Pintaa syvemmälle: Valtteri, 24

Synnyin Kuopiossa ja kävin siellä kouluni. Lukion jälkeen muutin Helsinkiin opiskelemaan Aalto-yliopistoon. Valmistuin tämän purjehduksen ensimmäisenä päivänä tekniikan kandidaatiksi. Olen aina ollut luonteeltani utelias, vähän kaikesta kiinnostunut. Purjehduksen lisäksi harrastan muun muassa valokuvausta. Olin ala-asteikäinen, kun äitini toi minulle järjestelmäkameran tuliaisena New Yorkista. Valokuvauksessa kiinnostaa erityisesti sen tekninen puoli sekä asioiden dokumentointi. Tykkään kuvata ihmisiä, eläimiä ja tilanteita. Harkitsin valokuvausta myös ammattina, mutta lopulta päädyin opiskelemaan energia- ja ympäristötekniikkaa. Vaihdoin kuitenkin rakennetun ympäristön pääaineeseen eli opintoihin, jotka keskittyvät hyvän kaupunkiympäristön luomiseen. Omilleen muuttaminen lukion jälkeen tapahtui nopeasti, mutta kivuttomasti. Minun oli helppo asettua Helsinkiin. En osaa sanoa, missä olen viiden vuoden kuluttua, mutta toivoisin koronatilanteen niin salliessa voivani lähteä tekemään maisteriopintoja ensi lukuvuodeksi Barcelonaan. Tulevaisuudessa eniten arveluttaa se, löytääkö sen oman juttunsa, mutta luotan kyllä niin tapahtuvan aikanaan.

Kun olin yhdeksän, isäni kuoli aivosyöpään. Se oli suuri muutos elämässäni ja muutti perheen dynamiikkaa. Äiti on ollut ja on edelleen tärkeä ihminen minulle. Olen aina saanut häneltä paljon tukea. Meidän on helppo puhua, ja äidin kanssa juttelemalla saa selvitettyä vaikeatkin asiat. Olemme molemmat rauhallisia persoonia ja tulemme hyvin toimeen keskenämme. Perheen ja luonnon lisäksi kaverit ovat minulle tärkeitä. Haluaisin elämässäni tehdä itselleni merkityksellisiä asioita, jotka olisivat myös muille merkityksellisiä. Vähintäänkin haluan minimoida toiminnastani muille aiheutuvat haitat. Olen luonteeltani rauhallinen ja kärsivällinen; minua on vaikea saada suuttumaan. Tämä on toinen kerta, kun ylitän Atlanttia, eikä viime ylitykselläkään mennyt hermo kertaakaan. Ainoastaan nälkä saa minut joskus kiukustumaan. Olen hieman ujo enkä tykkää pitää itsestäni meteliä. Vaikka koen itseni seikkailunhaluiseksi, voisin kuitenkin ehkä olla rohkeampi.

Olen veneillyt käytännössä syntymästäni lähtien. Kahdeksanvuotiaaksi asti veneilimme perheen kanssa joka kesä kuukauden verran Saimaalla. Sitten veneemme myytiin. Halusin itse jatkaa purjehdusta, joten minut laitettiin optimistijollakurssille. Kuopiossa tuli siis jollailtua. Saimaalla purjehtiessa saa olla varovainen, sillä paikoin on matalaa ja tuuli voi olla puuskainen. Purjehtiminen Saimaalla on kuitenkin leppoisaa, sillä siirtymät ovat lyhyehköjä. Ensimmäinen purjehdus merellä tapahtui kuunari Helenalla vuonna 2011. Olin silloin 15-vuotias. Se oli tosi erilainen kokemus verrattuna jollapurjehdukseen Saimaalla. Meri merkitsee minulle vapautta ja purjehtiessa myös rutiineja, hyvällä tavalla. Sitä keskittyy enemmän tärkeisiin asioihin. Yhteisöllisyyden tunne korostuu ja se on erilaista kuin maissa. Merellä on tosi hyvä olla.

Tänä kesänä tarkoituksenani oli opiskella, purjehtia saaristossa ja hankkia kesävarusteet leijalautailuun, mutta käytinkin säästöt tähän matkaan. Purjehdus osui hyvään saumaan, sillä työni loppui toukokuun lopussa ja opinnot olivat hyvällä mallilla. Minulla oli siis aikaa, rahaa ja energiaa. Reissun järjestelyt aiheuttivat vähän stressiä, mutta kun päästiin Saint Martinille, saatoin jo huokaista helpotuksesta. Otin purjehdukselle mukaan espanjan kielen oppimateriaalit, mutta toistaiseksi aika on kulunut muiden kanssa jutustellessa ja muuta lueskellessa. Purjehtiminen on irtiotto arjesta ja se tarjoaa mahdollisuuden päästä luonnon ääreen rauhoittumaan. Purjehduksilla pääsee myös kokemaan erilaisia elementtejä: välillä on rauhallista, välillä on kovempaa keliä. Lisäksi samalla tutustuu muihin ihmisiin, jotka ovat ainakin jollain tavalla samankaltaisia. Tällä reissulla minulle on luotettu kuvaajan ja baarimikon tärkeät tehtävät. Iän myötä olen tullut vastuullisemmaksi, ja seuraavaksi haluaisinkin opetella kipparointitaitoja niin, että osaisin itse suunnitella ja delegoida reissun kaveriporukalla saaristoon.

Kaksi vuotta sitten olin espanjalaisella raakapurjelaivalla Atylalla kansimiehenä. Olimme lähestymässä Amsterdamia auringonlaskun aikaan, ja minun oli pian määrä jäädä kyydistä pois. Se oli yksi hienoimmista ja haikeimmista kokemistani hetkistä purjehduksen parissa. Tällä purjehduksella minua on ilahduttanut paitsi vahtitoverini kanssa saavutettu innovaatiokilpailun voitto, myös kauniit auringonnousut ja -laskut, sekä komea kuun nousu pilvettömälle yötaivaalle. Kolme vuotta sitten kävin pari kertaa ratakisoissa. En kuitenkaan kokenut hektistä kisapurjehdusta omakseni. En ole kilpailuhenkinen. Haen purjehduksilta enemmänkin fiilistä, en sitä, että nopeasti vedetään rättejä ylös ja alas. Tänä kesänä oli tarkoitus lähteä purjehtimaan Huippuvuorille, mutta valitettavasti reissu peruuntui ja jää toteutettavaksi myöhemmin. Toinen haave olisi purjehtia taas Saimaalla, kenties Kuopiosta Helsinkiin asti.

Kolme asiaa, joista en luovu:

1. uteliaisuus ja uusien asioiden kokeileminen

2. lupsakka asenne: koitan välttää kiirettä parhaani mukaan, pois turha hättäily ja suorittaminen

3. vedessä härvääminen: purjehdus, purje- ja leijalautailu, uinti yms. ovat lähellä sydäntäni

Kannellenousubiisi: