20th Day of Autumn

Hyvää ystävänpäivää !

Sydämillä koristeltu, vaaleanpunaisella vadelmatäytteellä ja marengilla kuorrutettu herkkukakku pettää ulkonäöllään. 
Sisuksen kirpeys yhdistettynä marengin pehmeyteen luo ihanan kontrastin. Vastakohdat täydentävät toisiaan, kuten oikeassa elämässä, myös kakkumaailmassa !

DSC03774.jpg

Vadelma-passionpiiras

Pohja

100g voita
2,5dl vehnäjauhoja
1tl     leivinjauhetta
2rkl   sokeria
(2rkl vettä)

Yhdistä kuivat aineet keskenään ja kaada joukkoon sulanut ja hieman viilentynyt rasva.
Muotoile palloksi ja lisää tarpeen mukaan jauhoja tai vettä. 

Painele irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille taikina.
Laita jääkaappiin jähmettymään vähintään 15 minuutiksi.
Painele haarukalla piiraan pohjaan reikiä turpoamisen estämiseksi. 

Esipaista pohjaa 15 minuutin ajan alatasolla 200C-asteisessa uunissa. 

Valmista sillä välin täyte ja kuorrute. 

DSC03782.jpg

Vadelma-passiontäyte

300g (pakaste)vadelmia
4       passionhedelmää
1       sitruunan mehu
5       kananmunan keltuaista
1,5dl sokeria
20g   voita
1,5rkl vehnäjauhoja
2rkl    vettä

Mittaa kaikki ainekset pinnoitettuun kahvilaan ja kiehauta, jotta seos sakenee. 
Kaada esipaistetun pohjan päälle. 

Marenki

5    kananmunan valkuaista
2dl sokeria
(1/4 sitruunanmehu) 

Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
Mikäli haluat pintaan selkeämpiä pintakuvioita, säästä noin 1 kananmunanvalkuainen ja sekoita siihen sitruunan mehu.
Kaada kova valkuaisvaahto vadelma-passiontäytteen päälle.

Koristele pinta kauniiksi. 

Paista vielä uunissa 5-10 minuutin ajan, varoen valkuaista palamasta. 

Nautiskele jäähtyneenä oikein hyvässä seurassa !

DSC03773.jpg

PS. Mikäli leivonta ei ole sinun juttusi, tämän hetken suosikkijuomani ja täytteen makumaailman saa aikaan sekoittamalla Bacardia Razzia sekä GodMorgon Passion-mehua ! 

Koti Ruoka ja juoma

19th Day of Autumn

Ystävänpäivän scampi-risotto

Ystävänpäivä, Alla Hjärtans Dag, koittaa jo muutaman päivän päästä.
Jos siis lähipiirissä on joku jonka sydämen tahdot sulattaa tänä erityisenä päivänä tai vain ilahduttaa ystäviä kaikkien sydänten päivänä, suosittelen seuraavaa reseptiä.

Annoksesta tulee 3-5 alkuruokaa tai kahdelle nälkäiselle pääruoka.  

DSC03765-1_h.jpg

Hummeriliemi

8 dl  vettä
3 rkl hummerifondia
3 rkl tomaattimurskaa
loraus soijaa
lehtipersiljaa tai muita tuoreita yrttejä
1/4 sitruunan mehu

Aloita hummeriliemen valmistaminen samalla kun sipuleiden kuullotus. 
Sekoita kaikki ainekset kattilassa ja kuumenna. 
Tarkista maut ja väri.
Maun tulisi olla vahvan äyriäismäinen kiitos hummerifondin, värin taas kauniin punainen tomaattimurskan sekä soijan ansiosta. 

Pyri pitämään liemen lämpötila samana koko risoton valmistuksen ajan. 

Risotto

1 rkl  voita
2 rkl  oliiviöljyä
2       shalottisipulia
2-3    valkosipulin kynttä
3 dl    risottoriisiä
1½ dl valkoviiiniä
8 dl    hummerilientä
2 rkl  mascarponea
(1/4 sitruunan mehu)
parmesan-juustoa    
suolaa & pippuria 

Kuullota sipulit voi-oliiviöljysekoituksessa esim. isossa wokkipannussa. (Riisi tarvitsee tilaa turvota.)
Lisää risottoriisi ja kuullota. Lisää tarvittaessa öljyä tai voita.
Kaada valkoviini riisin ja sipulien joukkoon ja anna kiehua pois.

Ala lisäämään herkullista, kuumaa hummerilientä pikkuhiljaa kahvallista mukia apua käyttäen. 
Anna aina edellisen liemierän imeytyä, ennen seuraavan lisäämistä.
Anna risoton tekeytyä noin 15-18 minuuttia, lientä säännöllisesti lisäten ja kypsyyttä testaillen.

Kun risotto on lähes kypsää, al dente, lisää sitruunamehu tuomaan makua, mascarpone tuomaan kermaisuutta ja raasta päälle parmesan-juustoa ennen suolan lisäämistä.

Tarkista maut, mausta suolalla ja pippurilla tarvittaessa.

DSC03767-1_h.jpg

Leivitetyt scampit

scampinpyrstöjä

valkuainen
1,5rkl vehnäjauhoja
suolaa

oliiviöljyä
2 valkosipulin kynttä, puolikas chili

Sulata varovasti pakastetut scampin pyrstöt ja kuori käsin.

Sekoita leivite yhdistämällä valkuaiset ja vehnäjauhot ja mausta suolalla. 
Pyörittele scampit leivitteessä.
Leivittäminen lisää rapsakkuutta ja suutuntumaa ja maistuu ihanalle kermaisen pehmeän risoton parina. 

Lisää öljyä pannulle, kuumenna pannu ja lisää scampit. Paista scampeja, kunnes leivitetty pinta on muuttunut kullanruskeaksi.

Lisää lopuksi vielä chilit ja valkosipulit ja kuullota nopeasti. 

Mikäli et halua leivittää scampeja, lisää chilit, valkosipulit sekä kuoritut scampit yhtä aikaa pannulle ja paista miedolla lämmöllä kunnes scampien väri muuttuu kauniin vaaleanpunaiseksi. 

Asettele kauniisti risoton pinnalle sekä scampit että valkosipulit ja chilit. 

Nauti välittömästi, vielä pöydässä lisättävän parmesanin sekä valkoviinilasillisen kera, kaikkien ystävien kunniaksi !

DSC03765-1_h-2.jpg

 

Koti Ruoka ja juoma