Elämää valmistumisen jälkeen

Opiskelijaelämäni päättymisestä on kulunut nyt melkein kolme kuukautta ja uusi, ”aikuisen” ihmisen elämä (p’hah!) pyörii jo tietynlaisella rutiinilla – tai no, niin vakaalla rutiinilla kuin freelancerin elämä ylipäätään voi pyöriä. Osa muutoksista oli jo selkeänä mielessä opintojen loppupuolella ja tiesin tulevani kaipaamaan niitä: opintorahahanat – sanopa tuo viisi kertaa putkeen nopeasti – ovat sulkeutuneet, lähtö opiskelijakämpästä häämöttää, ja lounaasta sekä joukkoliikenteestä joutuu maksamaan täyden hinnan. Osa muutoksista tuli minulle vähän yllätyksenä, ja näin jälkikäteen tuntuu vähän hassulta, etten oikeastaan edes miettinyt syksyllä kovin paljon, millaista elämä tulee keväällä olemaan. Ehkä olen nykyään ihan huomaamattani sellainen hetkessä eläjä, kuin mitä aina halusinkin olla..? Tai todennäköisemmin: kevät tuntui syksyllä vielä niin epävarmalta ja repaleiselta, että päätin stressaamisen sijaan antaa tulevaisuuden Liisan murehtia sitä. Noh, tämän päivän Liisa kertoo nyt havaintojaan opiskelujen jälkeisestä elämästä:

• Opiskeluyhteisöä jää ikävä, koulua ja itse opiskelua ei niinkään. Viimeinen opiskelusyksyni oli jo sen verran paljon yksin puurtamista, että luulin vierottuneeni opiskeluporukasta ja me-hengestä ennen valmistumistani, mutta kyllä eron nykyiseen huomaa selvästi. Kun opiskelukavereita ei näe enää sattumalta koulun käytävillä, täytyy itse pitää huolta yhteyden säilymisestä – ja olenkin nähnyt muutamia entisiä koulukavereitani paljon enemmän tänä keväänä.

• Aikaa on enemmän. Tein oikeastaan samoja töitä ennen valmistumistani kuin nytkin, mutta nyt työtä on jonkin verran enemmän. Nykyistenkin työtuntien jälkeen minulla on jäänyt mukavasti aikaa ikuisuusprojektien toteuttamiseen ja yleiseen hengailuun – kaksi asiaa, joita en hirveästi ehtinyt toteuttaa opiskeluaikanani (poissuljettuna koomailu Netflixin ääressä, jota ehdin hyvin harjoitella pitkien työ- ja opiskeluputkien lomassa viime vuosinakin). 

• Deadline on paras ystäväni. Opiskeluaikani oli takarajoja täynnä ja vaikka tarkat aikataulut tuntuivatkin silloin ärsyttävän rajoittavilta, tarvitsen niitä elämääni. Aikaisemmin mainitut ikuisuusprojektit eivät etene muuten mitenkään. Olen yrittänyt huijata itseäni ottamalla kannustimikseni keinotekoiset, itse keksimäni deadlinet saadakseni vipinää kinttuihin, mutta ne eivät toimi niin hyvin. Aikataulussa pysyminen on siis yksi tärkeä opeteltava taito tälle keväälle! Yhden paremman deadlinen sain tulevasta loppukevään muutosta, jota ennen olen aikatauluttanut kaikenlaista pientä hommaa ja vilpittömänä pyrkimyksenä olisi nyt oikeasti saada myös tehtyä ne.​​​

• Vaikka juuri kerroin, että opiskelua entisessä koulussa ei jäänyt ikävä, uusia oppimiseen liittyviä haaveita on jo alkanut muodostua – ja yllättävän tiheään tahtiinkin siihen nähden, kuinka paljon vielä hetki sitten vannoin, etten opiskele enää koskaan. Minusta tuntuu edelleen aidosti siltä, että sain kaiken irti koulutuksestani, mutta musiikista on tarjolla niin paljon kaikenlaista mielenkiintoista opiskeltavaa..! Uneksin kevään tullen jännittävistä maisteriopinnoista ulkomailla, mielenkiintoisista täydennyskoulutuksista ja erikoistumisopinnoista, joihin voisin joskus hakea. Nyt tyydyn vain haaveilemaan, sillä aika uudelle koululle ei ole vielä. Mutta ehkäpä joskus..!

  Nimimerkillä: Ikuinen opiskelija työssäkäyvän aikuisen valepuvussa :)

Loppuun vielä yhden ikuisuusprojektin murunen. Kovalevyni on täynnä kaikenlaisia keikkavideoita ja demoja, joita minulla on vihdoinkin aikaa työstää. Marraskuinen Joni Mitchell -tribuuttikeikka ei ole joutunut kovin pitkään odottaa muihin projekteihin nähden, mutta tartuin siihen innokkaana. Tässä Oh I Wish I Had A River -tribuuttikonserttimme duo-tulkinta Mitchellin upeasta My Old Man-biisistä, jonka myötä haluan toivottaa kaikille ihanaa viikkoa! :)