Hammaslääkärin vastaanotolla kuultua, osa I

”Minä mietiskelin tässä aamulla tunnin verran, ja tulin siihen tulokseen, että haluan uuden yläosaproteesin, koska tämä vanha ei pysy. Haluan uudet hampaat. Katsokaas, kun olen lopettanut viinan juomisen ja tupakan polttamisen, niin nyt minulla on rahaa käytettävänäni, ja haluan käyttää sen uusiin hampaisiin.

Katsokaas, tohtori, kun minulla on kaikkea kaksin kappalein: On kaksi kännykkää, sitten on kahdet hampaat ja kaksi miestäkin! Paitsi että eihän minulla enää tämän ikäisenä ole kahta miestä, eikä yhtäkään… Mutta yksikin kyllä kelpaisi oikein hyvin!”

                                                      – Rouva, 87 v.

 

Hyvinvointi Mieli Työ

Nopeat terkut gradun ääreltä

En Liisan tavoin harrasta lupauksia uudelle vuodelle, koska ne liittyvät usein niin isoihin asioihin, että niistä on mahdotonta pitää kiinni. Yhden asian kuitenkin olen itselleni luvannut: tänä vuonna minä valmistun musiikin maisteriksi. Ei lisättävää.

gradu.jpg

Mitä se sitten kohdallani tarkoittaa? Ainakin sitä, että tammi- ja helmikuussa ei pitäisi olla minkäänlaisia vapaa-ajanongelmia, sillä kaikki aika mikä jää töistä yli, on varattu kirjoittamiselle. Lisäksi se tarkoittaa uudenlaista asennoitumista itseltäni, sillä ajatus ”olen tehnyt sen jo kerran, kakkosgradu valmistuu varmasti helposti” on ollut suoraan sanottuna täysin harhainen. Mutta kun kiikarissa on jo täydelliset valmistujaiskengät, ei auta muuta kuin naputella!

Seuraavaksi otan vastaan kilokaupalla tsemppienergiaa ja avaan gradutiedoston. Ihanaa pakkaspäivää kaikille!

Työ ja raha Opiskelu