Tällä viikolla olen nauttinut..

..kirpsakasta pakkassäästä..

En ole maailman suurin talvi-fani, mutta tammikuun kuuluu mielestäni olla juuri sellainen, kuin se oli loppiaisena: silmiä kirvelevän aurinkoinen pitkän pimeyden jälkeen, raikkaan luminen ja yhtä kylmä kuin pakastin. Tämä sää on joulun jälkeiseen köllöttelytilaan juuri sopiva ja se suorastaan kirkuu: ”nouse ylös, jaksaa, jaksaa, ei lintsata!”

..kiireettömistä aamupalahetkistä..

Olen tällä viikolla pohtinut aamupalapöydässä tyttöporukalla chia-siemenien koostumusta smoothiessa (jonka testasimme käytännössä), baobab-jauheen ominaisuuksia (tämä pitää googlettaa ja selvittää) sekä ravintolisien tarpeellisuutta (omaan päivittäiseen rutiiniini kuuluvat tällä hetkellä hyväksi havaitut D-vitamiini ja sinkki). Alkuvuoden perinteinen terveysintoilu taisi saada minutkin vangitseen? No, ehkei sentään kokonaan, mietin mättäessäni suuni täyteen joululahjasuklaata.

..uuden musiikin opettelusta..

Taustalaulukeikat ovat mahtava osa musiikin parissa työskentelyäni ja olen onnekseni päässyt tekemäänkin niitä mukavasti. Ne ovat lähes poikkeuksetta äärettömän hauskoja, niissä pääsee fiilistelemään ja sovittamaan uutta musiikkia ja usein myös tutustumaan mahtaviin kollegoihin. Niin myös tulevan viikonlopun keikan tapauksessa: tervetuloa Helsingin Gloriaan tulevana lauantaina 10. tammikuuta seuraamaan valovoimaisen artistin Hanna Sky:n keikkaa klo 21.15! Liput 10€, lisätietoja täältä: http://gloria.munstadi.fi/tapahtuma/clarissa-hanna-sky-vera-fey/. Illan kaksi muuta esiintyjää, Clarissa ja Vera Fey, ovat myös loistavia artisteja, joten lauantai-ilta on pullollaan räjähtävää mimmienergiaa! 🙂

..oppilaideni onnistumisesta..

Joululoma on ohi myös opetuksieni osalta ja työni laulamisen salojen tutkijana ja tulkkaajana jatkuu. Parasta hommassa on tietysti oppilaat, ja pyrin tiedoillani ja taidoillani antamaan heille, mitä he ovat laulutunneilta tulleet hakemaan. Opetan tänä keväänä hieman enemmän kuin syksyllä, mikä on samalla erittäin mukavaa, mutta myös vähän stressaavaa. Keväästä on nimittäin tulossa näillä näkymin melko kiireinen opiskelujeni, keikkojen ja opettamisen yhteisvaikutuksesta. Tähän ei voi suhtautua oikein muuten kuin yhdellä ajatuksella: tulta päin! Monesti stressaan kalenteriani viikkokausia etukäteen, mutta kiireisten aikojen tullessa olen jo psyykannut itseni niin puuhakkaaksi ongelmanratkojaksi, että hommat hoituvat ilman suurempia itkuraivareita. Toivottavasti niin käy nytkin.

..vanhojen ja uusien ystävien seurasta..

En ole tehnyt uudenvuodenlupauksia tänä(kään) vuonna, mutta jos jotain lupaisin, voisin luvata näkeväni ystäviäni enemmän. Ystävät ovat mielettömiä energian lähteitä! Tälläkin viikolla olen saanut niin paljon tukea ja neuvoa minua askarruttavissa asioissa, että en voi muuta kuin ihmetellä, mistä nämä kallisarvoiset ihmiset ovat putkahtaneet elämääni.

..vanhojen valokuvien selaamisesta..

Kävin yhtenä iltana läpi kovalevyni kaikki kuvat. Voitte arvata, että selailussa meni useampi tunti. Nostalgiafriikkinä en voi muuta kuin suositella tällaista operaatiota, sillä ohhoh, miten paljon voikaan ihminen unohtaa muutamassa vuodessa! Aikaisimmat kuvani ovat vasta vuodelta 2007, jolloin siirryin digikameran käyttöön, joten seuraavana inventaariossa ovat vuorossa paperikuvat. Nekin kannattaisi varmaankin digitoida, mutta eeeeeen jaksa. Ainesta ensi vuoden uudenvuodenlupaukseksi?

..ja ennen kaikkea niin huonosta huumorista, että se on jo hyvää.

Huumorintajuni kiteytyy hyvin viimeviikkoiseen keskusteluun poikaystäväni kanssa. Hän sanoi: ”mä haluaisin nähdä pitkästä aikaa Nuija ja tosinuijan”, johon tirskahdin spontaanisti: ”kato peiliin”! Nauroin ”älykkäälle” sutkautukselleni monta tuntia, luonnollisesti yksin. Vain pikkuveljeni jakaa kanssani samanlaisen älyttömän kuivan huumorintajun, joten kerron yleensä huonoimmat juttuni hänelle. Ylpeänä siskona voin kertoa, että ne saavat lähes aina arvoisensa reaktion – ja usein vastauksen YouTube-remixin tai kissavideon muodossa. Poikaystävä puolestaan on joutunut kärsimään huonosta läpästäni jo niin pitkään, että hän suhtautuu siihen nykyään säälivän huvittuneesti. Noh, nauratan sentään itseäni, se on jo paljon!

Näihin kuviin ja tunnelmiin kiteytyy paluu arkeen. Täältä tullaan, vuosi 2015!