Mitä, missä, milloin, miksi
Viime marraskuussa kävelin ihmisvilinässä Via Del Corsolla, kun kaivelin värisevän puhelimeni laukustani. Huomasin ystävättäreni soittaneen ja soittoa seuranneen intoa pursuavan viestin ”Mulla on sulle ehdotus! Päätettiin perustaa tyttöporukalla blogi, jossa jaetaan ajatuksia urasta, kunnianhimosta ja miksei vapaa-ajastakin.” Ensimmäinen tunnereaktio oli apua. Toiseksi puhui järki, joka kysyi mitä, missä, milloin ja miksi?
* * *
Olen vuosien varrella käynyt ystävieni kanssa paljon keskusteluja urapoluista, opinnoista, erilaisista ambitioista ja tulevaisuuden unelmista – sekä siitä, miten hyödyllistä ja inspiroivaa on keskustella urasta, opiskelusta, ambitioista ja unelmista. Olen lukuisia kertoja kuullut lauseen ”olisinpa silloin tiennyt”, ”olisipa joku kertonut” ja ”olisipa ollut joku jolta kysyä”. Usein on noussut esiin myös keskustelu siitä, mikä olisi oikea väylä tavoittaa ne ihmiset, jotka painivat niiden kysymysten äärellä, joiden kanssa itse painimme opintojen alkutaipaleelta aina tänne uran ensiaskelille saakka. Toisaalta olemme miettineet, mistä löytää ne ihmiset joiden puoleen voi kääntyä nyt, kun ympärillä ei ole enää yliopistoyhteisön tukea, vaan seuraavat n-kymmentä vuotta työelämässä. Tämä blogi on perustettu vastaamaan noihin kysymyksiin. Meillä on kasassa ihan mieletön kirjoittajajoukko eri aloilta ja erilaisista lähtökohdista, ja siten jokainen meistä tekee blogista varmasti hieman oman näköisensä. Meitä kaikkia yhdistää kuitenkin se, että teemme mitä rakastamme ja rakastamme sitä mitä teemme. Ja siitä haluamme kertoa.
Minulle tämä blogi on väylä tavoittaa ne ihmiset, jotka pohtivat samoja kysymyksiä, joita olen itse opintojeni varrella pohtinut ja pohdin yhä edelleen. Toivon voivani omien kokemusteni kautta antaa yhden näkemyksen siitä, millaista oikeustieteen opiskelu ja sen parissa työskentely on, miksi ja miten oikeustieteelliseen kannattaa hakea, miten tiedekuntaan pääsee (ja ennen kaikkea miten sieltä pääsee pois) ja mitä voi odottaa valmistumisen jälkeen.
En aio kuitenkaan kirjoittaa vain lukijoille, jotka ovat varmoja ja vakuuttuneita siitä, että heistä tulee isona juristeja. Oikeastaan jopa enemmän toivon tavoittavani ne lukijat, jotka ovat epävarmoja siitä, mitä he haluavat tulevaisuudessa tehdä. Luonnollisesti siihen kysymykseen minulla ei ole vastausta, mutta sitäkin enemmän haluaisin kannustaa sen vastauksen etsimisessä. Olen kantapään kautta kokenut, miten suuri merkitys motivaatiolla, innostumisella ja innostamisella, sinnikkyydellä ja pitkäjänteisyydellä, tilaisuuksiin tarttumisella ja ennen kaikkea rohkeudella voi olla oman tien löytämisessä. Siksi toivon, että ajatukseni tavoittavat myös sellaiset lukijat, jotka ovat epävarmoja omien valintojensa edessä. Viime syksynä hyvä ystäväni oli pitämässä oman alansa abi-infoa helsinkiläisessä lukiossa. Tilaisuuden jälkeen hänen luokseen oli tullut tyttö kiittämään vuolaasti ja sanonut ”nyt mä tiedän mihin haluan hakea opiskelemaan!” Jos tämä blogi auttaa yhtäkin lukijaa löytämään oman juttunsa, oli se sitten mikä tahansa, niin koen, että olemme onnistuneet.
Tunnustan, että tulen kirjoittamaan myös itseäni varten. Kirjoittaminen on poikkeuksellisen hyvä tapa sukeltaa omiin ajatuksiin ja jäsentää niitä. Siksi itsekkäästi toivon, että tämä blogi auttaa myös minua tekemään omia valintojani ja pohtimaan ääneen eteen tulevia mahdollisuuksia ja haasteita. Toinen itsekäs lähtökohta blogille on vahva viha-rakkaus-suhteeni kirjoittamiseen. Rakastan sanoja, tekstiä ja onnistunutta kirjoittamisen lopputulosta. Tyhjän paperin syndrooman keskellä itsekriittinen perfektionisti minussa vihaa laittaa sanoja paperille. Pitääkseni viholliseni lähellä valitsen mielummin kirjoittaa, kuin jättää kirjoittamatta.
Osin itsekkäistä taustamotiiveista huolimatta kirjoitan kuitenkin ensisijaisesti teille, lukijoille. Siksi tämä blogi muodostuu matkansa varrella myös teidän näköiseksenne. Kuulisin enemmän kuin mielelläni mistä te haluaisitte lukea ja mitkä ovat ne ajatukset, joiden kohdalla mietitte, että olisipa joku jolta kysyä.
* * *
Kun ystävättäreni marraskuisen viestinsä lopuksi sitten esitti kysymyksen ”voisitko harkita lähteväsi mukaan?” tiesin vastauksen välittömästi. Apua, en voisi olla lähtemättä.
