En oikein osaa viettää vapaapäiviä. Kuulostaa ehkä kummalliselta, mutta useimmiten päädyn lomillakin murehtimaan, etten ole tehnyt mitään järkevää (tai jos oikein innostun, että olen suorastaan yhteiskuntakelvoton). Järjetöntä, tiedän, mutta näitä tuntemuksia ei sanelekaan järki, vaan pelko siitä, ettei onnistu olemaan tarpeellinen. Tämä kirjoitus onkin syntynyt löysin rantein kertomuksena vapaasta viikonlopusta ja joukosta päiviä, jolloin en tehnyt kenties mitään ”yhteiskunnalle hyödyllistä”, mutta paljon kaikkea minulle tarpeellista!

Maisemanvaihdos kotiseuduille tekee minulle erityisen hyvää silloin, kun motivaatio ja inspiraatio omiin toimiin on hukassa. Tuulettuminen Kymenlaakson raikkaassa ilmassa toi jälleen kerran muusan takaisin – ja koska muusa palaa aina harharetkiltään mukanaan lahjoja, alankin pian availemaan niitä tarttumalla uusiin lauluihin. Ja sitä ennen tartun toki oppariin, jonka ensimmäiseen palautukseen on enää pari viikkoa. Tässä kohtaa vannon jo kautta kiven ja kannon, etten opiskele enää koskaan. Koskaaaan!

Sallinette tällaiset fiilikset kymmenvuotisen opintiensä päättävälle, mutta stay in school, kids, koska useimmiten – myös minun tapauksessani – se ehdottomasti kannattaa. Opiskeluaika on lopulta vain yksi vaihe elämässä, ja vaikka se tärkeä onkin, tutkinnon jälkeen häämöttävä työelämä on varsinainen päämäärä. Opiskeluelämästä vierottumisen kannalta on siis ihan tervettäkin, ettei kirjaan tarttuminen enää paljon kiinnostele opintojen loppuvaiheessa. Juttelin jonkin aikaa sitten yhden opiskelukaverini kanssa juuri ennen hänen valmistumistaan. Hän hehkutti, kuinka paljon oli saanut irti opiskeluistaan ja miten kipinä ammattiin oli syttynyt vasta koulussa. Sivulauseessa hän mainitsi kuitenkin haluavansa ”tuikata koko mestan tuleen”, ja taidan nyt ymmärtää häntä.

Viikonloppuni käynnisti ensimmäisen viisaudenhampaani poisto. Suussa on nyt ehkä vähemmän viisautta, mutta oli hienoa päästä vihdoin eroon vinksalleen kasvaneesta, poskea hankaneesta hampaasta ihan näin laulajankin näkökulmasta. Toimenpide sujui kirjaimellisesti kivuttomasti, mutta käytin toki tilaisuuden hyväksi ja tutustuin toipuessani muutamaan uuteen jäätelömakuun.

Vauhtia reissuviikonlopusta löytyi ympäri pikkukaupunkia suhatessa, sillä kotona tulee käytyä nykyään harvoin ja agendassa on aina runsaasti treffejä läheisten kanssa. Kuvituksena esiintyy kummityttöni eläinystävät (ja eläinrakkaan kummitädin ahnaat kädet..) Perheeseen on aina käydessämme ilmestynyt lisää uusia karvaisia tulokkaita – aikamoista vauhtia siis, sillä käymme vierailulla muutaman kuukauden välein. Tähän väliin stressinlievitysvinkki: ota syliisi kahdeksanviikkoinen kissanpentu, tai muutaman kuukauden ikäinen minipossu ja laske kymmeneen. Tuntuuko paremmalta? Sitä minäkin. 😉

Allekirjoittanut seikkailee kuvissa lisäksi ystävän synttärijuhliin valmistautuneena. Olen onnekas, että ystäväporukastani löytyy paljon ihmisiä, jotka innostuvat järjestämään vuosittain naamiaisia, ja tänä vuonna lokakuisella sankarillamme oli juhliensa teemana avaruus. Edellisiin teemoihin ovat lukeutuneet mm. Disney ja 90-luku, eikä teema pettänyt tälläkään kertaa – foliohattujen ja alienien keskellä oli mukava viettää iltaa planeettana – taisin olla värityksestäni ja renkaasta päätellen Uranus, vaikka Saturnukseen aluksi tähtäsin. Olin etsinyt tilaisuutta käyttää sinistä huulipunaani, jonka ostin kesällä Japanista, koska se oli vaan niin pähee ja toi minulle mieleen Frendien mahtavan jakson.

Ichibanin saattelemana haluankin toivottaa kaikillea mitä mahtavinta viikkoa! 🙂