Democratization of inspiration

Tunnustan olleeni kirjoittajaporukastamme se, joka Arkhimedes’n tapaan istahti eräänä marraskuisena iltana kylpyammeeseen ja huudahti: ”Heureka! Maailma tarvitsee 40 hours and counting -tyylisen blogin.”

Arkhimedestä aasin selässä hataraa siltaa pitkin Slushiin, jossan vedin viime syksynä suursijoittajien Concierge-palvelun yritystiimiä. (Eläköön hienot tittelit, jotka eivät kerro kellekään yhtään mitään!) Aivan huikea tapahtuma; suosittelen kenelle tahansa alasta ja opinnoista riippumatta.

Töiden lomassa minulle tarjoutui mahdollisuus käydä seuraamassa pitchaus-kisaa sekä kuunnella useampaakin vaikuttavaa puhujaa, joista yksi oli Bloglovinin toimitusjohtaja Joy Marcus. (Kyseisen esityksen voi katsoa täältä.)

Joy Marcus sanoi, että blogien ja bloggaamisen aikakausi on käynnistänyt ilmiön nimeltä ”democratization of inspiration”. Tällä hän viittaa siihen, että tieto esim. huippumuodin uusimmista trendeistä (tai opiskelu- ja uramahdollisuuksista) ei enää ole vain niiden ulottuvilla, jotka saavat kutsun eklusiivisiin muotinäytöksiin tms. Blogien myötä inspiraatiosta on tullut aineeton hyödyke, joka on kaikkien saatavilla.

Ja tästähän se idea sitten lähti. Olen aina nauttinut kirjoittamisesta ja ajattelin, että bloggaaminen voisi olla mukava tapa sekä inspiroida ja inspiroitua. Mutta millainen blogi? Nautin hyvästä ruoasta, mutta en kuitenkaan siinä määrin, että harrastaisin vapaa-aikanani molekyyligastronomiaa. Tykkään tanssia ja pelata pallopelejä, mutta suhtaudun liikuntaan aika rennolla fiiliksellä, enkä koe, että olisin oikea henkilö jakamaan protskupirtelöohjeita. Rakastan muotia ja kauniita vaatteita, mutta upeista muotiblogeista on jopa ylitarjontaa, enkä viihdy kovinkaan hyvin kameran edessä, joten päivän asukuvat jäisivät kyllä ottamatta. Sisustaminen ja design noin laajemminkin olisi ollut potentiaalinen vaihtoehto, mutta 37 neliön yksiöni ei ole omiaan ruokkimaan sisustusvimmaani, joten hylkäsin lopulta myös tämän ajatuksen.

Lopulta tajusin, että omassa ystäväpiirissänihän on harvinaisen upeita naisia, jotka ovat kulkeneet erilaisia opiskelu- ja urapolkuja ja kaikki menestyneet siinä, mihin ovat ryhtyneet. Samoihin aikoihin, kun pohdin tätä juttua, keskustelin Maiskin kanssa, joka kertoi pikkusiskostaan, joka oli juuri vieraillut Studiamessuilla, jossa läheskään kaikki halukkaat eivät päässeet juttelemaan haluamansa ihmisen kanssa, sillä tiettyjen alojen edustajien luo oli tunkua jonoksi asti. Tämä validoi entisestään ajatustani siitä, että blogillemme voisi olla kysyntää.

Kirjoittajajoukostamme löytyy tosiaan kaksi ekonomia (olen toinen heistä), diplomi-insinööri, juristi, hammaslääkäri, kulttuurialan freelancer ja muusikko. Tämä on mielestäni se blogimme suurin rikkaus, sillä pystymme jakamaan ajatuksia ja kokemuksia monesta eri yliopistosta, alasta ja uravaihtoehdosta.

Itse haluan ainakin tässä blogissa omalta osaltani:

• Kertoa opiskelusta ja pääainevaihtoehdoista kauppakorkeakoulussa, sekä paljastaa, mitä tekisin nyt toisin, jos olisin vasta aloittamassa kauppisopintojani. (Voin kertoa jo etukäteen, että kyllä niin kirpaisee syödä omat sanansa ja joutua myötämään että ”Okei, olisi pitänyt lukea enemmän sitä pirun laskentatoimea ja rahoitusta…”)
• Kannustaa kaikkia suorittamaan osan opinnoista ulkomailla (opiskelin itse kolmeen otteeseen ulkomailla: ESSEC:issä Pariisissa, WU:ssa Wienissä sekä Harvardissa Bostonin kupeessa) / hankkimaan työkokemusta ulkomailta (olin lisäksi puoli vuotta Finprolla töissä Lontoossa).
• Paljastaa, millaisilla cover lettereillä sain yhtäkkiä kutsuja lukuisiin työhaastatteluihin, kun luovuin geneerisestä, tylsästä työhakemuksestani ja uskalsin kokeilla jotain erilaista.
• Jakaa vinkkejä siihen, miten voi valmistautua työhaastatteluun ja hillitä hermonsa itse haastattelutilanteessa, joka voi toisinaan olla hyvinkin kuumottava. (Nimim. kävin läpi viisi kierrosta Goldman Sachsin haastatteluja Lontoossa. Sen prosessin aikana tuli aika monta kertaa äitiä ikävä. Lempparihetkeni oli ehkä se, kun pöydän toisella puolella istui kaksi vanhempaa investointipankkiiriherraa, jotka katsoivat minua tuimasti silmiin ja sanoivat: ”You now have two minutes to explain to us what you believe caused the economic crisis of 2008 and how you would prevent such events from reoccuring in the future. Your time starts now.” Ai saakeli…)
• Vakuuttaa tytöt siitä, että IT-ala ei ole vain miesten juttu ja että koodaaminen, big data, liiketoiminnan digitalisointi, prediktiivinen analytiikka, hadoop yms. voivat olla hauskoja juttuja, joita ymmärtääkseen ei tarvitse olla synnynnäinen hakkeroija, innokas lanittaja tai mittavan energiajuomatölkkikokoelman omistava virtuaalitodellisuudessa elävä kummajainen.
• Valottaa sitä, miten tärkeä taito ’myyminen’ lopulta on (ja miten sitä taitoa voi kehittää), on kyse sitten konsultointiprojektista, softasta tai omasta osaamisesta.
• Kannustaa ihmisiä kurkottamaan tähtiin; saavuttamaan tavoitteensa ja toteuttamaan unelmansa.

Päätän postauksen Eino Leinon viisaisiin sanoihin: ”Ei ole suurempaa onnea ihmiselle kuin että hän voi, tohtii ja tahtoo toteuttaa niin perinpohjaisesti kuin suinkin kaikkia oman olentonsa syvyyksissä piileviä mahdollisuuksia.”