A, B, C ja niin edelleen – Muusikon taiteellisten tutkintojen aakkoset
Vappu on taputeltu ja kevät saatu käyntiin kunnon hulinalla, allekirjoittaneella onkin aikamoiset pari viikkoa takana! Reilu viikko sitten sain kunnialla päätökseen kevään tärkeimmän keikkani eli taiteellisen loppututkintoni Metropolia Ammattikorkeakouluun, tuttavallisemmin B-kurssini. Konsertti oli upea ja ilta muutenkin ikimuistoinen, mutta siitä myöhemmin hieman yksityiskohtaisempaa tarinaa. Tässä välissä kerron lyhyesti kaikista tähän mennessä kohtaamistani kurssitutkinnoista, käsittelyssä siis muusikon taiteellisten tutkintojen ABC!
Muusikon ammatilliset kurssitutkinnot on nimetty loogisesti aakkosittain ja ne etenevät D:stä ylöspäin A:han asti. Näitä ”kirjainkursseja” on tullut minulla eteen tähän asti kolme: D, C ja viimeisimpänä B. Nämä konsertit ovat ikään kuin muusikkojen ”lopputenttejä”, tilaisuuksia osoittaa oma osaaminen – ja työnkuvastamme johtuen missäpäs muualla kuin keikkaympäristössä. Tutkintoja on arvioimassa yleensä kaksi- tai kolmihenkinen raati, jossa istuu opiskelijan omien opettajien lisäksi yksi alan asiantuntija, joka voi olla kutsuttu tutkintoon muualta. Tutkinnot arvioidaan asteikoilla hyväksytty/hylätty, numeroilla 1-5, tai joissain opiskelupaikoissa käytössä olevalla 1-3 -asteikolla.
Konservatorion, muun ammattikoulutasoisen musiikkikoulutuksen päätteeksi tai yliopistotutkinnon alimpana portaana suoritetaan ammattimuusikon ensimmäinen iso tutkinto, D-kurssi. Omasta konservatoriossa suoritetusta D:stäni alkaa olla jo monta vuotta, ja eri koulujen käytännöt vaihtelevat melkoisesti, joten sisällöstä en voi kertoa mitään tarkkoja yhteisiä sääntöjä. Melko yleispätevästi voidaan kuitenkin sanoa, että D-kurssi on muusikon toisen asteen tutkinnon näyttökonsertti, jossa osoitetaan ammatillinen osaaminen. Toisin sanoen kappaleiden tyylinmukainen tulkinta, esiintyminen, soittimen tekninen hallinta sekä konserttijärjestelyt täytyy osata toteuttaa ensimmäistä kertaa ammattilaisen tavoin. Monet musiikin opiskelijat ovat suorittaneet pääinstrumenttinsa kurssitutkintoja jo musiikkiopistossa, mutta D-kurssi eroaa musiikkiopiston kursseista nimenomaan sillä, että se on ammattitutkinto. Minun D-kurssini oli jaettu kahteen osaan, tanssittavan pop/rockin ja taiteellisemman jazzin osioihin. Toinen suorituksen puoliskoista oli keikka tanssiravintolassa ja toinen konserttisalissa, mutta käsittääkseni useimmissa kouluissa D-kurssi suoritetaan yhdessä erässä.
Ammattikorkeakoulussa olen suorittanut kaksi taiteellista tutkintoa konsertin muodossa. Alempi tutkinnoista, C-kurssi, suoritetaan toisen opiskeluvuoden lopuksi ja on luonteeltaan monipuolinen, paljon eri tyylilajeja sisältävä konsertti. Ohjelmisto vaihtelee instrumentin mukaan, mutta laulajilla C-kurssin ohjelmisto muodostuu samalla tavalla kuin musiikkiopistotasoisten alempien tutkintojen ohjelmisto, joissa on mukana kappaleita monista eri rytmimusiikin tyylilajeista. Minun opinnoissani tyylilajeina olivat pop/rock, soul/r’n’b, jazz, maailmanmusiikki, suomalainen musiikki ja musikaalit. C-kurssissa opiskelija osoittaa monipuolisuutensa monen eri musiikkityylin saralla sekä teknisesti että tyylinmukaisella tulkinnalla. C-kurssit sisältävät siis vähän kaikenlaista musiikkia ja siksi kokonaisuudesta saa harvoin selkeää, miellyttävää konserttikaarta. Kuitenkin juuri monipuolisuutensa vuoksi tämä on monille todella herkullinen kurssitutkinto – itse valitsin omaan C:heni varta vasten juuri sellaisia biisejä, mitä en muilla keikoilla päässyt laulamaan. Esimerkiksi suuresti fanittamani Minnie Ripertonin teknisesti haastava Lovin’ You on juuri tällainen kappale, ja olin iloinen päästessäni esittämään sen C:ssäni:
B-kurssi on minun tapaani monille viimeinen iso pläjäys ennen pitkän koulutuksen loppua. B:n ohjelmiston sisältö on vapaavalintainen, mutta sen tulisi edustaa esittäjänsä parasta osaamista, eli juuri sitä tyylilajia ja sellaisia biisejä, mitkä tuovat esille muusikon persoonaa ja soittamista parhaalla tavalla. Minä esitin konsertissa omia kappaleitani, sillä mikä muu edustaisikaan minua ja osaamistani paremmin kuin oma musiikkini?
Yliopistotasolla muiden tutkintojen lisäksi suoritetaan kaikista korkein instrumenttitutkinto, A-kurssi. A on maisteritasoisen muusikon kurssi ja edellyttää B:n tavoin syvällistä taiteellista näkemystä ja osaamista. Omassa pop/jazz-puolen instrumenttiopettajan koulutuksessani A:ta ei ole ainakaan tällä hetkellä suoraan tarjolla missään, mutta Sibelius-Akatemiassa sen suorittavat maisterivaiheessa musiikkikasvatuksen, kansanmusiikin, jazz-musiikin ja klassisen musiikin pääaineopiskelijat. Sibelius-Akatemian sivuilta löytyy kattava lista kaikista rytmimusiikin ja kansanmusiikin koulutuksen tutkinnoista ja niiden sisällöistä, jonka lisäksi klassinen musiikki löytyy omasta osiostaan täältä.
Musiikin koulutus on tänä päivänä nopeasti muuttuva maailma, joten parhaiten opintosuunnitelmiin ja kouluissa suoritettaviin kurssitutkintoihin ja opetussuunnitelmiin pääsee tutustumaan suoraan opiskelupaikkojen nettisivuilla. Aiemmassa konservatorioita käsittelevässä postauksessani listaan kaikki tällä hetkellä rytmimusiikin toisen asteen koulutusta tarjoavat oppilaitokset. Lisäksi Musiikinopetus-sivustolta löytyy lista klassisen ja rytmimusiikin koulutusta tarjoavista ammattikorkeakouluista. Kevään yhteishaut ovat jo loppuneet, mutta jos sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy kevään valintakokeita innolla odottavia muusikkoja, tervetuloa kommenttiboksin puolelle esittäytymään! Muistattehan, että 40 hours and counting:in tytöt voi tavoittaa lisäksi Facebookista, Instagramista nimimerkillä @40hoursandcounting ja sähköpostilla osoitteesta 40hoursandcounting@gmail.com.
P.S: Joko olet osallistunut arvontaan? Kommentoimalla Maiskin eilistä postausta voit voittaa itsellesi lippuja Cirko-festivaalin FORKLIFT-esitykseen! Arvonta suoritetaan torstaina 7.5, joten vielä ehdit mukaan, hopi hopi!