelu, jossa osapuolet ovat suhteellisen yhtä aktiivisia. Keikalla esiintyjä vetää pitkää monologia, johon yleisöstä ”suunvuorona” ihmiset taputtavat, tanssivat, laulavat mukana, istuvat paikoillaan kädet ristissä tympääntyneen näköisinä – tai mitä tahansa muuta! Pahinta minulle on, jos en näe tai kuule yleisöä – mistä sitten pitäisi aistia, minkälainen meininki yleisössä on ja tykkäävätkö he minusta, vai vihaavatko – kaikki varmasti vihaavat voi voi voi eiii tää on kauheeta!!
Äskeinen lauseen loppu on suora ote omista ajatuksistani niiltä ajoilta, kun esiintyminen tuntui ahdistavalta. Esiintymisteni alkutaipaleella kaikki mitä lavalla tein tuntui jälkikäteen – tai itse hetkessä – äärimmäisen nololta ja epäluonnolliselta. En muistanut enää, mitä käteni normaalisti tekivät, mihin yleensä katsoin ja miten ylipäätään puhua. Jännitys laittoi äänen värisemään ja muistan muutaman kerran toivoneeni jo keikan puolivälissä, että koettelemus olisi ohi. Ymmärrän nyt, että nolouden ja epämukavuuden tunteet johtuivat epävarmuudesta. En yksinkertaisesti uskaltanut seistä selkä suorassa omana itsenäni, vaan ajattelin automaattisesti, etten ollut hyvä sellaisenaan. Kaikenlainen yrittäminen ja muiden esiintyjien kopioiminen hämärsi kuitenkin entisestään ajatusta siitä, kuka oikeastaan minä olin. Olenkin oppinut kantapään kautta, että pohjimmiltaan lavalla tärkeintä on olla ”yrittämättä tehdä” yhtään mitään ja pelkästään olla tilanteessa valppaana ja elää hetkessä. Yleisöstä saa hirveästi voimaa ja energiaa omaan tekemiseen kun on vilpittömästi läsnä tilanteessa, eikä yritä olla tai tehdä yhtään mitään muuta. Jos esiintymistä yrittää väkisin viedä johonkin suuntaan, keikasta voi pahimmillaan tulla epäaito fiilis, sillä yleisö aistii, milloin esiintyjällä on huono olla itsensä kanssa. Muutaman ”peura ajovaloissa” -keikan vetäneenä ja myös katsoneena voin sanoa, että epämukava fiilis on molemminpuolinen. Lyhyesti: be yourself! Vanha viisaus, joka pitää paikkansa tässäkin tapauksessa.
Tähän loppuun esittelen Two Roads -kappaleeni muutaman vuoden takaiselta Arabiasalin konserttikeikalta. Olen katsellut konsertin taltiointia viime aikoina nostalgiafiiliksissä, sillä tänä keväänä palaamme bändin kanssa samaan paikkaan esittämään osittain samaa ohjelmistoa. Tiedän jo nyt, että olen kasvanut ihan mielettömästi niin laulajana kuin esiintyjänä tuostakin esityksestä, mutta vanhat videot ja äänitteet ovat silti hyviä sellaisenaankin. Osaan arvostaa omaa tekemistäni myös vanhoissa taltioinneissa, sillä vaikka olenkin joka päivä ja hetki aina hieman taitavampi ja kokeneempi, en ole koskaan valmis. Matka on tärkeä, ja hetket matkan varrelta korvaamattomia! Alla siis yksi hetki matkalta:
Ja kyllä tyttöä taisi jännittää kyllä tuossakin pätkässä, ei ole vaikeaa huomata.. :) Uusintaversio tästä biisistä ja monia muita loistavia teoksia on kuultavissa Liisa & Dem Babiesin konsertissa Arabiasalissa torstaina 23.4 klo 20, tervetuloa! Odotan innolla, että pääsen liittämään myös sen keikan videoita myöhemmin tänne blogin puolelle. Vastapainoksi edelliselle tässä on teille vielä kuunneltavaksi Two Roadsin EP-versio:
Ja koko EP löytyy iloisesti Spotify:sta, siitä suoraan soittolistalle! Näihin kuviin ja tunnelmiin siis, ihanaa viikonloppua kaikille!