Kulttuurimaisterin aakkoset

Helsingin Sanomissa oli noin kuukausi sitten mielipidekirjoitus kulttuurimaistereiden tarpeellisuudesta. Sisällöstä voi jokainen olla mitä mieltä tahansa, mutta terminä kulttuurimaisteri on minusta loistava, todella osuva ja toimiva! Kirjoituksesta inspiroituneena haluaisinkin avata työtäni kulttuurimaisterin aakkosten avulla.

Avustukset ja apurahat. Kulttuurialaa tuetaan paljon erilaisilla avustuksilla, jotka ovat naurettavan pieni osa valtion budjetista. (Opetusministeriön koko kulttuuribudjetti vuonna 2014 oli 429 miljoonaa euroa eli alle prosentin valtion koko 52 miljardin budjetista.) Kyse ei siis ole millään muotoa isoista rahoista, vaikka moni kansalainen tuntuu niin ajattelevan – harvan kokonaisen alan perustoiminnot kun pyörivät tuolla summalla. Olen sitä koulukuntaa, joka mielellään näkisi kulttuuria rahoitettavan muillakin rahoitusmalleilla Jenkkilän tyyliin, mutta syystä tai toisesta esimerkiksi lakimuutos kulttuurialojen varainhankinnan mahdollistamisesta on vasta nyt tulossa käsittelyyn.

Budu eli budjetti. Yksi tärkeimmistä työvälineistä. Koska rahaa on käytössä rajoitetusti (ja yleensä vähän), ylityksiä ei yksinkertaisesti saa tulla.

Cc. Yksi parhaimpia ominaisuuksia tiedonjakoon koskaan – sähköpostin cc-toiminto.

Deposit. Ulkomaisille artistille maksettavan palkkion ensimmäinen puolikas. Usein artisteille maksetaan puolet keikkapalkkiosta etukäteen ja loppuosuus esiintymisen jälkeen.

Excel. Tuottajan paras apuväline oikeastaan kaikkeen mahdolliseen työntekoon. Excelissä pyörivät niin budjetti- ja työaikaseuranta kuin kaikenlaiset kontakti-, hotellimajoitus- ja lentolistatkin.

Freelancer. Friikkuna tai yrittäjänä työskenteleminen ovat varmasti kaksi yleisintä tapaa ansaita elantonsa kulttuurialalla. Freelancer on projektityöntekijä, joka myy osaamistaan ja näin ollen hänen työtapansa ja välineensä ovat jatkuvasti ajan tasalla.

Gradu eli maisterin lopputyö. Tein ensimmäisen graduni vuonna 2012 jazzfestivaalien tuottajien ammattikuvista. Nykyinen tekele toivottavasti valmistuu ensi vuonna ja pyörii niinikään festivaaliteeman ympärillä. Tällä kertaa käsittelyssä festivaalin taloudelliset ja imagolliset vaikutukset siinä kaupungissa, missä tapahtuma järjestetään. Tästä varmasti lisää syksymmällä.

Humanistinen koulutus. Jos minusta ei olisi tullut humanistia, olisin ehdottomasti halunnut opiskelemaan käyttäytymistieteelliseen tiedekuntaan. Ihmiset ja ihmisläheisyys kiinnostavat minua. Haluan ajatella asioista ihmislähtöisesti ja tällä hetkellä yleissivistävä, monitieteinen, laaja, analysoiva, uudistumiskykyinen, ja asiantuntijavetoinen humanistinen koulutus musiikista ja teatterista on ollut itselleni aivan kullanarvoinen.

I-perhe. Vannon Applen tuotteiden nimiin, sillä omassa käytössäni ne vain kestävät paremmin kuin muut laitteet. Työpaikallamme on kaikilla macit ja tekniikkatukihenkilömme oli suorastaan pöyristynyt huomatessaan harjoittelijan työpöydällä Asus-merkkisen koneen. Kommentti oli tyly: ”Kuka on tuonut tänne pc:n?”

Jazz. Lempimusiikkini, jota ilman en pystyisi elämään. Jotkut sanovat, että jazzia on vaikeaa ymmärtää, mutta omasta mielestä musiikin rakenne on yksinkertainen: jazzissa on teema ja soolo. Jälkimmäinen voi tosin kestää vaikkapa useita tunteja.

Karonkka. Kun töissä saadaan yksi projekti (ensi-ilta, mainoskuvaus, festivaali, tuotanto) päätökseen, juhlitaan sitä karonkassa, johon kaikki asianosaiset kutsutaan. Veikkaisin, että nämä juhlat saattavat toisinaan olla sitä pahinta firman pikkujoulut -osastoa.

Lälläri eli radiopuhelin. Suurien tuotantojen tärkein kommunikointiväline, jota ilman olen pärjännyt kaikki nämä festivaalivuodet. Mutta silti juuri lälläreiden metakka tuo tekemisen meininkiä festaritoimistoon.

Minna Parikat. Jos olisin ns. siisteissä sisätöissä, käyttäisin lempisuunnittelijani kenkiä varmasti koko ajan, mutta pidempinä päivinä ainoa vaihtoehto ovat lenkkarit.

Nauru. Jos töissä ei naurata tarpeeksi usein, silloin pitää vaihtaa työpaikkaa. Tämä pätee kaikkiin elämän osa-alueisiin – jos huomaan naamallani Sibelius-rypyt naururyppyjen sijaan, pitää jonkin asian muuttua.

Opiskelu ja oppiminen. Tuskin kenellekään on jäänyt epäselväksi, että kannatan opiskelua ja uuden oppimista. Koen, että koulutus antaakin meille suuren läjän substanssiosaamista, mutta työelämässä on silti oltava valmis opettelemaan jatkuvasti uutta. Tähän aikaan ensi vuonna minulla on toivottavasti kahdet maisterin paperit, mutta en pidä mahdottomana, että kouluttautuisin vielä lisää, jos työ sitä vaatii.

Projektiluontoisuus. Vaikka yleisesti puhutaan pätkätöistä ja niiden yleistymisestä, kulttuurialan rakenteet ovat aina sallineet projektiluontoiset työt ja monet vaihtavatkin sujuvasti projektista toiseen tai tekevät useampia keikkoja päällekkäin.

Quote eli lainaus. Yksi elämäni parhaimmista lainauksista on äitini suusta. Kun muutin pois kotoa, hän antoi minulle kaksi neuvoa: ”Älä ota nuorempaa miestä, äläkä opintolainaa.”

Raideri tai rider. Näistä löytyvät ne artistien kummallisimmat toiveet erikoistyynyistä ja violeteista takahuoneista Cristal-samppanjaan ja merkkiviskeihin.

Shotti. Ilmestyvät yllättäen jostain usein suurena laumana lautasella (esimerkiksi kohdassa K) ja häviävät sitten kuin laivat yöhön. Kumma juttu.

Turvallisuus. Kaikki yleisötapahtumat, teatteriesitykset ja festivaalit tulisi aina järjestää niin, että turvallisuus pidetään mielessä. Teattereissa on aikojen kuluessa syttynyt useita tulipaloja, ja festivaaleilla koettu paljon kuolemantapauksia – Suomessa viimeisin Sonispheressa muutamia vuosia sitten, jonka jälkeen useat yleisötapahtumien turva-asetukset muuttuivat. Tiesitkö, että teatterin lavalla palovartijan on oltava läsnä silloinkin, kun näyttelijä sytyttää vain vaivaisen tulitikun? Tiesitkö myös sen, että Suomessa festivaaliteltat ja muut rakenteet on pystytetty niin, että ne eivät lähde lentoon tai kaadu sateella? Tässä maassa on turvallista käydä yleisötapahtumissa ja turvasuunnittelu näkyy myös lipun hinnassa.

Ura. Ura tarkoittaa itselleni sitä, että pystyisin työllistymään valitsemallani alalla, mielekkäissä työtehtävissä kivojen ihmisten kanssa, jotenkuten nousujohteisesti eläkeikään asti. Vanhana minusta voisi tulla juuri se ”kukkahattutäti”, joka viilettää kulttuurilaitoksen rappusia Marimekkoon pukeutuneena. Rahan takiahan tätä hommaa ei kukaan tee (paitsi ne ruotsalaiset, jotka ovat osanneet tuotteistaa osaamisensa jo vuosikymmeniä sitten ja se yksi tyyppi, joka perusti Exit-festarin), mutta se ei ole itselläni ollut koskaan se ykkösasia alavalintoja tehdessä. Uraa kulttuurialalla kannattaa alkaa miettiä jo opiskeluaikana. Koska joka ovelle on jonoa, työkokemuksen kasvattaminen opiskelujen ohella on elintärkeää.

Verkostot ja verkostoituminen. Kukaan ei voi olla asiantuntija kaikissa asioissa, joten on hyvä tietää sellainen tyyppi, jolta kysyä neuvoa. Koskaan ei tiedä, milloin täytyy buukata hieroja bäkkärille, etsiä sousafoni tietyssä vireessä kahden tunnin varoitusajalla tai hoitaa oikeanlainen vodka takahuoneeseen sunnuntaina. Suurin osa verkostoistani on puhelimessani, ja vaikka talletankin yhteystiedot pilveen säännöllisesti, olisi puhelimen häviäminen maailmanloppu.

Wifi. Varmaan itsestäänselvyys monelle meistä näinä aikoina. Toimiva wifi mahdollistaa myös etätyöt käteväsi mistä päin maailmaa tahansa.

X eli tuntematon. Pidän siitä, että olen tällä hetkellä lähempänä kolmeakymppiä kuin että olisin vasta parikymppinen. Vaikka tietyt asiat ovat elämässä yleisesti ja urankin suhteen täysin sumun peitossa, osaan suhtautua epävarmuuteen huomattavasti tyynemmin kuin aiemmin. Olen melko kärsimätön ja haluan nopeuttaa asioita, mutta kolikon kääntöpuolena on tällöin usein itsensä liiallinen väsyttäminen.Pitäisi aina muistaa, ettei kaikkea tarvitse tietää vielä ja pitää jäädä mahdollisuuksia yllätyksillekin.

Yhteisöllisyys. Projektiluontoisuuden vuoksi kulttuurialan työryhmistä tulee usein melko tiiviitä yhteisöjä, jotka painavat sata lasissa juuri sitä yhtä tavoitetta (ensi-iltaa, elokuvaa, keikkaa, festivaalia) kohti. Kun töitä tehdään ympäripyöreitä päiviä stressaavissa olosuhteissa, on sanomattakin selvää, että samassa veneessä soutavat tyypit tuntevat minut eri tavoin kuin muut. Tällä on myös se kuuluisa toinen puoli, sillä esimerkiksi festivaaliurakan jälkeen minun on vaikea nähdä muita ihmisiä. Koen, että he eivät tajua, mitä minulle on tapahtunut ja mitä kaikkea lyhyessä ajassa olenkaan käynyt läpi. Toisaalta en välttämättä juuri silloin ole parasta seuraakaan, sillä puhuisin vain työjutuista.

Zn eli sinkki. Varmaan osa tämän blogin kirjoittajista ihmettelee, kun meikäläinenkin muistaa vielä jonkun kemiallisen lyhenteen, heheh ;) Mutta siis, syön melkein joka aamu sinkkiä, koska olen melko tiuhaan flunssassa. Tämä aamurutiini on kuitenkin tuntunut auttavan ainakin omalla kohdallani.

Åhå. Inhoan mokailua ja pyrin aina milloin minkäkin projektin tai yhteisön kannalta parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Nykyään tosin annan itselleni jo aika paljonkin anteeksi, koska aina ei voi onnistua ja duunia ei voi painaa kellon ympäri tavoitellessa karkuun lipsuvaa virheettömyyden tunnetta.

Äidinkieli. Vaikka opiskelu englanniksi onkin heikentänyt meikäläisen oikeinkirjoitustaitoja enemmän kuin laki sallii, liputan silti äidinkielen osaamisen ja kunnioittamisen puolesta. Tähän lokeroon mahtuu sekä yhdyssanavirheiden että kapulakielen vihaaminen, mutta myös nollatoleranssi turhan sivistyssanapuuron ja vierasperäisten sanojen käytölle. Ehkä tämä on kummallista puhetta akateemisen koulutuksen saaneelta ihmiseltä, mutta ihan oikeasti – jos sanalle on jo suomenkielinen vastine, käyttäkäämme sitä!

Öiset asiat. Öisin maailma näyttää toisenlaiselta. Rakastan yöllisiä keskusteluja, lumisadetta yöllä, alkusyksyn öiden kirpeää tuoksua ja öistä toimistohysteriaa viikkoa ennen festaria, jolloin työpäivät venyvät pikkutunneille asti.