100th Day of Autumn

500paivaasyksya.jpg

Mietin pitkään, mikä ruoka- tai juomaresepti sopisi sadannen postauksen kunniaksi. 
Lähes kahden vuoden aikana on tullut kokkailtua monenlaista, vanhoja tuttuja suosikkeja kuin myös oman mukavuusalueen yllättäviä herkkuja. 
Onneksi kuitenkin ollaan vasta sadannen kohdalla, eikä 500. päivä syksyä vielä häämötä näkökentässä.
Vielä monen montaa reseptiä haluan päästä parantelemaan, valmistamaan, valokuvaamaan sekä kirjoittamaan ylös tänne julkiseen resepti- ja päiväkirjaan. 

Uuden luomisen sijasta päätin valita sadanteen postaukseen 10 +1 mieleenjääneintä reseptiä. 

1) Ensimmäisen oman reseptin julkaisu jännitti tietenkin kamalasti, mutta onneksi uskaltauduin ! 
Tätä hieman vahingossa sunnuntai-väsymyksessä syntynyttä sadonkorjuupiirasta olen tehnyt monet kerrat ja aina olen iloinen siitä, kuinka kätevää on, että resepti löytyy netistä ja ylpeä siitä, että vielä omasta blogista 😀

sadonkorjuupiiras.jpg

2) Toinen ruoka, jossa pääsin ylittämään ennakkoluulojani, olivat Pulled Pork burgersHieman jännitti, kun ensimmäisen kerran laitoin Sarpaneva-pataani 1,5kg possun niskaa ja yön yli uniin. Tämän vuoden keväällä kohtasin vihdoin possu-pelkoni ja valmistin pulled porkia. Myös itse-tehdyt sämpylät olivat pieni jännityksen hetki, makeat leivonnaiset ovat olleet tutumpi näky keittiössäni. Sekä liha, että sämpylät onnistuivat kuitenkin superhyvin ja kuviinkin olin enemmän kuin tyytyväinen 🙂 

pulled pork.jpg

3) Koska pidän kovasti klassikko drinkeistä sekä hyvistä viineistä, pyrin myös löytämään resepteilleni sopivia juomasuosituksua. Muutama drinkki-resepti löytyy joukosta myös, mukana myös uudessa muodossa tarjoillut suosikki cocktailini, Campari Orange sekä GT, viilentävinä sorbetteina. 

gt.jpg

4) Reseptissä Tortillat Rantakadun tapaan on esitelty monta suosikkiasiaani, kanan sisäfileet, kanojen marinadi sekä yksi suosikkiruokajuomistani, Ginger Pale Ale limetillä 🙂 

Tämä resepti oli myös ensimmäinen, johon sain kommentin tuntemattomalta ja se ilahdutti pitkään ! 

tortillat rantakadun tapaan.jpg

5) Vaikka jauheliha ei muuten ole suosikkiainesosiani, Lasagneen se kuuluu erottamattomasti. 
Lasagne on täydellinen syysruoka, joka monien uuniruokien tapaan maistuu entistä paremmalta seuraavana päivänä. 
Tämä ruoka saattaakin olla tämän viikonlopun to do-listalla, itsetehty tomaattikastike sekä kermainen valkokastike vievät aikaa, mutta ovat vaivan arvoisia 🙂 

lasagne .jpg

6) Olin jo jossain vaiheessa huolissani, että blogini olisi muuttumassa pelkästään risottoblogiksi, niin paljon tuosta italialaisesta herkusta pidän ja erilaisia versioita olen halunnut kokeilla. Syksyllä maistuvat mm. punajuuririsotto sekä maa-artisokkarisotto, mutta mieleenpainuvin ja siksi suosikkini näistä on vihreä parsarisotto, joka saa värinsä sekä keväisen makunsa tuoreista yrteistä 🙂 

parsarisotto.jpg

7) Äitienpäivä tänä vuonna oli oikein onnistunut, sillä ylläolevan parsarisoton lisäksi nautiskelimme perinteisellä Pavlovalla, uusilla suosikkitäytteillä !

mansikkakakku.jpg

8) Marenki on toistunut resepteissäni useinkin, yleensä ranskalaistyyliseen tartalettiin sekä hedelmätäytteeseen yhdistettynä. 
Suosikkiyhdistelmäni on hienostuneen kirpeä vadelmapassion-marenkipiiras

vadelmapassionmarenki.jpg

9) Puolen vuoden Norjan seikkailultanikin mukaan pääsee yksi kaikkien aikojen suosikkikakuistani, NORGE 200 år -kakku, jota tein kaikille vierailleni sekä tietenkin toukokuun 17.päivä, kun maa täytti 200 vuotta !! Pohja muodostuu tahmeasta suklaakakusta, välistä löytyy kahden ainesosan superhelppo ja herkullinen suklaa-ganache ja kaiken kruunaa vaniljasokerilla maustettu kerma sekä marjat tai hedelmät 🙂 

norge 200.jpg

10) Viime vuoden ja tämän vuoden lempiruokiini ovat kuuluneet Vietnamilaiset kevätrullat, sekä erityisesti niiden kanssa tarjoiltu maapähkinäkastike. Rapurullat eivät kuvissa erotu edukseen, mutta maku yllättää iloisesti joka kerta. Makean, suolaisen ja tulisen suloinen liitto ilahduttaa kerta toisensa jälkeen. Salaatin, yrttien sekä hedelmien ja vihannesten muodostama täyte ei myöskään aiheuta ähkyä, vaikka näitä kuinka napsisi !

vietnamin rullat.jpg

+1 ) Monien herkkuleipäreseptieni ykkönen, Leipämuna ansaitsee vielä päästä tälle listalle.
Sopii niin brunssiaamuihin kuin yksinäisiin iltoihinkin, pinaatin, fetan sekä suosikkiainesosani kananmunan täydellinen yhdistelmä !

leipämuna.jpg

Koti Ruoka ja juoma

99th Day of Autumn

Suussasulavat Quesadillat

20150827-11542641_10203063973920324_880519705_o (1).jpg

Seuraavassa suosikkireseptini alle puolessa tunnissa valmistuviin herkku-quesadilloihin. 
Parhaimmillaan nämä herkkuletut ovat lauantai-iltana isolla kaveriporukalla nautittuna. Lisäksi voi kattaa esimerkiksi raikkaan avocado-salaatin, perinteisiä nachoja tai isompaan nälkään nacho-paistoksen. 
Alkuruokana näitä nautiskellessa voi chorizon jättää hyvin pois, savupaprika-mauste tuo täyteläisyyttä ruokaan vaikka lihan jättäisi poiskin. Myös edelliseltä päivältä jäänyt kana sopii reseptiin erinomaisesti.  
Rentoa arki-illan tai viikonlopun naposteluruokaa antamaan pimenevään syksyyn energiaa ! 

20150827-11638946_10203063973720319_1435066649_o (2).jpg

  • 8 (maissi)tortillalevyä

  • öljyä paistamiseen 
  • 2 valkosipulin kynttä 
  • puolikas chili
  • 2 isoa tai 3 pientä sipulia
  • 1 paprika
  • kourallinen kirsikkatomaatteja
  • 2-3 rkl tomaattimurskaa
  • sokeria + suolaa + mustapippuria + savupaprikamaustetta
  • korianteria 
  • 150 g chorizoa
  • 100 g laadukasta cheddar-juustoa raastettuna

 

  • lisäksi tuoretta korianteria sekä maustettua creme fraichea tai itsetehtyä quacamolea 

20150827-11539827_10203063973680318_1016990838_o (3).jpg

Aloita quesadillojen valmistaminen herkullisesta täytteestä.
Pilko kaikki vihannekset sekä chorizoviipaleet kuutioiksi tai pieniksi paloiksi. 
Kuullota ensin sipuleita sekä chilejä pinnoitetussa kattilassa tai pienellä pannulla, lisää sitten paprikat, tomaatit, tomaattimurska sekä mausteet. 
Anna vihannesten pehmetä ja lisää makua ja tulisuutta tuova chorizo. 
Anna hautua hetken aikaa ja lisää noin puolet raastetusta cheddarista. 

Ota esiin isompi pannu, johon tortillalevyt mahtuvat kokonaan. 
Pidä kastike lämpimänä toisella liedellä ja ala valmistamaan itse quesadilloja. 
Nosta tortillalevy kuumalle, kuivalle pannulle, lisää hieman cheddar-juustoa, erityisesti reunoille, jotta quesadillat säilyvät yhtenä kappaleena, sitten tomaattikastiketta ja vielä hieman juustoa ja toinen tortillalevy. 
Anna pohjaletun ruskistua hieman lastalla painaen ja käännä koko herkku varovasti ympäri. 
Anna toisenkin puolen ruskistua kauniin kullan ruskeaksi ja nosta pois levyltä. 

Toista seuraavien lettujen kohdalla ja nauti kuumina creme fraichen tai quacamolen sekä oluen tai puolikuivan, hapokkaan valkoviinin kera 🙂 

20150827-11639377_10203063973880323_1071157044_o (1).jpg

 

Koti Ruoka ja juoma