Mie maailmalla osa 2 – Paris, France
– Matkalaukun painoraja 20kg molempiin suuntiin
– Matkalaukun paino jo lähtiessä 23kg
– Edessä puolivuotisjakso Pariisissa
= do the math
Syksyllä 2009 lähdin puoleksi vuodeksi vaihtoon Pariisiin. Vaihtokohteen valinnassa itselläni oli kolme painavaa kriteeriä:
- Missä kaupungissa haluaisin asua ja viettää aikaa?
- Mitä kieltä haluaisin petrata?
- Mikä olisi tasokas yliopisto, jossa voisin täydentää tutkintoani sellaisilla kursseilla, joita kotiyliopistoni ei tarjonnut?
Ranksassa on USA:n tyyliin yliopistoja ja ns. eliittiyliopistoja ”grandes écoles”, joihin päästäkseen opiskelijan tulee käydä 2-4vuoden valmistava kurssi ”classe préparatoire aux grandes écoles”, joka on kuulemma huomattavasti vaativampi rutistus, kuin varsinainen yliopisto-opiskelu, mikäli sinne asti selviytyy. Oma vaihtoyliopistoni, ESSEC, kuului tähän jälkimmäiseen kategoriaan ja se näkyi kyllä puitteissa ja meiningissä. (Vierailevat luennoitsijat ja puhujat olivat tasoa Jeffrey Immelt, General Electricin CEO. Vähän puntti tutisi, kun pääsi tällaiselle herralle esittämään kysymyksiä.)
Kävin vaihtojaksoni aikana seuraavat kurssit (3 kurssia englanniksi ja 3 ranskaksi):
- L’Union européenne – Euroopan markkinatalouden kurssi.
- International negotiations – Oli huippua harjoitella neuvottelutaitoja, kun ryhmässä oli n. 20 eri kansallisuutta edustettuna.
- Geopolitics – Yksi parhaista kursseista, joita olen koskaan käynyt. Yhdistelmä kansainvälistä politiikkaa ja taloutta.
- International marketing – Kurssi, josta inspiroituneena lähdin tutkimaan globaalia mainontaa kandi- ja gradututkielmissani.
- Civilisation française – 6 opintopistettä siitä, että opin tunnistamaan Ranskan viinialueet (ja maistelemaan näitä viinejä keskellä koulupäivää!) sekä kokoamaan täydellisen juustolautasen (kas kun kaikki juustot jaetaan seitsemään ryhmään ja juustolautasella tulisi olla edustaja kustakin ryhmästä.)
- Intermediate French – Ranskan kielikurssi.
Yksi ESSEC:in hienous oli yliopiston oma pubi, Foy’s, josta sai viiniä ja olutta milloin tahansa klo. 12 jälkeen hintaan 1€ pieni viinilasillinen/olut ja 2€ suuri viinilasillinen/olut. Siispä välitunneilla mentiin usein ottamaan lasillinen viiniä. Magnifique! Lähes yhtä paljon tuli fiilisteltyä sitä, että kun oli ensin oltu humpalla Pariisin keskustassa, kotiin palatessa leipomot olivat auki jo neljän aikaan aamulla ja sieltä pystyi hakea mukaansa lämpimän, uunituoreen chausson aux pommesin tai pain au chocolat’n.
Hieman vähemmän hilpeyttä aiheutti se, että Pariisin metrot ja lähijunat olivat valehtelematta puolet ajasta lakossa, joka ruuhkautti aika pahasti Pariisin jo muutenkin paikoitellen kaoottista julkista liikennettä. Kun kuukausikortista sai maksaa sen 120€, olisi vähintään toivonut, että olisi saanut vastineeksi käyttää metroja ja RER-junia, eikä olisi pitänyt etsiä mitään kämäsiä korvaavia bussireittejä. ”Un jour les français domineront le monde, mais pas demain, il y a grève” on siinä mielessä harvinaisen osuvasti sanottu.
Opiskelujen välissä ehti kokea aika paljon siistejä juttuja.
Loiren laakson linnat ja Versaillesin palatsin upeine tiluksineen.
Epernayn Möet & Chandon ja Dom Perignon -shampanjakellarit.
EuroDisneyn, iiiiiiiks.
Moulin Rougen avoimet ovet Journées du Patrimoinen aikaan, BNP Paribas Masters ATP-tennisturnauksen finaalin Rafael Nadalin ja Novak Djokovicin välillä (OMG!!!) ja pyhiinvaelluksen Oscar Wilden haudalle Père Lachaisen hautausmaalle.
Nuit Blanche -festivaalin, Champs-Élysées’n jouluvalojen sytyttämisen ja monet muut Pariisin ihanuudet. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Ennen kaikkea mieleen jäivät kuitenkin ne ihmiset, joiden kanssa sain jakaa tämän kokemuksen.
Vaihtolukukauteni jälkeen pystyn rehellisesti sanomaan ”Paris, je t’aime”, mutta en näkisi itseäni asumassa Pariisissa pidemmän päälle. Kiistatta maailman upeimpia kaupunkeja, mutta samalla paikka, jota en tunne kodikseni. Oma huumorini ja kommunikaationi perustuu hyvin pitkälti sarkasmiin ja ironiaan ja mielestäni on todella haastavaa kommunikoida ranskalaisten kanssa, jotka ammentavat huumorinsa jostain aivan muualta. Tämä ei muuta sitä, etteikö Pariisi olisi ihana paikka, jossa tulen varmasti vierailemaan jatkossakin.
Lopetan postauksen Edith Piafin klassikkoon ”Sous le ciel de Paris”.