Tuoksutko liikaa?

Olen ollut tällä viikolla töissä se hullu hammaslääkärisnainen, joka liimailee odotushuoneen seinät täyteen kranaattijulisteita. 

Mutta kun…

image.jpg

Päänsärky on taattu jo heti aamusta, kun koko bussi haisee jonkun urpon parfyymille. Ei hän varmastikaan itse tajua olevansa hajuste-erkki ja tuoksuvansa aivan liikaa ja aiheuttavansa kanssamatkustajille pahoinvointia ja päänsärkyä. Olen monesti miettinyt, tekisikö sitä vain sosiaalisesti suuren palveluksen, jos kertoisi tällaiselle tuoksu-urpolle, että kuulehan, tuoksut ihan hirveän voimakkaasti ja tiesitkö, että yksi suihkaus parfyymiä riittää. Yleensä kuitenkin pidetään yksilön omana asiana, miltä kukin tuoksuu, mutta mielestäni se lakkaa olemasta ”oma asia” silloin, kun aiheuttaa fyysistä pahaa oloa kanssaihmisilleen.

Seuraavat hajusteongelmat iskevät päin kasvoja työpaikalla. Työpäiväni aikana pienessä hoitohuoneessani käy kymmenestä viiteentoista potilasta. Jos yksi haisee tupakalta, toinen on uinut hajuvedessä, kolmas unohtanut käydä suihkussa, neljäs pahimmillaan kaikkea kolmea edellistä samaan aikaan, voitte ehkä kuvitella, ettei edes hyvä ilmastointi pidä huonetta raikkaana. 

Allergia- ja astmaliitto järjestää yhdessä muiden pohjoismaiden vastaavien järjestöjen kanssa Tuoksuton viikko -kampanjan kuluvalla viikolla eli 26.10.-1.11. Tuoksuyliherkkyys on pohjoismaissa yksi voimakkaimmin yleistyvistä yliherkkyyksistä, ja jopa 40% suomalaisista on tuoksuyliherkkiä. 

Ota siis muut huomioon ja muista, että et itse ehkä enää haista omaa parfyymiäsi!

 

S kuittaa.

Muoti Hyvä olo Terveys Päivän tyyli

Tunnelmia Kirjamessuilta

kirjamessut.jpg

Kävin viikonloppuna pyörähtämässä Kirjamessuilla, jotka ovat ainakin minulle jokasyksyinen ohjelmanumero. Nähtävää, ostettavaa ja oheisohjelmaa oli taas mielettömästi.

kirjamessut1.jpg

Koska olin liikkeellä 40 hoursin asioissa bloggaajapassilla, huomasin viettäväni huomattavan paljon aikaa Suomen Kirjailijaliiton lavan luona. Liiton järjestämissä paneeleissa käsiteltiin kirjailijan ammattia useista eri näkökulmista ja keskustelijoina toimivat kirjailijat itse.

kirjamessut2.jpg

Paneeleista sai paljon uutta ajateltavaa. Oli hauskaa seurata presidentti Niinistön ja Jörn Donnerin sanailua sekä kuulla Sofi Oksasen mielipiteitä hänen uudesta Norma-kirjastaan. Lisäksi puheenaiheina tuntuivat olevan sähkökirjat ja niiden tämänhetkiset trendit.

Mutta mieleen jäi erityisesti tuokio Kirjailijaliiton pisteellä, jossa Kaari Utrio ja JP Koskinen keskustelivat kirjailijan työstä. JP oli  muun muassa kirjannut ylös kaikki kirjailijantyöstä vuoden aikana tilille maksetut nettokorvaukset (ilman apurahoja). Vaikka kulttuurialan arjen ei pitäisi enää mitenkään yllättää, oli silti musertavaa kuultavaa, kuinka noinkin tuotteliaan tyypin tilille kilahtaa joskus nettona vain muutamia kymppejä kuussa – vastapainona taas monien tuhansien tulot silloin, kun useat myynnit tilitetään samanaikaisesti.

kirjamessut4.jpg

En ole aikaisemmin tiennyt, että kirjailijat ovat yhteiskunnassa samassa asemassa kuin yrittäjät. Eläkkeet, vakuutukset ja kaikki sivukulut maksetaan itse kirjojen myynnistä syntyvistä palkkioista. Olin aiemmin kuvitellut, että kirjailija on edes jonkinlaisessa (edes freelance-) työsuhteessa kustantajaan, mutta olin ollut aivan väärässä. Arvostus tätäkin ammattia kohtaan nousi taas hurjasti!

kirjamessut3.jpg

Tässä vielä kuva muutamista mukaan lähteneistä ostoksista. Erityisesti humanistikirjaa suositeltiin, joten pakkohan se oli ostaa. Ja ensi vuonna ehdottomasti uudelleen!

kirjamessut6.jpg

Kävitkö sinä Kirjamessuilla? Mitä jäi mieleen ja ostoskassiin?

Kulttuuri Kirjat