40 hours and counting

31.1.2015 40 hours and counting

Konservatorio kutsuu – muusikon toisen asteen ammattiopinnot

Tänään jatkan tarinaa musiikin opiskelusta jakamalla tietojani toisen asteen muusikon ammatillisesta koulutuksesta. Voisin mainita heti alussa yhden tärkeän pointin: ammattikoulutus ei ole kaikille muusikolle ehdoton välttämättömyys. Koulutuksen tarpeellisuus riippuu paljon muusikon tulevasta työkentästä ja sen laajuudesta. Oma opiskeluhistoriani on sisältänyt muun muassa paljon laulun ja soiton treenaamista, musiikin kuuntelemista ja analysointia, sekä bändisoittoa. Näitä asioita voi harjoitella myös ilman opiskelupaikkaa, kuten itsekin teen myös vapaa-ajallani kouluun tai töihini liittymättä. Toisaalta itselläni laaja koulutus on antanut eväät myös itsenäiseen opiskeluun. Musiikin ammattimainen opiskelu ilman koulua onkin erittäin haastava nakki, jos sellaiseen ryhtyy, ja mielestäni siihen vaaditaan jopa kahta kovempaa paloa, kuria ja musikaalisuutta kuin ammattiopinnoissa (missä niitä myös vaaditaan muuten melkoisen paljon). Siispä minulle, kuten useimmille tuntemilleni muusikoille, koulutus on ollut ehdottoman tärkeää, enkä voisi kuvitellakaan, mistä olisin jäänyt paitsi – niin taitojen kuin työtilaisuuksien puolesta – jos en olisi opiskellut musiikkia ammattitasolla.

Erityisen tärkeää on mielestäni opiskella virallinen tutkinto, jos aikoo minun tapaani opettaa. Itse haluan ainakin omaksi opettajakseni pedagogin koulutuksen saaneen ammattilaisen, joten näin oletan oppilaidenikin ajattelevan minun luokseni tullessaan. Tähänkin täytyy tosin mainita, että tiedän monia hyviä laulunopettajia, joilla ei ole koulutusta laulunopettamiseen. Papereiden puuttuminen ei välttämättä vähennä kenenkään ammattitaitoa, mutta itse en vähintään kestäisi elää epävarmuudessa, että työni tulee pian viemään joku muodollisesti pätevämpi laulunopettaja. Ja monia opetuspaikkoja on edes ihan turha hakea ilman pedagogin pätevyyttä – musiikkipedagogin tutkinto on kaunis lappunen, jolla tosiaan on väliä työnhaussa!

Tänään keskityn kuitenkin alemman asteen muusikon tutkintoon, tuttavallisesti musiikkojen amikseen. Muusikon toisen asteen tutkinnon voi suorittaa konservatoriossa tai ammattiopistossa, ja opinnot kestävät keskimäärin kolme vuotta. Suomessa on lukuisia konservatorioita, jotka tarjoavat rytmimusiikin ammattikoulutusta. Rytmimusiikilla tarkoitetaan tässä yhteydessä muuta kuin klassista tai kansanmusiikkia, eli käytännössä rytmimusiikki pitää sisällään pop-, jazz-, rock-, tanssi- ja muun länsimaisen populaarimusiikin. Opintoihin kuuluu oman pääaineen ja sivuaineen instrumentin yksityistunteja, yhtyesoiton tunteja eli bändityöskentelyä, työharjoittelua keikkojen ja studiotyöskentelyn muodossa, sekä hahmoaineiden eli musiikin teorian ja solfan opiskelua. Lisäksi konservatorioissa on koulukohtaisesti tarjolla muita työhön liittyviä opintoja, kuten esimerkiksi kursseja yrittäjyydestä, markkinoinnista ja sovittamisesta.

Oman pääinstrumentin lisäksi opinnoissa edellytetään yhden sivuinstrumentin opiskelua. Useimmissa kouluissa sivuaineena on piano kaikille paitsi pääainepianisteille, jotka opiskelevat sivusoittimenaan rumpuja. Sivusoittimelle ei ole useimmiten tasoedellytyksiä, eli sitä voi alkaa harjoittelemaan koulussa ihan nollasta – kuten itse aikoinaan lähestulkoon tein.
Konservatorioiden pääsykokeissa painotetaan hakijan pääinstrumentin hallintaa, eli soitto- tai laulutaitoja. Hakijalta edellytetään yleistä soveltuvuutta alalle, eli pitkän linjan harrastuneisuus on todella tärkeää, jos ammattiopintoihin halajaa. Useissa kouluissa on esikarsintavaihe, eli hakupapereiden mukana lähetetään soittonäyte, joka on usein vapaavalintainen kappale rytmimusiikin alueelta. Koetilaisuudessa hakija soittaa tai laulaa raadin edessä pääsykoekutsussa listatut kappaleet, jonka lisäksi soittokoetta seuraa pieni haastattelu ja prima vista -nuotinlukutehtävä. Tämän lisäksi hakijalta edellytetään musiikin teorian perusteiden tuntemista, joita testataan pääsykokeissa erillisellä kirjallisella kokeella. Teoriakokeeseen kuuluu usein myös melodia- ja harmoniadiktaatti.
Konservatorioihin voi hakea joko suoraan peruskoulusta tai lukion/ammattikoulutuksen jälkeen, ja monissa konservatorioissa on myös aikuiskoulutuslinjat, joilla on omat koulukohtaiset hakuaikansa.

