Uusi tatuointi

Sain synttärilahjaksi viime syksynä tatuointilahjakortin ja olen odottanut kuin kuuta nousevaa, että saisin nilkan psoriläikät hoidettua pois voidakseni ottaa neljännen ja näillä näkymin viimeisen tatuointini. Eilen oli viimein se päivä, että suorastaan leijuin tatuointiliikkeeseen valmiina uuteen kuvaan kehossani.

Mietin tätä kuvaa aika kauan, koska mielestäni jokaisen tatskan pitää merkitä jotain sen lisäksi että se on _minun_ silmiini kaunis. Ensimmäisen tatuoinnin otin juniorin syntymän jälkeen, kun olin pudottanut kaikki raskauden ja varsinkin imetysajan löhöilyistä kertyneet liikakiloni. Kuvaksi valitsin ah niin tyttömäisen ruusun rintapieleeni. Ruusu siis oli palkinto palautumisesta omaksi itsekseni ja sinisen siitä teki jo lapsuudesta asti toistunut uneni suuresta niitystä, missä kävelen määrätietoiseti kohti jotain. Se jokin osoittautuu yksinäiseksi siniseksi ruusuksi ja unessa koen suurta onnea ja tyytyväisyyttä kukkasen löytäessäni.
Toisen tatuoinnin otin suurten muutosten aikaan, muutimme uudelle paikkakunnalle jättäen vakkarityöpaikat ja ystäväpiirin taakse joten paljon uutta ja haastavaa oli edessä. Silloin päädyin ottamaan niskasta selkärankaa alaspäin laskeutuvan lohikäärmeen kuvan, ”voimaeläimeni”.
Kolmas leiska ilmestyi iholleni hetken mielenjohteesta, mutta on silti tosi rakas: molemmat lapseni ovat syntyneet sektiolla, joten alavatsaani koristaa siis sektiohaavoja kaksin kappalein – haavat ovat onneksi aivan vierivieressä, joten kosmeettisesti arpi on siisti. Tämän arven päälle lyötätin lasteni nimikirjaimet sekä syntymäkellon ajan, jotka ovat molemmilla samat. Lasten nimikirjaimet tarkoituksella ja syntymäkellonaika ihan sattuman kautta.

Tämän uuden kuvan halusin myös ”kuuluvan” joukkoon ja mietin mikä olisi yhdistävä tekijä. Kreikkalaisen filosofian mukaan maailman koostuu neljästä elementistä: maa, ilma, tuli, vesi ja tässä kohtaa astui avuksi se pieni ”Hihhuli”, joka asuu minussa…
Sininen ruusuni kuvastaa elementtiä maa, Lohikäärme vastaa elementeistä tuli ja ilma joten minulta/minusta puuttui vielä se neljäs elementti, vesi.
Kun tämä ajatusmalli oli ratkennut, oli helppo päättää kuva ja nilkkaani piirtyikin tämä:

meriheppa.jpg

Hoo, tulipas ISO kuva!! Ja onpas mulla rumat kantapäät. Pääasia, eli tatuointi on kuitenkin kaunis.

 

 

 

Kauneus Oma elämä Iho

Kauneuden harha

Käytiin eilen ostamassa tyttärelle ”pom-pom-rintaliivit” – mittojen mukaan tilattu ylppärimekko kun on pikkasen väljä neidon painon pudottua nelisen kiloa. Jostain kumman syystä tuntuu että kaikki neljä kiloa ovat kadonneet rinnoista! Eli täytettä mekon etumukseen oli saatava keinolla millä hyvänsä. Suuntana siis alusvaateosastot.

Rintaliiveistä löytyikin malleja jotka antoivat lisärunsautta useamman kuppikoon verran ja apu löytyi nopeasti. Alusvaateosaston tarjonta sai minut miettimään näitä ihmeellisiä ”kauneuden” korostamis- tai muuttamismahdollisuuksia, millä me miesparkoja huijaamme! Selailin illalla valokuvakansioita ja bongailin omia viritelmiäni vuosien varrelta ja alkoi naurattaa. Rakkaan puolisoni onneksi hän on ollut jo maisemissa kun itseäni olen tuunannut, ettei ole sattunut yllätystä eteen. Eli kaikkea on tullut kokeiltua: hiustenpidennykset, värilliset piilolasit, korsetit, muotoilevat alusvaatteet, tekokynnet, push-up/topatut rintaliivit…you name it, I´ve tried it!

silmat_1.jpg

 

 

Miettikää nyt tilanne: mies näkee unelmiensa naisen ja onnistuu jopa illan lopuksi hänet vikittelemään kotiinsa kuumia lemmenhetkiä viettämään. Jossain vaiheessa aletaan vähentää vaatetusta ja tunnelma tiivistyy…mutta mitä tapahtuukaan!

Nainen riisuu vyötärökorsettinsa, jota mies on ihaillut ”romanttisena ja pikanttina” lisänä kauniiseen asuun, mutta WHOM se onkin pitänyt kurissa vallatonta vatsanrellukkaa ja humppakahvoja…mutta mitäs niistä, pehmeys on seksikästä tuumii mies.

(Korsettia  aukinyöritettäessä tipahtaa muutama tekokynsi, mutta niitähän saa aina uusia.)

Suudelmien kiihkeissä käänteissä mies saa näppärästi avattua rintaliivit, jotka (omituisesti kopsahtaen) tipahtavat lattialle paljastaen pienet ja todellakin ehkä hieman jo valahtaneet rinnat, DD-kuppia lupailleet rintapanssarit keinuvat lattialla itsekseen…kiihko on jo tässä vaiheessa niin kova, että tämäkään ei pysäytä ylvästä rakastajaa, joka mielessään toteaa että ”kaikki mikä menee yli kämmenestä on liikaa”.

Sukkahousujen (sukkahousut kesällä???) poisrullaaminen onkin operaatio sinänsä, koska ne ovat vatsaa litistävät ja peppua nostavat, joten kun ne viimein on hikisinä jalasta saatu edessä on elämänmukainen esimerkki maan vetovoimasta, herkkupäivistä ja kuntosalilaitteiden inhosta. *huoh*

Mies ottaa naisen kasvot käsiinsä ja tuijottaa hypnotisoivan violetteihin silmiin, joita ympäröivät tuuheat ripset – mutta hei, miten nuo ripset toisessa silmässä noin repsottavat? Nainen huohottaa käyvänsä pikaisesti vessassa ja sieppaa käsilaukkunsa mukaan: vessasta palatessaan räpsyripset ja violetit piilolasit ovat koteloissaan ja neito haparoi puolisokeana kohti ritariaan.

Tunteen palo kestää vielä tämänkin takaiskun ja mies ja nainen kaatuvat vuoteelle kietoutuneena toisiinsa mutta AUTS, naisen kultaisena taljana miestä ihastuttaneet hiukset jäävät miehen kyynärpään alle ja samoin tein tyynylle (huonot klipsit pidennyksissä!).

Summasummarum, kun ennen sadussa rumasta ankanpoikasesta kuoriutui kaunis joutsen, voi nykynainen kääntää sadun toisinpäin, joutsenesta voi tulla ruma ankanpoikanen!

Jos tuon kaiken kestää miehen libido, niin kuulkaas, se on todellista rakkautta se!

 

Muoti Meikki Ajattelin tänään Trendit