Kirjoittamisen vaikeudesta

Monet meistä ovat jo ennättäneet kertoa, kuinka päätyivät kirjoittajiksi tähän blogiin ja mistä aikovat kirjoittaa. Aluksi ajattelin sulavasti omalla kohdallani sivuuttaa aiheen, sillä koin, ettei ole kovin motivoivaa, jos kerron etten ole varma mitä voin tälle blogille antaa enkä todellakaan tiedä mistä kirjoittaisin.

Mutta toisaalta, niin kuin elämässä yleensäkin, ei kaiken tarvitse tulla luonnostaan ja kulkea kuin rasvattu.

Aina voi oppia. Ja motivoitua ja inspiroitua matkan varrella.

Täsmälleen niin minulle kävi opiskelujenikin aikana: kahden ensimmäisen opsikeluvuoden aikana pähkäilin, että tätäkö se nyt on. Sain kandin paperit, niin kuin kaikki muutkin lääkärin ja hammaslääkärin alut. Kolmantena vuonna alkoivat kliiniset opinnot ja pääsimme viimein käsiksi (kirjaimellisesti!) suuhun ja hampaisiin, ja pikkuhiljaa alkoi hammaslääkärin ammatti-identiteetti muokkautua. Vasta silloin aloin kokea sellaisia innostuksen ja onnistumisen tunteita, jotka vakuuttivat minut siitä, että oikealla tiellä ollaan.

No niin, takaisin blogiin, kirjoittamiseen ja sen haasteisiin:

Töistäni voin kirjoittaa vain hyvin ylimalkaisesti, omien fiilisteni pohjalta. Työnkuvastani on vaikeaa kirjoittaa julkisesti sen tarkemmin. Minulle ei ole myöskään luontevaa kirjoittaa faktapostauksia lääketieteelliseen hakemisesta. (Kenellekään ei liene kuitenkaan yllätys, että sisään pääsemiseksi vaaditaan oppimiskykyä, älyä, laskutaitoa ja ennen kaikkea perslihaksia ja motivaatiota.) Mietinkin, mitä minulla on annettavaa, mitä mielenkiintoista kerrottavaa…

Toisaalta,

omakohtaisia kokemuksia pääsykokeista, niihin pänttäämisestä, opiskelusta tai oikeastaan ihan mistä vain jaan jatkossa mielelläni. Vastailen enemmän kuin mielelläni kysymyksiin, hälvennän epäluuloja, motivoin, kannustan ja tuen. Toivoisinkin: kysykää, pyytäkää ja toivokaa. Toteutan mielelläni ja haluan kirjoittaa aiheista, jotka kiinnostavat Teitä.

Leppoisaa ja rentouttavaa sunnuntaita toivottaen,

S