Alla on listattuna kaikki Suomen konservatoriot ja ammattiopistot, joissa voi opiskella rytmimusiikin toisen asteen ammattitutkinnon. Osa listan konservatorioista tarjoaa lisäksi klassisen musiikin ja/tai kansanmusiikin koulutusta, ja osassa koulutuksista voi suuntautua myös musiikkiteknologian opintoihin. Olen opiskellut muusikon ammattitutkintoni vuosina 2006-2009 Kotkassa Kymen konservatoriossa, joka on listalla ensimmäisenä.

Kymen konservatorio
Pop & Jazz konservatorio
Joensuun konservatorio
Jyväskylän ammattiopisto
Keski-Pohjanmaan konservatorio
Kuopion konservatorio
Palmgren konservatorio
Oulun konservatorio
Pop & Jazz konservatorio Lappia
Kainuun konservatorio
Turun konservatorio

Yhteishaku syksyllä 2015 alkavaan koulutukseen on 24.2.-17.3.2015.

Lisäksi, musiikin ammatillista erityisopetusta tarjoaa Koulutuskeskus Salpaus. Hakuaika syksyllä 2015 alkavaan koulutukseen on 18.3.-8.4.2015.

Neuvoni musiikin ammattiopintoihin pyrkiville on käydä ensin konservatorio ja edetä sen jälkeen halutessaan korkeakouluun. Konservatoriotasolla pääsee tutustumaan eri musiikkityyleihin, treenaamaan tuhottomasti ja rakentamaan omaa muusikon identiteettiään – tähän kaikkeen on aikaa, sillä oman muusikkouden muotoutuminen ja kehittäminen on koulutuksen ykköstavoite. Korkeakoulutasolla kouluissa oletetaan automaattisesti, että näistä asioista on jo runsaasti kokemusta ja oman instrumentin ja musiikin hahmottamisen perustaidot ovat vankalla pohjalla. Korkeakoulussa aikaa omalle treenille ei jää yhtä paljon kuin konservatoriotasolla, etenkin jos opiskelee opettajalinjalla. Kuitenkin tämä pohja, omien taitojen kehittäminen ja oman ”äänen” löytäminen, ovat muusikolle todella tärkeitä, joten niihin kannattaa käyttää aikaa. Musiikin opiskelu vaatii kypsyttelyä, joten ihan tenttimällä tätä hommaa ei kannata ajatella suorittavansa.

Kaikki koulut eivät ole samanlaisia, joten mielestäni on paljon väliä sillä, missä ja milloin opiskelee. Oppilaitoksen sopivuuteen oppilaalle vaikuttavat muun muassa koulun koko, opetettavien aineiden ja musiikkityylien painotus sekä työharjoittelumahdollisuudet. Suosittelenkin tutustumaan eri konservatorioiden kurssitarjontoihin ja vertailemaan niitä esimerkiksi opintopolku-sivustolla. Mahtavaa muusikon ammattikoulutuksessa on myös se, että sen myötä saa hakukelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin. Koska juttua näyttää riittävän, jatkan musiikin korkeakouluopiskelusta vielä omassa postauksessaan.

Avainsanat: liisa, muusikko, Opiskelu

Suhteet Oma elämä Opiskelu Työ

27.1.2015 40 hours and counting

Tätä juttua tarttis vähän tuottaa – eli miten päädyinkään kulttuurialalle

Haluaisin tänään avata muiden kirjoittajien tapaan hieman tarkemmin sitä, miten olen päätynyt nykyiseen pisteeseeni kulttuurialalla ja myös sitä, miksi olen mukana kirjoittamassa juuri tätä blogia.

Olen aloittanut pianonsoiton 6-vuotiaana (tosin harvemmin tulee enää soitettua, Rolandin koti on tällä hetkellä siivouskaapissani) ja minulla on takana noin 10 harrastajateatterissa vietettyä vuotta – niin lavan edessä kuin takanakin. En kuitenkaan osannut haaveilla urasta kulttuurin parissa, sillä minusta piti tulla puheterapeutti. Abikeväänä totesimme äitini kanssa, että opiskelupaikka olisi lukion jälkeen saatava ja musatieteen pääsykokeesta voisi selvitä kunnialla harrastustaustan takia. Jos aine ei olisi miellyttänyt, humanistisessa tiedekunnassa olisi voinut selvitellä pääaineen vaihdon mahdollisuutta tai lukea sivuaineena jotain kiinnostavaa. Musiikkitiedettä pääsin opiskelemaan vuonna 2006 suoraan lukiosta.

