Kuka pelkää freelanceria?

Koska olen itse toiminut melkeinpä seitsemän vuotta kulttuurialalla freelancerina ja minulla näyttää friikkuverokortti olevan vieläkin, halusin kirjoittaa työskentelystä usealle työnantajalle. Tai pikemminkin ennakkoluuloista, joita freelanceriuteen liittyy. Olen deletoinut tämän tekstin ainakin kolmesti, koska kerta toisensa jälkeen siitä on tullut aivan liian angstinen julkaistavaksi. Angstia on vieläkin tarjolla, mutta toivottavasti hieman pienemmässä annoskoossa.

Olen vuosien varrella hakenut työpaikkoja talvikausiksi, ja tietyt kysymykset tuntuvat seuraavan aina vain työhaastattelusta toiseen. Suosituimmat näistä ovat ehdottomasti ”miksi sinulla on ollut näin monta työpaikkaa?” ja ”sopeutuisitko tänne, kun tämä on vaan yksi työ?”

En ole edelleenkään saanut selville, onko kyseisten kysymysten tarkoitus testata ärsyynnynkö niistä haastattelutilanteessa (todennäköisesti) vai ovatko haastattelijat oikeasti niin pihalla oman alansa käytännöistä (=kulttuurialalla työt ovat useimmiten projektiluontoisia), että kyselevät oikeasti ihan uteliaisuuttaan. Oli syy mikä tahansa, näiden kysymysten äänensävy tuntuu aina arvottavalta ja saa ainakin minun oloni tuntumaan huonoksi työntekijäksi, sillä vaikka minulla onkin pitkä työura ikäisekseni takana, minulla ei ole ollut vakituista työpaikkaa (ennen kuin nyt).

Olen melko herkkä suorittajatyyppi ja myönnän poistuneeni haastatteluista pahoilla mielin ja riittämättömyyden tunne takaraivossa. On tuntunut  käsittämättömältä, että olen ollut lähes koko opiskeluaikani (oman alan) töissä, eikä siitä tuntunut heruvan kiitosta lainkaan. Miksi minulta kysytään tällaisia, mutta on täysin hyväksyttävää olla viisi, 10 tai 20 vuotta samassa työpaikassa?

Olen keskustellut paljon friikkuina toimivien kollegoideni kanssa asiasta, koska se on jäänyt vaivaamaan minua. On ollut ihanaa huomata, että en ole suinkaan ainoa, jota tentataan samoilla kysymyksillä ja moni kokee kysymyksenasettelun omituiseksi.

Ehkä kyse onkin siis pelosta uutta ja vierasta kohtaan. Jos asia on näin, siihen auttaa tiedon lisääminen. Listaan tähän alle muutaman melko kärjistetyn faktan freelancerina toimimisesta:
– Friikut ovat tasan niin hyviä kuin heidän viimeinen työnsä. Osaamista täytyy koko ajan kehittää ja olla oman lajinsa huippu, sillä kuka palkkaa työntekijän, jonka osaaminen on puutteellista?
– Usein freelancerilla on myös jotain tietyntyyppistä erikoisosaamista, jonka vuoksi hän voi valikoida työkeikkansa.
– Virheistä rangaistaan. Huonoa työtä voi tehdä kerran tai pari, mutta jos jatkuvasti näyttäytyy epäluotettavana työntekijänä, joka tekee huolimatonta työtä, projektit hupenevat nopeasti. Toki eri kentillä on eri standardit asioiden suhteen, sillä jotkut taiteenalat toimivat ammattimaisemmin kuin toiset, mutta harva vakituisessa työpaikassa työskentelevä on vaarassa menettää seuraavan keikkaansa virheen vuoksi, sillä sen voi useimmiten seuraavalla kerralla korjata. Tässä mielessä freelancerin maailma on vakituisen työntekijän maailmaan verrattuna armottomampi.
– Freelancerin maailmassa feidaamista ei ole olemassa. Noh, tietysti on niitä tyyppejä, jotka ovat alansa parhaita ja joille sallitaan kaikenlainen käytös ”taiteen nimissä”, mutta harva rivifriikku kuitenkaan putoaa tähän laariin.
– Ei ole töitä ilman kontakteja. Koska freelancerit työskentelevät erilaisissa projekteissa, he tuntevat paljon ihmisiä ja heillä on hyvä (usein poikkitaiteellinen) kontaktiverkosto. Vertailun vuoksi: jos työskentelee vakituisessa työssä pidempään, suosittelija on useimmiten lähiesimies, mutta jos tekee vuodessa esimerkiksi 10 projektia, tulee suosittelijoita hurjasti enemmän.

Mielestäni olisi mahtavaa, jos koko työhaastattelutilanteen voisi joskus kääntää toisinpäin. Jos minä voisin joskus kysyä haastattelussa esimerkiksi seuraavia asioita:
Miksi ette haluaisi palkata tyyppiä, jolla on kokemusta monesta eri työyhteisöstä?
Miksi ette haluaisi palkata tyyppiä, jolla on monipuolinen työkokemus?
Miksi ette haluaisi palkata tyyppiä, jolla on lukuisia kontakteja eri toimijoihin kulttuurialalla?
Miksi ette haluaisi palkata tyyppiä, joka pitää osaamisensa jatkuvasti ajan tasalla?
Miksi ette haluaisi palkata tyyppiä, jolla on useita suosittelijoita?
Miksi uskotte, että työntekijä ei sopeutuisi tähän yhteisöön, koska hän on kuitenkin toiminut kymmenissä erilaisissa yhteisöissä aiemminkin?

Mielestäni freelancerina, yrittäjänä tai vakituisessa työsuhteessa työskentelyä ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen. Kaikissa työmuodoissa on hyvät ja huonot puolensa ja jokin työtapa sopii toisille paremmin kuin toisille. Valitettavasti meille on kuitenkin iskostettu jo äidinmaidossa ajatus siitä, että ”pätkätyöt” eivät ole tavoittelemisen arvoisia ja työelämässä on menestynyt vasta sitten, kun on nimi vakituisessa sopimuksessa.

Toivoisin kuitenkin, että tulevaisuudessa tietous friikuista leviäisi, sillä monityöura on jo monille meistä arkipäivää – eikä kyse ole vain kulttuurialasta, joka on aina toiminut näin. Toivoisin myös, että kenenkään ei enää koskaan puolustella projektitöitään työhaastattelussa. Minä en pelkää freelanceria, mutta miten on sinun laitasi?