Luen Cougar Womanin postauksia puutteessa olemisesta ristiriitaisin fiiliksin. Olen surullinen hänen ja Ykkösmiehen tilanteesta ja toivon että apu löytyy testosteronista, mutta samalla tunnen rinnassa kaihertavan kateuden. Halutapa noin paljon!

Itse kun en halua seksiä yhtään. Zero. Nada. Njiente.

Haluttomuutta on puitu niin kotona kuin ammatti-ihmisenkin luona, mutta viimeisimmät ammatti-ihmisen neuvot eivät kyllä itseäni auttaneet ollenkaan, tässä muutama otos:

– Jos ei haluta, niin eikun seksikauppaan ja ostamaan leluja, millä piristää makuuhuoneen elämää.
Miksi h-vetissä ostaisin silikonipeniksen tai vibraattorin, jos sitä luomukamaakin on tarjolla joka s-tanan hetki?

– Jos ei haluta, niin katsokaa partnerin kanssa yhdessä eroottisia elokuvia, niin kyllä alkaa halut hyrrätä.
Ai minun pitäisi kiihottua siitä kun joku Jorma jyystää voihkivaa silikonibarbaraa ja saa orgasmin heti kun heebo tökkää heppinsä sisään?Tai siitä, että katson fellaatiota ja miehen purkautumista naisen kasvoille/rinnoille..ja taas NAINEN saa orgasmin ihan itsestään. Jep, näinhän se toimii.

– Jos ei haluta (kiire ahdistaa!), niin pikapano arkiaskareiden keskellä voi pelastaa!
Oi sehän se onkin unelmani, kesken Excelin vääntämisen mies tulee ja vetää pikaiset siinä kahden sarakkeen välissä.

– Muistakaa koskettaa toisianne pitkin päivää ja antakaa rakkaanne ymmärtää kuinka haluttava hän on. Kyllä tulee vipinää vällyjen alle. Jep – jatkuva rintojen tai pakaroiden puristelu ohikulkiessa tai pysähtynyt tuijotus kera huulien lipomisen kun kumarrun ottamaan jotain lattialta todella saakin pöksyt kostumaan.

– Jos ei aina halutakkaan, niin silti voi rakastella puolison mieliksi
Just, suljen silmät ja mietin että pitäiskö autoon vaihtaa jarrupalat heti ensi viikolla vai venyttäisikö ensi kuulle.

Minua sapettaa suunnattomasti median tuputtama ajatusmalli, että seksi ja paneminen ovat samantasoisia perustarpeita kuin syöminen ja hengittäminen. JA ennenkaikkea se, että se melaa mekkoon osuus on se tärkein.
Onko seksuaalisuus pelkkää panemista tai siihen tähtäämistä? Yhdyntäkö on se korkein totuus, joka pitää parisuhteen kunnossa?

Haaveilen siitä, että saisin olla ja elää ennaltamäärittelemättömän ajan ilman joka kosketuksen takana leijuvaa kysymystä ”rakastellaanko, nyt?”. Että saisin kuulostella omia tuntojani ja omaa vartaloani ja libidoani ja että tulisi se päivä ja hetki, että nyt, nyt minä kaipaan ja haluan. MINÄ haluan. MINÄ! Haluaisin olla puutteessa!

En muista miltä se tuntuu.