Rintakipuja jo nyt?

Havahduin pelottavaan tunteeseen ensimmäinen päivä tätä vuotta. Niin muuten, hyvää tätä vuotta, olkoon se kaikin puolin parempi kuin 2020!

Takaisin tähän tunteeseen.. Olin käymässä nukkumaan ja seuraavana päivänä herätyskello oli laitettu soimaan klo 4 töiden vuoksi. Aluksi kaikki tuntui normaalilta, mieheni tuli suukottamaan, sillä hän jäi valvomaan vielä. Kun hän laittoi meidän makkarin oven kiinni, alkoi tuntua oudolta. Pyörin sängyssä ihmettelemässä, että mikä tämä tunne voi olla? Yritin paikallistaa kipua, mutta en täysin pystynyt siihen. Ensin luulin sen olevan rintakipua, josta itselleni tyypillisesti menin paniikkiin. Ja mikä paras tietolähde onkaan klo 23 yöllä, kuin kaikkien meidän rakastama Google. Yritin löytää sieltä oireet, jotka täsmäisivät omiini ja tietenkin laatia Greyn Anatomiasta saadulla lisenssillä diagnoosi. Ihan ei kyllä putkeen mennyt. Se mikä minulla VOISI olla, on ihan hakuammuntaa tällaiselle normi matti meikäläiselle. Etsin myös tietoa siitä, pitäisikö minun lähteä sairaalaan tutkittavaksi. Tästäkin oli vähän ristiriitaista tietoa: jossain luki, ettei ihan vähästä pitäisi mennä ja täytyisi ”erottaa” mikä on hyvänlaatuista kipua ja mikä ei. Minulle kaikki kipu on pahasta. Lisäksi en pidä lääkärissä olosta yhtään, vältän sitä kaikin tavoin.

Kello oli jo reilusti seuraavan päivän puolella. Päätin tunnustella kädellä, missä kohtaa minulla on kipua, josko sillä tavoin voisin paikantaa parhaiten. Sain paikannettua kivun vasempaan kylkeen. Kipu ei tullut kylkiluista vaan alempaa. Siitäkin etsin tietoa. Ensimmäisenä löydän Mtv3:n uutisen: ”Perheenäiti meni lääkäriin kylkikivun takia – sai kuulla karmean uutisen: ’En ollut huomannut mitään erilaista’ ”(Lue uutinen tästä). Lyhyesti kerrottuna uutisessa perheen äidillä todetaan syöpä. Voin sanoa, ettei mitään järkeä lukea tuollaista keskellä yötä ja saada jo päähän ajatus siitä, että itsellä on nyt syöpä.

Aika kului ja kului, kunnes se oli jo niin paljon, että minun piti herätä. En ollut nukkunut yöllä silmäystäkään ja kello jo soi. Kävin myöhemmin sinä päivänä antamassa myös korona näytteen soitettuani oireideni vuoksi päivystykseen. Näyte osoittautui negatiiviseksi, onneksi näin. Samanlaista kipua en ole ennen tuntenut ja tuon yön jälkeenkään samanlaista kipua ei ole ollut. Mistähän voisi olla kyse? Yksi on varmaa ja se on se, että nyt ei enää leikitä terveyden kanssa. Nyt otetaan tämä painonpudotus oman hyvinvoinnin kannalta vakavasti. En todellakaan halua saada sydäninfarktia alle kolmekymppisenä (ei tarvitse kyllä tulla koskaan). Onko teillä ollut jotain omituisia kipuja, joista ette ota selvää?

Hyvinvointi Terveys

Uusi alku vol 2

Mistä alkaisin, jos kaiken kertoisin.

Puolitoista vuotta sitten en todellakaan tiennyt, mikä seuraava puolitoista vuotta minulla olisi edessä. Syy siihen, etten ole jatkanut blogin kirjoitusta tuon jälkeen on alamäki. Ei edes mitenkään loiva alamäki vaan jäässä oleva rotko suoraan alas jyrkänteeltä. Vastoinkäymisiä vain tuli ja tuli. Sen olisin vielä kestänyt, jos nuo vastoinkäymiset olisivat olleet tyyliin: en ole nätti, lihon yrittäessäni laihtua. Mutta ei. Vuosi 2019 toukokuusta eteenpäin oli täynnä kuolemaa. En halua yksityiskohtaisemmin mennä niihin, sillä yritän vieläkin pitää itseäni kasassa kaiken sen p***an jälkeen.

Eipä 2020 sitten alkanut sen paremmin. Ensin töitä oli niin paljon, ettei jaksanut edes tehdä muuta töiden jälkeen, kun katsoa telkkaria ja ottaa muutama juoma. Puhumattakaan siitä yösyömisestä. Kun töissä on kiire, etkä saa pitää taukoja, syöt sitten töistä tullessa ennen nukkumaanmenoa. Maaliskuussa koronan vaikutus iski sitten Suomeen ja minut lomautettiin. Jippii. Siinä sitten mietit, millä ihmeellä selviät laskuista saati sitten, että jotain pitäisi syödäkin. Mieheen ei voinut taloudellisesti luottaa, sillä hän joutui täysin samaan asemaan. Tämähän sitten johti siihen, että tuli tissuteltua niin, että verikokeiden jälkeen ei paljon tarvinnut ihmetellä, kun maksa-arvot olivat koholla. Jotta tässä nyt ei olisi ollut tarpeeksi, kävi meidän ovea koputtelemassa useammankin kerran syksyn aikana tunnettu viikatemies.

Summa summarum, ihmettelen suuresti ettei painoni ole lähtenyt nousemaan vielä entisestään. Viime kirjoituksessani toukokuussa 2019 painoin 110kg, tällä hetkellä painan 109kg. Okei, painoa oli kesällä 114kg, mutta pudotin sen 5kg. Toivon suuresti, että tulevana vuonna saan elämäni takaisin ja pystyn treenaamaan ahkerasti saavuttaakseni tavoitteeni. Tarvitsen siihen paljon motivaatiota, jota toivon saavani teiltä lukijoilta myös. Jaa kanssani omat haasteesi, tavoitteesi, unelmasi ja kerro, mikä sinua motivoi elämäntapa muutoksessa?

Until next time. Pus!

Hyvinvointi Liikunta Terveys