Säikähin, että tukehdun. Tai vielä enemmän säikähdin, että oksennan, kun oksentelen ihan ihmeellisistä syistäkin ja nyt olis aihetta. Ellen tukehtuisi. En tiedä, häikäisikö vaakasuoraan tuulilasia vasten satava lumi, vai ehkä tuuli heilautti autoa tai ajoura teki hienoisen mutkan ja auto nytkähti. En tiedä, saatoinhan vain nielaista purematta tarpeeksi. En tiedä, mutta yhtäkkiä se oli siellä. Merkkari kurkussa. Nieleskelin, nieleskelin ja nieleskelin. Yritin, yllänkö siihen sormella. Ihan totta. Kahdeksankymmenen kilometrin tuntivauhdissa, lumipyryssä, iltakymmenen jälkeen pimeässä mä sitten työnsin sormet kurkkuun. En ylettynyt, enkä yökännyt, huoli kävi mielessä, koska vesi nousi silmiin, vaikka henki kulki hyvin. Tuntui hyvin ikävältä. Käsinojan alta muistin vajaan Tupla-pussin ja joku järjen älytön väläys oli heittää pala suuhun. ”Varmaan se alas mennessään vie merkkarin mukanaan.” …Onneksi vei.

Puhelimessa jo naurettiin tapahtuneelle. ”Ajattelitko ollenkaan, että se Tupla olis juuttunu kans sinne kurkkuun?” No… en. Ensiapuhenkilökunnan käsissä ei siis huolenaiheenani olisikaan ollut mahdollisen kuoleman lisäksi se, onko mulla kauniit alusvaatteet vaan se, mitä mun kurkusta löytyy. Merkkaria ja Tuplaa. Onnea elvyttäjälle. Voi elämä. ”Varmaan ajattelin, että jos tähän Merkkariin tukehdun, niin jää Tuplat syömättä, siks piti ahtaa äkkiä suuhun sitäkin.”

Tämä on varmasti kaikille tuttu: ”Kuulkaas nyt siskot! Elämän ei pidä olla vain matkantekoa hautaan, tarkoituksena saapua perille turvallisesti viehättävässä ja hyvin säilyneessä kropassa. Ehdottomasti mieluummin sivuluisua viinilasi toisessa kädessä, toisessa suklaapatukka, vartalo totaalisen loppuunkaluttuna ja huutaen: ’Jihuu, mikä kyyti!'” Mulla se patukka olis varmasti kurkussa.

Kolme varttia sitten kotiuduin töistä, tein lumityöt ja iltapalan ohessa kirjoitin tänne. Kello soi puoli kuudelta. Nyt suihkuun. Aamupäivä meni nukkuessa ja ruokakaupassa (voiku mun elämä on tylsää!), joten huomenna poistoja siis ne vanhat lääkkeet, tän päiväinen ja huominen eli kolme. Jes!

Tänään poistoon paha tapa: autossa syöminen! Ei tuu toteutuun, veikkaan. 😀