Opiskelu oli enemmän tai vähemmän suunnitelmallista, mutta valmistuin silti vuonna 2012. Valmistumisen jälkeen tein pienen puolen vuoden mittaisen harharetken Metropolia Ammattikorkeakouluun kulttuurituottajapuolen aikuislinjalle. Työt kuitenkin veivät mennessään ja itselleni parempi (jatko-)opinahjo löytyi lopulta Sibelius-Akatemiasta syksyllä 2013.

Tällä hetkellä työskentelen keskikokoisella musiikkifestivaalilla hallinnollisissa tehtävissä sekä eräässä teatterijärjestössä niin ikään pyörittämässä hallinnon pyöriä. Edellisten lisäksi teen milloin mitäkin pikkuproggista mahdollisuuksien ja kiinnostuksen mukaan. Olen työllistynyt hyvin jo opiskeluaikana (kulttuurialalla ihan must!) ja vuosia kulttuurialan projektien parissa onkin vierähtänyt jo noin kuusi, mikä selittää osittain hieman viivästynyttä valmistumistani. Olen ollut siinä mielessä onnekas, että töitä on aina riittänyt ja minut on haluttu ottaa mukaan upeisiin juttuihin. Toki on ollut myös jaksoja, jolloin hakemuksia on lähtenyt matkaan kymmeniä päivässä ja siltikin on tuntunut siltä, että mikään ovi ei aukea.

Omista töistäni keskustellessa olen huomannut vain harvan tietävän, että taideorganisaatiot, festivaalit, teatteriesitykset ja konsertit tarvitsevat ammattilaisia, jotka toteuttavat näitä kulttuurielämyksiä. Lavan takana on varmasti saman verran ihmisiä kuin lavalla – ellei enemmänkin. Pyörin kulisseissa ja se on itselleni luonnollista, koska en itse ole pitänyt parrasvaloista ja koen toisinaan esiintymisjännitystä. Lisäksi saan mielettömät kiksit siitä, kun näen yleisön bailaamassa hyvän musiikin tahdissa tai taputtamassa seisaallaan hyvälle teatteriesitykselle.

Olen mukana tässä blogissa, koska olisin opiskeluaikana kaivannut vastauksia lukuisiin alaa ja opiskeluja koskeviin kysymyksiin. Toimin tällöin fiiliksen mukaan ja yritin poissulkea tarpeettomat vaihtoehdot, joista ei olisi esimerkiksi töissä hyötyä (monet lukivat sivuaineina sosiologiaa tai semiotiikkaa, minä luin viestintää ja taidehallintoa). Musiikkitieteen ammattikuvaseminaarit olivat kiehtovia, sillä niissä sai oikeasti kuulla mitä valmistuneet tekivät työkseen. Tietoa ja mentorointia ei kuitenkaan ollut itselleni tarpeeksi.

JEro mainitsi blogi-ideasta Slushin avajaisklubilla (pukumiesten kyyläyksen lomassa) ja tietenkin olin heti mukana. Siskoni on tämän vuoden abi, joten kirjoittaminen opinnoista vaikutti ajankohtaiselta. Blogin nimi puolestaan oli jotain sellaista, jonka keksin hetken mielijohteesta, mutta se kuvastaa monien ikäistemme ideologiaa. Toki 40 tuntia viikosta vietetään töissä, mutta homman pitää olla inspiroivaa, elämyksellistä, ehkä jopa osa identiteettiä ja työstä pitää saada jotain muutakin elämäänsä kuin vain palkkaa. Itselläni työn ja vapaa-ajan raja myös usein hämärtyy, mutta tämä harvemmin haittaa, sillä en tee työtäni vain sen 40 tunnin vuoksi.

Kommenttiboksini on avoin kaikenlaiselle keskustelulle alaan tai opintoihin liittyen ja vastaan kaikkiin kysymyksiin, jos vain osaan. En koe olevani alan asiantuntija, sillä minulla on tarjottavana vain omat mielipiteeni ja oma melko lyhyt urapolkuni – mutta toisinaan sekin voi auttaa. Jos asiaa on ja julkisen kommentin jättäminen tuntuu vaikealta, on toki mahdollista laittaa minulle sähköpostia blogin osoitteeseen ja jatkaa juttua siellä.

Avainsanat: Maiski

Kulttuuri Musiikki Opiskelu Työ