Muusikko tuntuu ainakin kotikylässäni olevan sen verran erikoinen ammattinimike, että minulta kysytään usein, miten olen päätynyt alalle, miten ja mistä saan keikkani – ja todella moni kysyy myös yksityiskohtaisesti palkkojani. Tämä suoruus pistää minut aina vähän hämilleni, mutta voin toki ymmärtää, että kuukasipalkkaa nauttivan ihmisen näkökulmasta freelancerin elämä näyttää todella epävarmalta ja vaikealta. Ja let’s face it – sitä se on monestikin! Tämä työ ei ole kuitenkaan ihan mitenkään yksiselitteistä ja työtehtävät vaihtelevat ihan viikottain, näinhän se menee freelancereilla ja monissa muissakin työpaikoissa. Tässä postauksessa avaan vähän taustoja siitä, miten ja miksi minusta tuli muusikko. Myöhemmissä postauksissa palaan vähän yksityiskohtaisemmin musiikin opiskeluun eri oppilaitoksissa, hakurumbaan, jota minäkin harrastin monen kevään ajan kouluihin hakiessani ja ihan yleisesti kaikenlaisiin työtehtäviin, mitä muusikolle saattaa tulla eteen.

En päätynyt muusikoksi mitenkään vahingossa tai sattuman kautta. Jo lapsuuden haaveammattini oli laulaja, joskin myönnettäköön toki, että aika-ajoin ystäväkirjoissa esiintyi toiveammattien kohdalla myös näyttelijää, synnytyslääkäriä ja diplomaattia. Musiikki oli kuitenkin aina itselle tärkein harrastus ja oikeastaan ykkösasia koko elämässä. Jossain vaiheessa teini-iän keskellä minusta alkoi tuntua selvältä, että tekisin jotain musiikkiin liittyvää myös työkseni. En muista mitään käänteentekevää hetkeä, jolloin olisin päättänyt niin, enemmänkin muusikon ammatti oli ehtinyt muodostua vahvaksi tavoitteeksi mielessäni jo ennen kuin edes huomasin tietoisesti harkinneeni sitä.

Useimmilla aloilla ammattia varten aletaan valmistautumaan vasta ammatti- tai korkeakoulussa, eikä moni tiedä välttämättä lukioikäisenä tulevan ammattinsa sisällöstä niin sanotusti hölkäsen pöläystä. Muusikoille tämä on todella harvinaista ja itse asiassa jopa mahdotonta, sillä kouluihin (puhumattakaan töistä) ei pääse ilman jo todella hyvää soittotaitoa ja koulusta riippuen vähintään kohtalaista musiikin teorian tuntemusta. Suuri osa muusikoista onkin aloittanut valmistautumisen tulevaan ammattiinsa jo lapsina, niin minäkin. Aloitin kuoro- ja kitaratunnit 8-vuotiaana ja jatkoin niitä vuosia, tietämättä, että laulaminen ja soittaminen ovat tulevan ammattini ydintä. Ammattiopintoihin lähtiessäni minulla oli takanani jo yli kymmenen vuotta soitto- ja lauluharrastusta, musiikkiopiston tutkintoja sekä kitaransoitosta että pop/jazz-laulusta, ja kymmenen vuotta harrastajateatterissa, minkä koen myös esiintyjälle erittäin hyödylliseksi.

Oman lukioni opinto-ohjaajalla ei ollut harmainta aavistusta musiikin ammattiopinnoista, joten päädyin etsimään itselleni sopivaa opiskelupaikkaa kavereiden, internetin ja silloisen laulunopettajani tietojen pohjalta. Pääsin opiskelemaan Kymen Konservatorioon, jossa suoritin kolmessa vuodessa musiikin toisen asteen ammattitutkinnon ja valmistuin muusikoksi. Hieno titteli – mutta mitäs nyt, muistan ajatelleeni. Muusikon ammattitutkinto on oikein kauniin näköinen lappunen, mutta se ei itsessään auta ketään saamaan työtä, enkä usko, että minulta tullaan koskaan kysymään sitä työnhaun yhteydessä. Ammattitutkintoa tärkeämpää muusikolle ovatkin rautainen ammattitaito ja laaja verkosto. Lähdin kasvattamaan molempia Helsinkiin aloittaessani musiikkitieteen opinnot Helsingin yliopistossa. Tämä oli selkeä sivuraide alkuperäisestä suunnitelmastani opiskella laulunopettajaksi, mutta yllättäen viihdyin yliopistolla hyvin pari vuotta. Tänä aikana sain opiskeltua humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon pääaineenani musiikkitiede. Kandin tehtyäni tieni vei takaisin ”ykkösraiteelle” kun pääsin Metropolia AMKiin laulupedagogin koulutukseen. Parhaillani viimeistelen tätä näillä näkymin viimeistä tutkintoani ja odotan valmistumistani innolla.

Olen opiskellut musiikkia siis melko pitkään ja monissa paikoissa. Pitkän kaavan koulutus ei ole tarjonnut minulle ainoastaan taitoja, vaan myös suuren muusikoiden verkoston, ja parasta opiskelussani onkin ollut tutustua muihin oppilaisiin eli tuleviin kollegoihin. Kouluissa syntyy paljon uusia bändejä eli verkostoituminen kovatasoisten muusikoiden parissa tapahtuu monesti juuri koulussa. Etenkin kaltaiseni pikkukaupungin tytön oli mielestäni tärkeää opiskella musiikkia, sillä nykyään lähes kaikki työkuvioni liittyvät jollain tavalla opiskelupaikkaani tai opiskelukavereihini. Nämä kontaktit, tuttavallisemmin kutsuttuna ystävät, ovat pyytäneet minua mukaan moniin hienoihin projekteihin ja opetushommiin – ja vice versa. Opiskelupaikan kautta voi saada siis aika kivojakin töitä, joihin ei muuten välttämättä pääsisi käsiksi!

Kouluttautuminen ei ole kuitenkaan kaikkien muusikoiden suunnitelmissa, ja tässä ammatissa näkeekin aikamoisen erilaisia urapolkuja! Pohdin tätä aihetta lisää toisessa postauksessa. Itselleni pitkän kaavan koulutus ja verkostoituminen sen kautta on avannut ovet mahtaviin projekteihin ja keikkoihin, joista kertoilen varmasti myös täällä blogin puolella. Tarina jatkuu!