Miksi kannattaa tehdä ja valita B-suunnitelma?
Hyväksymiskirjeiden heinäkuu on puolessa välissä, mutta blogissamme ei ole mainittu sellaista vaihtoehtoa, jossa haluttu opiskelupaikka jääkin saamatta. Sivuan aihetta nyt omasta näkökulmastani. En onneksi ikinä ole joutunut kokemaan maailmantuskaa opiskelupaikattomuudesta, sillä minulla oli myös B-suunnitelma. Aiemminkin olen kirjoitellut siitä, että hain lukemaan ensisijaisesta logopediaa Helsinkiin, enkä päässyt, ja vasta backuppi eli musiikkitiede natsasi.
Monet sanovat, että toissijaisia suunnitelmia ei saisi tehdä, sillä silloin ei usko tarpeeksi ensimmäiseen vaihtoehtoon. Rohkenen olla eri mieltä, sillä toisinaan varasuunnitelman tekeminen on vain puhtaasti järkevä vaihtoehto eikä epäuskoa. Lukion jälkeen halusin kovasti muuttaa pois kotoa omilleni ja pikkukaupungissa asuminen ei houkutellut lainkaan ystävien muuttaessa opiskelujensa perässä muualle. Kakkosvaihtoehdon kehitteleminen oli siis itselleni elintärkeää, ja musiikkitiede valikoitui sellaiseksi (itselleni) melko helpon pääsykokeen vuoksi.
Otin kakkospaikan vastaan riemusta kiljuen ja päätin yksinkertaisesti katsoa, mitä tällä vaihtoehdolla olisi annettavaa minulle. Etsin asunnon ja muutin Helsinkiin vain muutamaa päivää ennen opintojen alkua. Ensimmäinen vuosi musatieteessä meni melko lailla muita peesaillessa ja perusopintoja suorittaessa. Takaraivossa kuitenkin jyskytti ajatus uudesta hakurumbasta logopediaan, sillä kävin musatieteen ohella logopedian ja fonetiikan kursseilla.
Fuksivuoden kevätpuolisko oli itselle henkisesti melko rankka monestakin syystä, ja jossain vaiheessa päätin arkistoida logopedian hakumonisteet ainakin sen kevään osalta. Syksyllä palasin opiskelemaan musiikkitiedettä, olin tuutorina ja sivuaineiksi valikoituivat teatteritiede ja viestintä. Opiskelu alkoi myös kiinnostaa aivan toisella tavalla.
Jälkeenpäin ajatellen en todellakaan tiedä, mitkä palaset olivat loksahtaneet kohdalleen, kun motivaatiota yllättäen löytyikin. Ehkä tarvitsin aikaa kelailla vaihtoehtoa logopediaa huomattavasti epävarmemmasta alavalinnasta. Ehkä Taiteiden tutkimuksen laitoksen henki veti puoleensa aikaisempaa enemmän. Tutustuin myös paremmin opiskelukavereihini (jotka ovat edelleen aivan huipputyyppejä), ja mukava ja minunlaiseni seura motivoi tietysti jatkamaan. Olen myös ihmisenä sellainen, että en välttämättä lämpene millekään tai kenellekään aivan heti. Tarvitsen sen oman ajan mietiskellä, mitä mieltä hommasta oikein olenkaan.
Logopedian opintoja muistelen lämmöllä. Edelleenkin muistan yhden maanantaiaamun, jolloin luennoitsija soitti meille nauhalta sanaa ”perkele”. Se oli kuulemma hyvä esimerkki, sillä useat suomen kielen tyypilliset äänteet löytyvät kyseisestä sanasta. Mutta siis, kannatan myös kakkosvaihtoehdon suunnittelua ja kokeilemistakin, koska kukaan ei voi tietää, mitä avaamattoman oven takaa paljastuu.
Taideyliopiston blogissani myös uusia postauksia.