Ale (Aleksej), 28

Maailmankansalainen, seikkailija, kansalaisaktivisti ja tuleva ope – näillä sanoilla voisin kuvailla itseäni. Synnyin Valko-Venäjällä aika vaatimattomissa olosuhteissa, mutta vuonna 1997 muutimme Suomeen. Se oli iso juttu elämässäni, ja sain painia pitkään maahanmuuttajaleiman kanssa. Muutin omilleni 15-vuotiaana ja aloin elättää itseni samalla, kun opiskelin Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa. Olen rohkea tarttumaan tilaisuuksiin, ja 18-vuotiaana pääsin Brysseliin Euroopan parlamenttiin viestintäharjoittelijaksi. Se oli silmiä avaava kokemus ja portti suureen maailmaan, joka osoittautui lopulta aika pieneksi.

Nuoruudesta lähtien tein kymmenen vuoden ajan aktivismia, poliittista vaikuttamista ja viestintää. Toimintaan minut ajoi lapsuuden toiseuden kokemus ja halu osallistua aktiivisesti yhteiskuntaan. Sitten tarvitsin tauon ja kouluttauduin ravintolakokiksi. Kokkikoulu oli mielenkiintoista aikaa ja opetti minulle paljon itsestäni. Rakastan ruokaa ja kokkaan yhä mielelläni läheisilleni, vaikken alalle päättänytkään jäädä. Kaksi vuotta sitten luokanopettajaopinnot veivät Turkuun. Olin aina halunnut olla maailmanparantaja ja työskentelin paljon vaikuttajaviestinnän parissa, mutta sitten tajusin, että voin saada hyvää aikaan myös pienemmässä mittakaavassa. ”Think global – act local”, niinkuin vanha iskulause menee.

Ajatus opettajaksi ryhtymisestä syntyi erään Sitran projektin aikana, jossa olin mukana. Yliopistoon pääseminen amiksen pohjalta ja maahanmuuttajataustaisena oli mulle iso juttu. Kotona minua ei ole erityisemmin kannustettu korkeakoulutuksen pariin. Korkeakoulutettujen kavereiden esimerkin ja tuen myötä aloin kuitenkin ajatella, että kyllä minäkin siihen pystyn. Inspiroidun ystävistäni, jotka tekevät elämässään rohkeasti arvopohjaisia päätöksiä ja seisovat omien tekojensa takana. Kolmen vuoden kuluttua olen toivottavasti valmistunut yliopistolta ja minulla on työ, jossa pääsen toteuttamaan itseäni. Toivon myös voivani kesäisin seikkailla koirani kanssa. Hankin vuosi sitten rescue-koirani Aman pitkän harkinnan jälkeen. Seuraavaksi haluaisin rakentaa kolmikkokajakin itselleni, kumppanilleni ja koiralleni, tulevia seikkailuja varten.

Minulle tärkeitä arvoja ovat solidaarisuus, oikeudenmukaisuus ja vapaus. Siedän huonosti epäoikeudenmukaisuutta ja välinpitämättömyyttä, ja tartun herkästi epäkohtiin. Tälläiseksi minut on kasvattanut pitkälti mummini, joka oli kovasta elämästään huolimatta aina auttamassa muita. Mummilta olen perinyt ennen kaikkea arvopohjani ja halun toimia. Minulla on vahva usko elämään ja halu mennä eteenpäin.
Opettajana haluaisin olla tukemassa oppilaiden itseluottamusta ja uskoa siihen, että nämä voivat aktiivisesti osallistua elämäänsä ja tehdä siitä parempaa. Pyrin elämässäni edistämään solidaarisuutta ja yhdenvertaisuutta. Kylmien arvojen ja välinpitämättömyyden sekä muukalaisvihamielisyyden lisääntyminen puistattaa minua. Toivoisin, että kaikki voisivat katsoa vähän enemmän lähimmäistensä perään. Ystäväni pitävät minua varmaan hyvällä tavalla hulluna ja iloisena, menevänä tyyppinä. Olen todella sosiaalinen, mutta tällä purjehduksella olen oppinut tarvitsevani myös omaa aikaa vastapainoksi.

Ensipurjehduksellani Kuunari Helenalla vuonna 2015 sain kokea, millainen Itämeri on syysmyrskyssä. Saapuminen Tallinnaan myrskyisen yön jälkeisenä aamuna oli hieno kokemus. Jäin heti koukkuun purjehtimiseen. Tälläkin reissulla suosikkihetkiäni ovat olleet rauhalliset aamuyön hetket. Meri muistuttaa ihmisen pienuudesta, ja siten voi sovittaa oman elämänsä oikeaan mittakaavaan. Meri opettaa myös kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Tälle reissulle lähtiessä pohdiskelin paljon, onko minulla oikeus matkustaa ilmastosyistä maapallon toiselle puolelle aloittaakseni tämän matkan. Seuraavien reissujen uskon rajoittuvan Itämeren piiriin.

Viimeiset kaksi kesää olen päässyt työskentelemään Meriheimo-projektissa. On ollut hienoa seurata, miten meri ja purjehtiminen avautuvat uusille ihmisille ja miten nämä kehittyvät purjehdustaidoissaan sekä iloitsevat kokemastaan. Muiden ilon näkeminen inspiroi. Tällä reissulla olen tiimimme viestintä- ja yhteistyövastaava. Erityisesti ennen matkaa tukijoidemme yhteistyökuvioiden ja isojen mediatalojen yhteyksien valmistelemiseen meni paljon aikaa. Toivon, että reissumme näkyvyys mediassa levittäisi sail trainingin tunntetuvuutta entistä laajemmalle yleisölle. Olen iloinen siitä, miten kaikki tiimistämme ovat osallistuneet tähän projektiin myös sisällöntuottajina. Muuten veneellä olen usein tsemppaajan ja tunnelmannostattajan roolissa. Yritän oppia asioista mahdollisimman paljon ja pyrinkin aina pohtimaan: ”Miksi on näin?”.

 

Kolme asiaa, joista en luovu:

1. Ystävät – kaikki ne ihanat typpit, jotka muodostavat minulle perheeni

2. Seikkailullisuus – elämä on aivan liian lyhyt paikallaan nököttämiseen

3. Elämänmyönteisyys – Hymyllä mennään!

Kannellenousu -biisini: