Muistaisinpa vaatia itseltäni vähemmän

Ystäväpiirissäni on selvästi käynnissä jonkinlainen valmistumisaalto. Moni valmistuu koulusta hyvin arvosanoin tai väittelee jopa tohtoriksi. Minä puolestani en valmistu – en, vaikka olisi pitänyt.

Tiedostan kyllä, että kesän väsymyksen jälkeen olen painunut melko lailla talviunille, enkä olisi edes jaksanut työstää graduani niin paljon kuin olisi pitänyt. Olen tehnyt aivan liikaa kaikkea ja sanonut liian moneen asiaan kyllä. Opinnäytteeseen tarttuminen on ollut todella raskasta, eikä aika ole yksinkertaisesti riittänyt. En olisi voinut vaatia itseltäni tänä syksynä yhtään enempää, mutta silti valmistumattomuus jotenkin harmittaa.

Ikäväkseni olen taas huomannut, että olen valunut sellaiseen moodiin, jossa hoidan velvollisuudet ensin ja omat asiani vasta sitten. Siksi gradukin on jäänyt päivitystä odottaviksi tiedostoiksi koneelle. Toisinaan toivoisinkin, että olisin sellainen tyyppi, joka ajattelisi ensin omia juttujaan ja tarpeitaan ja sen jälkeen vasta muita. Toivoisin, että voisin hyvällä omalla tunnolla olla velvollisuudentunnoton feidaaja, joka ei vain ilmoittele tulemisistaan, menemisistään tai osallistumisistaan. Ja toki, onnistuuhan feidaus minultakin, mutta harvemmin eikä koskaan ilman omantunnontuskia.

Näistä ajatuksista inspiroituneena ajattelinkin rauhoittaa loppuvuoden vain itselleni, mahdollisesti gradulle ja erityisesti lomailulle. En vaadi, että riittäisin miljoonaan paikkaan tai monien ihmisten tavoitettavaksi. Ensi keväänä on myös valmistumisen suhteen uusi mahdollisuus ja monta publiikkia.

Onko muillakin ollut kiireinen ja väsynyt syksy?