Musiikkitieteen opiskelusta – musiikkitiede ja työelämä

Noniin, kaiken kiireen keskellä musiikkitiede-trilogiapostaukseni viimeinen osa on vihdoin valmis. Tässä postauksessa keskityn siis puhtaasti pohdiskelemaan musiikkitieteen ja työelämän suhdetta. Aikaisemmat osat löydät täältä (teemana pääsykoe ja yleisinfot) ja täältä (opiskelu Helsingin yliopistossa).

Musiikkitieteilijän työtehtävät

On oikeastaan aika hauskaa pureutua monia askarruttavaan kysymykseen eli mitä musiikkitiedettä opiskellut humanisti voi tehdä työkseen? Vastaus on yksinkertainen – mitä vain! Mutta (ainahan on olemassa mutta) – mikään ei kuitenkaan tule ilmaiseksi ja vain aktiivisuus palkitaan.

Mikä tahansa on mahdollista, kun tekee sen eteen edes vähän duunia -ajatusmaailma on sellainen, jota haluaisin nyt musatiedettä opiskeleville ja valmistuneillekin painottaa. Onnistuneita esimerkkejä pitkistä urista musiikkialalla on lukuisia ja minua ne motivoivat äärettömästi opiskeluaikana ja edelleenkin nyt, kun olen ollut jo jonkin aikaa työelämässä. Itse olen työllistynyt hyvin, koulukavereilleni on löytynyt töitä niin levy-yhtiöistä kuin Kansallisoopperastakin, ja tuttavapiiristäni löytyy niin Ylen toimittajaa, orkesterin tuottajaa kuin pr-ammattilaistakin.

Musiikkitieteestä valmistuvan ammattinimike voi olla vaikkapa orkesterin/festivaalin/musiikkialan järjestön/levy-yhtiön tuottaja, tiedottaja, intendentti, toiminnanjohtaja, markkinointisuunnittelija, toimitusjohtaja, toimittaja tai koordinaattori. Ja tietenkin tulee muistaa, että moni musiikkitieteilijä toimii yrittäjänä, konsulttina, tekee musiikkia aktiivisesti, opettaa tai työskentelee jopa kokonaan kulttuurialan ulkopuolella.

Musiikkitieteen ainejärjestön Synkooppi-lehdessä on mahdollista päästä tutustumaan musiikkitieteilijöiden ammattikuviin tarkemmin, sillä jokaisessa numerossa esitellään yhden valmistuneen opiskelijan tarina Opiskelijasta ammattilaiseksi -palstalla.

Musiikkitieteen hyödyllisyys työelämässä

Uskon, että vahva harrastustausta ja opinnot ovat olleet tärkeässä osassa urallani ja tuoneet myös paljon itseluottamusta omaan työskentelyyn. Puhe musiikista on toisinaan vaikeaa ja ymmärrän myös artistin näkökulman asioihin paremmin itsekin musiikkia opiskelleena ja soittoa harrastaneena. Toki toinen tarina onkin sitten, mikä artistin visio pystytään tilapäisissä festivaaliolosuhteissa rajatun budjetin parissa toteuttamaan.

Olen tullut siihen tulokseen, että ei minua edes kiinnostaisi olla tällä alalla, jos en tietäisi, mitä lavalla tapahtuu ja miten alan rakenteet toimivat. Koen, että ilman substanssiosaamista taiteesta töiden tekeminen olisi todella hankalaa, mutta kaikki eivät tietenkään ole samaa mieltä.  Monet pärjäävät oikein hyvin, vaikka eivät esimerkiksi tunnistaisi soittimia.

Mielestäni musiikkitieteilijöistä ei ole ylikoulutusta, mikä on meille hyvä mainos, sillä opiskelijoiden taso pysyy korkeana ja palkatessaan musiikkitieteilijän tiettyyn työtehtävään työnantaja tietää, millaista osaamista hän saa. En edes jaksa alkaa puolustamaan humanistista koulutusta, sillä silloin kaivaisin vain kuoppaa itselleni ja antaisin lisää köyttä humanistindissaajille, jotka ovat todennäköisesti vain kateellisia siitä, että tiedekuntamme on yliopiston suurin tai joita tutkinnon rajoittamattomuus vierastuttaa. Heh. Humanistista tutkimusta ja osaamista pystyy harvoin arvottamaan luvuilla, mutta yleisesti ottaen kuitenkin humanistit pystyvät omaksumaan tietoa laajoina kokonaisuuksina, heidän tietopohjansa omasta alasta on erityisen laaja ja humanistit kirjoittavat hyvin.

Työllistyminen uran alussa

Jos joku ei vielä tiennyt, työelämä on murroksessa. Harva saa valmistuttuaan vakituisen työpaikan ja mielestäni ”vakiduuni” ei oikein edes toimi hyvän työllistymisen merkkipaaluna kulttuurialalla, sillä työt ovat usein projektiluontoisia ja monet toimivat freelancereina ja yrittäjinä.

Jotta (projekti)töitä olisi tarpeeksi, täytyy aloittelevan työntekijän tietenkin saada jalkaa sen kuuluisan oven väliin. En ole kenenkään opo, mutta joskus me taidehörhötkin kaipaamme ravistelua. Mielestäni kenenkään ei kannattaisi valmistua kandiksi, jos ei ole tehnyt työharjoittelua. Kaikkien tulisi tehdä oman alan töitä opiskelujen ohessa – vaikka aluksi kitupalkalla tai palkatta – ja opinnollistaa nämä työtehtävät, sillä usein niistä saa opintopisteitä ja valmistuu nopeammin. Esimerkiksi monet festivaalit eivät tulisi toimeen ilman vapaaehtoistyöntekijöitä eli se on hyvä mahdollisuus aloittaa – ja onhan oma uranikin alkanut vapaaehtoishommista.

Kulttuuriala (ja muutkin alat tietysti!) voisi toki pikkuhiljaa luopua palkattomista harjoittelijoista kokonaan. Mutta let’s face it – ala on niin kilpailtu, että joku tekee sen homman ilmaiseksi. Toki tässäkin on kaksi puolta: teen mielelläni keikkaa myös ilmaiseksi, mikäli projekti on hyvä, siinä on hyviä tyyppejä, siitä olisi apua minulle tulevaisuudessa – tai vaan auttaakseni kaveria.

Ja loppuun vielä muutamia pointteja. Verkostoidu. Ole ainejärjestöaktiivi. Kirjoita Synkooppiin. Järjestä työelämäseminaari. Ole aktiivinen. Älä sano ei. Esittele itsesi ja osaamisesi. Puhu työasioista. Kysele ja kyseenalaista. Tee CV:si kunnolla. Hanki osaamista. Tee portfolio (tsekkaa yksi omista lempiesimerkeistä). Kukaan ei hae sinua kotoa, ellet satu olemaan uuden Spotifyn keksijä. Tai toki siinä vaiheessa haetaan, kun olet tarpeeksi hyvä – ja siihen kannattaa pyrkiä!

Kuvista kiitos siskolleni.