Uudessa kodissa on kirkkaansininen kotiovi ja pitkä eteiskäytävä, kotioven vieressä corner shopeja ja vastapäätä asuntoja joiden ikkunoista näkee kaiken iltaisin. Boileri pitää ihmeellistä ääntä myöhään illalla ja öisin pelkään, että joku murtautuu sisään, vaikka ovessa on kaksi lukkoa. Joskus kotikadulla on levotonta ja ystävä ehdotti pesäpallomailan säilyttämistä ulko-oven takana jos joku yrittää tunkea samalla ovenavauksella sisään.

Vastapäätä kotia on kreikkalainen räätäli, portugalilainen kahvila ja Mekong-joen mukaan nimetty ravintola. Alakerran corner shopin omistajien kanssa jutellaan niin viinien laaduista kuin kikherneiden terveellisyydestä. Välillä väitellään lihansyönnin tarpeellisuudesta broken englishillä ja jokainen keskustelu päättyy Take care -toivotukseen. Kämppis oli saanut tervetuliaslahjaksi pussillisen karkkia ja kehoituksen napata mukaan irtohedelmiä.

Salaiselta ikiomalta kattoterassilta katsottuna oman huoneen ikkuna näyttää pieneltä ja vähän pariisilaiselta. Kattoterassilla pitää kulkea hieman varoen, ettei astu alakerran kaupan kattoikkunoiden päälle. Keittiötä kuormittavat kämppiksen Bombay Sapphire -pullot ja alakerran corner shopin halvat taatelit.

Kun koti-ikävä yllättää, selailen laiskasti Edith Södergranin runoja ja katselen salaa Katri Helenan musiikkivideoita (ehdottomiin lemppareihin lukeutuu esimerkiksi Katson Sineen Taivaan ja hangessa kompuroivat taustalaulajat susiturkiksissaan). Lenkkimaastot ovat vaihtuneet raikkaista metsistä tunkkaisiin katuihin, mutta uudet suloiset Niket pehmittävät asfalttipolkuja.

Henkisestä jet lagista kärsivänä olen katsellut kotikulmia lähinnä Angelin Waitrosessa käymällä ja juoksemalla stressijuoksua ympäri Islingtonia. Sen kuitenkin tiedän, että 70 metrin päästä löytyy Gagosian, jonne järjestetään juuri uutta näyttelyä.

Jossain Gagosianin vieressä kulkee junarata, jonka äänet eivät kuitenkaan mystisesti kuulu asunnolle asti, vaikka avaisi talon jokaisen ikkunan.

Elämä vie herkästi ja keväällä se vei kauas pois Lilystä. Rakkaan Roosan inspiroimana päätin nyt kuitenkin tehdä nolon comebackin. 

Jos joku pyytäisi nyt briiffaamaan kuulumisiani sitten Tukholman reissun, pitäisi kaikki varmaankin kondensoida käteviin ranskalaisiin viivoihin. Ranskalaiset viivat ovat kuitenkin sekä epäestettisiä että tylsiä, joten liimailen tänne mielummin lausahduksia salaistakin salaisemmasta salablogistani, jota kirjoittelen englanniksi:

10.05.2013:

Last weekend I stayed up for 46 hours straight. I ran the distance between Bloomsbury and Soho having only had two caffeine pills – my heart was stopping but my feet kept on going, jumping off the pavements and running past the sex shops and secret bordellos.It’s been a weird set of moments. My body refuses food but doesn’t mind red wine. It’s all endless talk and no sense, most of the time just boring rambling about childhood and junkies and love and sometimes trivial things like mixtapes and documentaries. My tiny place is messy to no end with clothes scattered on the floor and the bed, I just don’t have the time to be there. Elsewhere is more important.

20.05.2013:

I thank whatever higher or lower power there is for high-quality cashmere sweaters that slouch over your shoulder, Waitrose, the Carhartt small utility bag, coconuts as a snack, zero-calorie Coke and caffeine pills combined together, I curse whatever higher or lower power there is for not giving me the Marchmont Street flat for under 180 pounds a week. It was almost perfect, but London’s a city that keeps on trying to push you out, put you down and exhaust you. It’s like a lousy boyfriend, who is a cunt to you from Monday to Wednesday but treats you like the world’s most precious thing from Thursday morning until Sunday evening.

Pähkinänkuoressa ja tiivistäen vailla turhaa melodraamaa: Lontoo piti kiireisenä, stressi puristi rintalastaa joka toinen minuutti ja koko kevät tuntui kaoottiselta. Silti jälkeenpäin ajateltuna kaikki sujui juuri niin kuin pitikin.

Yliopisto kuritti laiskasta vuodesta: Senate House Libraryn ja yliopiston oman kirjaston nurkissa välillä itketti ja harvemmin nauratti, ranskan dissertaation palautin minuuttia ennen deadlinea. Dissertaation lähteitä en kerennyt listaamaan kuuden muun tyypin jännittäessä selkäni takana, meneekö tiedosto perille ajoissa. Viimeisille kurssien kertaustunneille en uskaltanut mennä. Olin varma, että minut potkittaisiin ennen elokuuta pois. Itkin – paljon.

Koulun lisäksi stressasi asunnon etsiminen. Lontoon vapaat vuokramarkkinat eivät antaneet armoa. Asuntonäytössä kiidettiin vuoroin tubella, vuoroin Foxtonsin kiinteistövälittäjän mini-cooperissa. Kiinteistövälittäjämiehen liituraitahousuissa oli reikiä; asunnoissa oli hiiriä, huumeita ja homeisia lattiamattoja. Riideltiin ja väsyttiin toivottomiin asuntonäyttöihin. Ystävyyssuhteet joutuivat jyrkkään laskuun ja välillä tuntui, ettei kukaan selviä hengissä. Laskettiin rahoja, etäisyyksiä, oyster-cardin hintoja.

Ihmissuhteissa sattui, tapahtui ja satutin. I came to talk to you because you were the most beautiful person in the room päätyi iltacocktailien ja Baronissa juhlimisen kautta suureen ja sotkuiseen loppuun, ihan omien mokieni takia. Harmitti ja harmittaa yhä.

Silti kaikki oli – ja on paremmin kuin koskaan.

Yliopisto palkitsi. Vetäisin molemmista historian kursseistani tiukalla loppukirillä arvosanan 2:1, ranskan arvosanakin oli 2:1 huolimatta karseasta dissertaatiostani. Inhokkiaineeni International Relations osoittautui parhaaksi, kirkkain 2:1, joka ei ollut kaukana puhtaasta ykkösestäkään. Kokeiden jälkeen juhlittiin rakkaiden kanssa koulun pihalla. Viikossa kului neljä shampanjapulloa, joista suurin osa poksautettiin yliopiston ovien edessä.

Asunto löytyi sumuisena aamuna, viiden minuutin päätöksellä. Kolmasosa kämppiksistä oli Ugandassa hyväntekeväisyysreissussa eikä Skype-riidoilta vältytty päätöksenteon jälkeenkään. Uusi koti on kaupunkikoti parhaimmillaan. Postikoodi pysyi WC1-alkuisena ja asunnon alakerrassa on catering-yritys. Kotiovi on kirkkaan sininen, numero 145 vaikka numero 5 onkin tipahtanut jo pois. Kotikadulla on kaksi ravintolaa, kolme pubia ja neljä bodegaa. Talon toisessa kerroksessa on salainen kattoterassi. Kotioven vieressä asuu koditon katutaiteilija.

Juhlittiin. La Bodega Negra, The Box, Dalston Superstore, hämyiset baarit, tequilat ja gin tonicit.

Vaikka panikoin kesästä, oli kaikki paniikki turhaa. Tulin häntä koipien välissä takaisin Helsinkiin, kun suunnitelmat Berliiniin ja Kosovoon kariutuvat surkeasti. Valittelin kohtaloani viikon, kunnes tajusin typeryyteni ja opin nauttimaan. Suomenlinnaa, juhlia, muotinäytöksiä, kuohuvaa, rakkaita ystäviä ja Helsingin katuja – kesä palkitsee. Lopettelen kolmen viikon kuluttua pestiäni PR-toimistossa. Ennen töiden aloittamista ostin mustan kynähameen, vaikka tähän toimistoon Nike Free Runit olisivat olleet osuvampi valinta. Elämä ja universumi taitavat kantaa, jos niille vaan antaa luvan. 

Comeback sujuu nyt uudella nimellä – vaihtuuhan osoitekin 7 Endsleigh Placesta 145 King’s Cross Roadiin. Tervetuloa mukaan uusiin kaaoksiin ja seikkailuihin.