Helvetillinen 2015

7 miljardia äärettömyyttä (1).JPG

2015 oli suorittamisen ja saavuttamisen vuosi. Opiskelin, kirjoitin ylioppilaaksi, tein töitä, ansaitsin rahaa, opiskelin lisää.

’Jos selviän tästä, selviän mistä tahansa’ oli vuoden mantra.

Hoin sitä itselleni ylioppilaskirjoituksissa tammikuusta maaliskuuhun kuvitellen, että kohta helpottaa.
                         kesätöissä maaliskuusta heinäkuuhun tajutessani, etten tiedä toimittajan työstä paskaakaan.
                         elokuun 10. päivä, kun yliopisto-opinnot alkoivat ja minä olin loppuunpalamisen partaalla.

 

7 miljardia äärettömyyttä (2).JPG

Kerta toisensa jälkeen kasasin ja tsemppasin itseni uuteen suoritukseen. Voitin vanhat pelkoni. Annoin kaikkeni.

Silti vuotta 2015 hallitsivat pettymys itseen sekä häpeä ja syyllisyys siitä, etten ollut parempi.

En ole kyennyt tuntemaan tyytyväisyyttä suorituksistani tai iloitsemaan saavutuksistani. En kykene vieläkään.

Kirjoitin tämän postauksen todistaakseni itselleni, että viime vuosi oli kaiken sen stressin ja uupumuksen arvoinen.

 

7 miljardia äärettömyyttä (3).JPG

Olen nyt ollut lomalla viisitoista päivää. Olen lukenut kolme kirjaa, mutten ole jaksanut kirjoittaa.

Nukun joka yö 10-14 tuntia. Päivisin tapaan ystäviä ja sukulaisia, mutta pääasiassa katson tv-sarjoja ja pelkään alkanutta vuotta.

Helppoa elämäni ei ole koskaan ollut, mutten osannut kuvitella joutuvani kokemaan sellaista uupumusta ja toivottomuutta kuin viime vuoden koin.

Uudelleen ja uudelleen luulin saavuttaneeni jaksamiseni äärirajat ja yhä uudelleen jouduin venyttämään niitä lisää.

Pelkään saman jatkuvan tänä vuonna. Pelkään, että tulee vastaan hetki, jona rajat eivät enää veny.

 

7 miljardia äärettömyyttä (4).JPG

Muutama tunti sitten luin Roosa Murron raportit vuosista 2013, 2014 ja 2015.

Sain ajatuksen, unelman. Se on hauras ja epävarma itsestään, mutta olemassa.

Se on ensimmäinen tätä vuotta koskeva unelma keskellä kymmeniä nimettyjä ja nimeämättömiä pelkoja.

Tuntuu siltä, kuin kuolleesta maasta kasvaisi vihreä verso. Toivon, että se pysyy elossa ja jatkaa kasvuaan.

 

//  Jumala kantoi minut viime vuoden läpi, vaikka enemmän tuntui siltä, kuin minut olisi raahattu auton perässä kivikon läpi.
    Joka tapauksessa annan hänelle kaiken kunnian vuoden 2015 suorituksistani.
    Monta kertaa itkin tai hymyilin Jumalalle, että kiitos että annat voiman näihinkin tehtäviin ja kannat seuraavankin viikon.
    Minä en jaksa.

    Se mitä kuvailen jaksamiseni äärirajojen venymisenä, on todellisuudessa sitä, kun Jumala antoi voimaa jaksaa.
    Vaikken ymmärräkään, miksi voimaa piti jakaa niin saidalla kädellä.
    Ehkä joskus myöhemmin huomaan vuoden 2015 olleen henkisten lihasteni kasvun aikaa.

Kommentit (8)
  1. sailatuulia
    5.1.2016, 09:58

    Hei Aada,

    satuin törmäämään kirjoitukseesi, ja se muistutti minua omista abivuoden ja pääsykoevuoden tuntemuksistani. (ja gradunkirjoitusvuoden, ja minkä-lie-muun vuoden, mitä näitä nyt elämässä on…) Välillä vaan tulee niitä vuosia, joina suoritetaan ja kestetään, mutta onneksi niitä valoisampiakin aikoja on.

    Toivottavasti saat levättyä lomallasi! Voimia alkavaan vuoteen, ole itsellesi lempeä 🙂

    1. Moi Sailatuulia!

      Ahaa, tällaisia vuosia saattaa siis olla edessä lisääkin. Toivon, että osaan tulevaisuudessa suhtautua paremmin stressaaviin elämänvaiheisiin, ottaa rennommin ja vaatia itseltäni vähemmän. Rohkaisevaa, että olet selviytynyt omista vaikeista vuosistasi.

      Kiitos! Voimia ja valoa sunkin vuoteen 2016! 🙂

  2. Moi!

    Älä luovuta ikinä, sun sisällä on voimaa vaikka kuinka.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *