Vartuin Päijät-Hämeessä järvien sylissä: Synnyin Nastolassa ja kasvoin täyteen pituuteeni pikkuruisessa Artjärven kunnassa. Teini-ikäni asuin Lahdessa, ja usein esittelenkin itseni lahtelaisena. Sittemmin elämä on vienyt Tampereelle, Turkuun ja Helsinkiin, mutta myös ulkomaille. Olen asunut Ranskan Normandiassa, Romanian Transilvaniassa ja Virossa. Nykyinen osoitteeni Normandiassa minulla on ollut poikkeuksellisen pitkään, jo kolme vuotta. Pian olisi kai aika jatkaa taas eteenpäin! Lapsena kaikenlaiset matkustamisesta ja lähtemisestä kertovat laulut koskettivat minua suuresti ja luulen, että eräänlainen levottomuus ja irrallisuus onkin ollut minussa aina. En haaveile pysähtymisestä tai pysyvyydestä, tarvitsen muutosta säilyttääkseni minulle ominaisen melankolisen pohjavireen. Tällä hetkellä opetan yliopistossa pääasiassa suomen kieltä, mutta myös Suomen historiaa ja pohjoismaista elokuvaa. Opettajana olen luova, käytännönläheinen ja kannustava. Rakastan työtäni, mutta mietin koko ajan, mitä kaikkea muutakin sitä voisi elämässään tehdä.

Elämäni jakautuu luontevasti eri vaiheisiin sen mukaan, milloin olen lähtenyt rakentamaan elämää johonkin uuteen paikkaan. Omien rutiinien ja uusien sosiaalisten piirien luominen on aina ollut myös mahdollisuus luoda ja määritellä itseään uudelleen. Samalla se on tehnyt entistä selkeämmäksi niitä piirteitä minussa, jotka eivät muutu. Totta kai yritän parhaani mukaan tulla aina entistä paremmaksi ihmiseksi, mutta on ollut tärkeää oppia myös hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Iän myötä luonteeni on tasaantunut ja olen kai oppinut rakentavaa kanssakäymistä enkä suutu niin herkästi kuin ennen. Epäreilua kohtelua en tosin siedä vieläkään, vaan saatan mököttää pitkäänkin. Hämmästelen usein sitä, miten upeita ja inspiroivia ystäviä minulla onkaan siitä huolimatta, että olen itse mörökölli introvertti. Monet pitävät minua rohkeana seikkailijana, mutta parhaimmat ystäväni tuntevat myös epävarman jännittäjän kaiken takana.

Vapaus on minulle tärkeää. Se ei tarkoita vapautta ilman vastuuta, vaan oikeutta elää ilman pelkoa sekä vapautta kahlitsevista rooleista, riippuvuussuhteista ja materiasta. Ajatus omaisuuden kartuttamisesta on minulle vieras. Meri on minulle vapauden ilmentymä: kun maa on tarpeeksi kaukana, meri takaa mahdollisuuden irrottautua todellisuudesta, jonka eläminen mereltä käsin suunnatonta avaruutta katsellessa vaikuttaa lähinnä absurdilta. Veneellä elämä keskittyy tärkeimpiin asioihin: syödä, nukkua, olla, hengittää. Meri on elementtinä vapaa ja vallaton, jotain, mitä ihminen ei voi hallita, ostaa tai omistaa. Rakastan ennen kaikkea myrskyävää merta. Oli sää millainen hyvänsä, meri on kangas, jolle voin projisoida omat haaveeni ja ajatukseni. Voisin istua katsomassa merta loputtoman kauan. Rakastan myös majakoita ja olinkin nuorempana innokas majakkaseuralainen – pala sydämestäni on jäänyt ikuisiksi ajoiksi Märketin majakkasaarelle.

Nousin ensimmäistä kertaa Vahinen kyytiin kesällä 2015 Cherbourgissa. Se oli samalla ihka ensimmäinen purjehduskokemukseni. Olin päivän purjehduksen jälkeen aivan hajalla ja itkin punkassa pahaa oloa sekä sitä, että olin niin pihalla kaikesta, mitä veneessä tapahtui. Piti opetella uusi kieli ja uusi tapa liikkua, ja täällä sitä edelleen ollaan. Koronaeristyksen aikana ahdistuin ajan kulumisesta; alkoi näyttää siltä, että elämässä ei ehkä ehdikään tehdä kaikkia niitä asioita, joita haluaisi. Yksi haaveeni oli purjehtia Atlantin yli, mutta keväisin ja syksyisin ylitys ei sovi aikatauluihini. En siis epäröinyt hetkeäkään, kun kuulin mahdollisuudesta lähteä tälle purjehdukselle! Tätä kirjoittaessani Atlantti on jo ylitetty, ja olen nauttinut joka hetkestä. On ollut ihanaa tuijotella tyhjää horisonttia, mennä sekaisin päivistä ja irrottautua täysin tietoverkoista. Normaalisti tarvitsen paljon omaa tilaa, mutta vaikka jaamme veneen vähät neliöt kymmenen hengen kesken, ei yksityisyyden puute ole alkanut ahdistaa. Tiivis yhteiselo on ollut tervetullutta vaihtelua kahden kuukauden yksin vietetyn koronaeristyksen jälkeen. Muiden jutut naurattavat välillä niin, että en tahdo saada henkeä.

Vahvuuteni purjehtijana lienee sisukkuus. Olen tiimimme kielenhuoltaja ja organisoin myös ruokahankinnat. Viime aikoina olen osoittanut myös selvännäkijän kykyjä, sillä ennustin Atlantin ylityksen jälkeisen saapumispaikan ja -ajan tismalleen oikein. Moni muukin asia on elämässä lopulta mennyt juuri niin kuin pitikin, joten suhtaudun tulevaisuuteen luottavaisesti. Voin kai pitää itseäni aika onnekkaana röllinä. Haluaisin vielä jonain päivänä purjehtia maailman ympäri.

Kolme asiaa, joista en luovu:

1.villasukat: Steppaan kotona villasukissa kesät talvet.

2.kirjat: Painettu kirja on toimivin muoto myös veneellä.

3.sauna: Suomessa ollessani saunon lähes päivittäin. Rajaportti on suosikkini.

kannellenousubiisi:

Olen kotoisin Turun seudulta ja nykyään vaikutan Helsingissä päin – olen siis koko ikäni asunut merellisissä maisemissa. Olen aina viihtynyt meren äärellä, mutta löysin merelle ja merellisten harrastusten pariin vasta muutama vuosi sitten. Osallistuin Tall Ships’ Races -tapahtumaan vuonna 2017 portugalilaisella nelimastokuunarilla. En oikein tiennyt, mitä odottaa, ja olin yllättynyt siitä, miten paljon yhteistyötä ison purjelaivan purjehtiminen vaatii. Tämä ensimmäinen useamman päivän purjehdus oli vaikuttava kokemus, joka muutti kaiken. Purjehduksen jälkeen lähdin mukaan Suomen nuorisopurjehtijoiden toimintaan. Sittemmin olen ollut Vahinella esimerkiksi Karibialla sekä useasti purjelaivasäätiön toisella aluksella, kuunari Helenalla, joka purjehtii enemmän lähimerillä. Molemmissa säätiön veneissä on omat hyvät puolensa, niitä ei voi verrata. Niin kauan, kuin minulla on intohimoa purjehdusta kohtaan – niin kuin tällä hetkellä tuntuu olevan – haluan kehittyä tässä hommassa. Tällä hetkellä haluaisin oppia lisää purjeiden trimmaamisesta, moottorin huollosta ja karttatyöskentelystä. Olen huomannut, että mitä enemmän näistä asioista oppii, sitä selvemmin huomaa, miten vähän sitä lopulta osaakaan. Kilpaileminen purjehduksessa ei kuitenkaan juuri kiinnosta, ainakaan toistaiseksi. Haaveilen omasta veneestä, mutta sen hankita ei vielä ole ajankohtainen asia. Viime vuosina olen perehtynyt myös laitesukelluksen saloihin, ja pinnan alta on löytynyt ihan oma maailmansa. Sekä purjehduksessa että sukelluksessa voi aina oppia ja löytää jotain uutta, mikä tekee näistä lajeista kiehtovia.

Purjehtijana vahvuuteni ovat halu oppia sekä aktiivisuus. Haluan aina tietää, miksi asioita tehdään niin kuin niitä tehdään: jos minun täytyy vetää jostain köydestä, haluan myös ymmärtää, miksi niin tehdään. Mietin myös aina, onko mahdollista tehdä asia jollain toisella tavalla. Haluan ymmärtää asiat syvällisesti, en vain suorittaa niitä. Siksi kyselen paljon. Tässä tiimissä olen huolehtinut erityisesti turvallisuusasioista: huomautan heti, jos joku on unohtanut sonnustautua paukkuliiveihin. Tämä rooli tulee minulle luonnostaan. Varaudun ja käyn mielessäni asioita läpi etukäteen, mutta en kehitä niistä pelkoja. Tarkistin veneen turvalaitteet järjestelmällisesti ennen lähtöä, mikä antoi mielenrauhaa. Omassa vahdissamme olen lisäksi pitänyt huolta säntillisyydestä, ja vahtivuoroon onkin tultu aina ajoissa. Tämän purjehduksen aikana olen oppinut erityisesti karttatyöskentelyyn liittyviä asioita: miten reitit suunnitellaan ja miten vaikkapa virtaukset pitäisi huomioida.

Tein päätöksen tälle legille lähtemisestä välittömästi sen jälkeen, kun olin saanut tietooni sen tarkan ajankohdan. Päätöksentekoon meni ehkä kaksi minuuttia. Kesän muut suunnitelmat olivat koronan vuoksi jo valmiiksi peruuntuneet, ja olin vapaa lähtemään. Olin haaveillut Atlantin ylittämisestä siitä lähtien, kun aloin purjehtia. Nyt sitten Atlantti on ylitetty, ja olisin viimein oikeutettu käyttämään punaisia housuja! Tämän purjehduksen aikana pääsimme helpolla kelien suhteen, mutta säätilat ovat vaihdelleet paljon. Alkumatkan jatkuva paahde ja ilman suolaisuus yllättivät. Kärsin päivän verran ilmeisesti auringonpistoksesta. Azoreiden jälkeen on ollut hieman helpompaa, sillä ilma on ollut vähemmän tukahduttava. Päiväkausiin ei näkynyt ketään missään. Se tuntui vapauttavalta. Parhaita hetkiä tällä reissulla ovat olleet delfiinien vierailut sekä yöpurjehdukset tähtitaivaan alla. Olen nauttinut erityisesti niistä yöllisistä hetkistä, joiden aikana suurin osa miehistöstä nukkuu eikä kannellakaan kukaan puhu mitään. Tänään minua ilahdutti se yksinkertainen asia, että päästiin taas nostamaan purjeet muutaman tunnin koneajon jälkeen.

Minulla on vielä monia purjehdukseen liittyviä unelmia. Haluaisin esimerkiksi purjehtia napaseutujen suuntaan. Meri merkitsee minulle vapautta ja kunnioitusta. Kunnioitan merta, mutta en pelkää sitä. Merillä eivät maalliset murheet paina, saan olla täysin vapaa. Yksi parhaista purjehduskokemuksistani on Vahinen mastoon nouseminen yhdellä Norjan vuonoista: satojen metrien korkuiset pystysuorat kallionseinämät ympärillä, se näky oli unohtumaton! Olen ulkoilmaihminen ja luonto on tärkeässä osassa kaikessa, mitä teen.

Kolme asiaa, joista en luovu:
1. terveys
2. perhe
3. vapaus

kannellenousubiisi: