Olen Ida Salo, 22-vuotias Helsingissä asuva fysioterapian opiskelija. Olen kotoisin pikkukaupungista Heinolasta, josta muutin Helsinkiin heti lukiosta valmistauduttuani.

Lapsuuden ammattihaaveeni oli eläinlääkäri. Päähänpinttymänä se oli minulla vielä lukion jälkeen, ja pidinkin kaksi välivuotta lukiessani eläinlääkiksen pääsykokeisiin. Matematiikka ja fysiikka olivat kuitenkin minulle sen verran haasteellisia, etten ahkeruudesta huolimatta saanut asioita taottua päähäni. Päätinkin – onneksi – vaihtaa suunnitelmaa ja hakea opiskelemaan fysioterapiaa.

Opiskelen Metropolian ammattikorkeakoulussa fysioterapiaa (AMK). 3,5-vuotinen koulutus antaa lähtökohdat laillistettuna fysioterapeuttina toimimiseen kuntoutuksen, liikunnan ja toimintakyvyn asiantuntijana. Omissa haaveissani siintävät mahdollisesti Liikuntatieteellisen tiedekunnan Fysioterapian ja terveystieteiden maisteriopinnot AMK-koulutuksen jälkeen. Aika ja esimerkiksi työmahdollisuudet kuitenkin näyttävät, mihin tie lopulta johtaa. Tuki- ja liikuntaelimistön tai hengityselimistön fysioterapia kiinnostavat tällä hetkellä valtavasti.

Kiinnostuin opiskelemaan fysioterapiaa, koska olen aina ollut kiinnostunut hyvinvoinnista ja lääketieteestä. Minulla on 14 vuoden kilpaurheilutausta yksinluistelusta, mutta omien polvi- ja selkävammojeni vuoksi jouduin aikoinaan lopettamaan kilpailun ja harrastuksen. Siitä jäi valtava kiinnostus urheiluvammoihin, niiden kuntouttamiseen ja ehkäisyyn. Kiinnostukseni on opiskelujen aikana vain lisääntynyt – mitä enemmän fysioterapiasta oppii, sitä paremmin tajuaa alan laajuuden ja merkityksen. Fysioterapeutit tuntuvat siirtyvän kiihtyvällä vauhdilla ”jumppareista” ja ”hierojista” merkittäviksi terveydenhuollon henkilöiksi muiden ammattiryhmien tiimiin.

Konkreettista valmistautumista pääsykokeisiin en tehnyt, ja se kannatti. Pääsykoe testasi nopeaa tekstin sisäistämistä ja sen perusteella päätösten tekemistä sekä persoonaa ja yhteistyötaitoja. Myös ylioppilaskirjoitusten arvosanoilla ja lukiotodistuksella on valtavasti merkitystä, sillä lähtöpisteillä päästään pääsykokeisiin. Suurimpien ammattikorkeakoulujen pääsykokeisiin kun ei nykyään pääse aivan tuosta vain.

Parasta opiskelussani on suurien kokonaisuuksien hiljattainen hahmottuminen. Ihmisessä ja fysioterapiassa kun vallitsee vähän se, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mitä enemmän oppii, sitä enemmän yhteyksiä ja mahdollisuuksia itselle avartuu ja alkaa tajuta, ettei tiedä vielä mistään mitään. En voi olla mainitsematta myöskään ihmisiä, joita luokallani ja kampuksellamme opiskelee – aivan mielettömiä tyyppejä!

Alallani voi hakeutua monenlaisiin töihin: fysioterapeutin työnkuvat ovat melko laajat ja todennäköisesti kasvavat jatkuvasti. Luultavasti kaikki työnkuvat eivät edes ole minulle selvillä tässä vaiheessa opintoja. Kuntoutuksen ammattilaisena fysioterapeutti voi kuntouttaa liikkeen avulla lähes kaikkia potilasryhmiä huippu-urheilusta vuodepotilaina oleviin vanhuksiin. Siispä työtehtäviä riittää mm. sairaaloissa, terveyskeskuksissa, tutkimus- ja hoitolaitoksissa, kuntoutuslaitoksissa, työterveyshuollossa, kansanterveys- ja liikuntajärjestöissä, yrittäjänä sekä erilaisissa asiantuntijatehtävissä.

Oudoin opiskellessa oppimasi asia on se, miten monissa eri yhteyksissä fysioterapeutteja oikeastaan tarvitaankaan. Myös vastuu kummeksutti aluksi, kun työnkuvaa vaikkapa sydänpotilaan kuntouttajana alkoi tarkemmin miettiä; fysioterapeutti kun on ammattihenkilö, joka lähtee tietoisesti rasittamaan fyysisesti sydänsairasta potilasta. Ammatin merkittävyyden ymmärrys on kuitenkin tuonut opiskeluun ja jatko-opiskelujen miettimiseen aivan uudenlaista intoa. Jotakin, jolla voi olla niin suuri merkitys jonkun terveydentilassa, haluaa oppia entistä paremmin ja enemmän.

Ammatillinen esikuvani on erikoistunut, moniammatillisessa tiimissä työskentelevä fysioterapeutti. Ammattilainen, joka uskoo omaan osaamiseensa mutta toisaalta ymmärtää konsultoida ja pyytää muilta ammattilaiselta apua silloin, kun oma tietotaito ei riitä kyseisen ongelman ratkaisemiseen.

Kolme neuvoa alalleni suuntaaville:

1) Ole aktiivinen. Pelkästään luennoilla istuminen ja tunneilla lorviminen ei tee kenestäkään anatomian ja liikkeen ammattilaista. Koulu tarjoaa todella vain kehykset – ymmärrys, kasvu ja kehittyminen ovat hyvin pitkälti omasta lukemisesta ja etenkin tekemisestä kiinni.

2) Yritä verkostoitua. Esimerkiksi harjoittelupaikat, koulun ohella tehtävät työt, harrastukset ja lisäkoulutukset voivat tuoda vastaan alan ammattilaisia, jotka voivat paitsi olla hyviä tyyppejä myös edistää oppimistasi ja jopa luoda työ- ja kehitysmahdollisuuksia.

3) Älä valitse ”suuntautumistasi” liian aikaisin. Monesti kuulee juuri koulunsa aloittaneen sanovan, että aikeissa siintää erikoistuminen huippu-urheiluun ja tuki- ja liikuntaelimistöön tai että esimerkiksi lapset tai vanhukset eivät missään nimessä kiinnosta. Liian selkeä jako eri kohderyhmien tai aiheiden välillä voi hidastaa oppimista ja kehittymistä, sillä eri kokonaisuudet eivät ole niin selkeästi rajattu kuin äkkiseltään luulisi.

Opiskelun lisäksi käytän aikaani koulun ohella tehtävässä työssä, harrastuksissa (jooga, pilates, kuntosali, tanssi..) sekä kavereiden ja ystävien kanssa. Kirjoitan myös omaa hyvinvointia ja fysioterapiaopintoja käsittelevää blogia. Yritän säästää aikaa ehtiäkseni vierailla kotiseudulla perheeni luona sekä muilla paikkakunnilla asuvien ystävien luona mahdollisimman usein. Tällä hetkellä yritän myös oppia säästämään aikaa joutenololle, sillä arkeni tuppaa kasautumaan melko kiireiseksi.

Tulevaisuudelta toivon kiinnostukseni ja intohimon jatkumista valitsemaani alaan ja asioihin ylipäänsä. Ilman intoa ei asioista tule mitään. Hyvät harjoittelu- ja työpaikat opintojen aikana ja erityisesti niiden jälkeen takaisivat kehittymisen ja ammattiin kasvamisen. Myös tutkimuspuoli lääketieteen ja fysioterapian maailmassa kiinnostaisivat pidemmällä tähtäimellä. Toivon, että pystyn tulevaisuudessa parantamaan ihmisten liikunta- ja toimintakykyä ja sitä kautta heidän elämänlaatuaan ammatillisen osaamiseni kautta.