Malttamattomuutta havaittavissa.
Tänään poistoon päätyivät osin edellisen postauksen johdosta vihdoin se punkka. Yllätys oli suunnaton, kun punkasta löytyi lasten ”palli”, siis sellainen pikkujakkara, jolla voi kurotella lavuaarille tai pistää pikkujalkojen alle pytyllä istuessa. Mun tyttäret on likimain mun mittaisia, joten… poistoon sekin. 😀 Pesen ne ja vien srk:lle. (edit: Punkka ja palli; ei lapset. :D) Huomenna soitan diakonissalle ja kysyn, mitä kaikkea heille voi viedä ja onko jostain erityisesti nyt puutetta jossain perheessä, niin teen täsmäiskuja. Hassua, että välillä, kun mietin poistoja, tulee mieleen, että tämän voisi viedä kirpparille ja tämän voisin myydä netissä… mietin, hennonko ANTAA tätä kenellekään. En nyt puhu punkasta tai siitä pallista, vaikka onhan niilläkin joku mystinen syy ollut maastoutua kylppärin kaapin päälle. Siitä on kuitenkin jo aikaa (vuosia), kun jonkin tämän kaltaisen projektin yhteydessä tyhjensin punkasta kaikki kylpylelut. Jotenkin (ilmaiseksi(ko)?) luopuminen on ollut vaikeaa. Kuitenkin mä hirveän mielelläni osallistun hyväntekeväisyysjuttuihin. Oon osallistunut Joulupuu-keräykseen mun tuloihin nähden aika reilusti joka vuosi ja iloinnut lahjoja ostaessa tai kootessa. Oon pakannut vauvakasseja Vaaka ry:lle. Oon Amnestyn kuukausilahjoittaja. Joulukortti- ja merkkirahoilla ostan yleensä aineettomia lahjoja; vettä tai lääkkeitä ja huopia tai hiv-rokotteita, tänä vuonna laitoin rahat Hyvä Joulumielikeräykseen. Soittelen keräysnumeroihin hyväntekeväisyyskonserttien yhteydessä. Osallistun kolehtiin, sytytän kynttilöitä. Annan rahaa Nälkäpäivä-keräykseen. Jokaiselle kerääjälle, jonka ohi kuljen. Papoille vähän enemmän kuin mummoille. :O Papat vain on niin… <3 No, joka tapauksessa siis antaminen ei oo mulle vaikeaa. Haluan auttaa ja antaa vähäosaisemmille. Mutta mikä hiivatti siinä on, että sitä romua pitää kerätä kotiin? Ja että siitä luopuminen, sen antaminen on vaikeaa? MIKSI niin usein mieluummin myy jotain, näkee siis oikeasti myymisen vaivan ja kirpparille roudaamisen vaivan tai nykyään usein kuvaamisen ja nettiin laittamisen vaivan, aikataulujen sovitteluja ostajien kesken jne. Ja saat hei vitosen vaikka. Ihan älytöntä. Tunnearvoako mä kaupittelen?
Myöhästynyt uudenvuoden lupaus; älä myy, vaan anna!
Jotenkin malttamaton olo. Tekisi mieli riehua samalla tavalla joka huoneessa ja heti, mutta itseni tuntien kyllästyisin heti. Tällä tavalla projekti tuntuu herkulta, jota säännöstellään ja… oon kamalan innoissani. Toivottavasti tämä kestää! <3
Punkan ja pallin lisäksi roskispoistoon meni pussillinen vanhoja pesuaineita, kasvonaamioita, hiusmaskeja, karvanpoistovaahtoja jne. Vaateliikkeen muovipussillinen. Käsittämätöntä. Kun hääräsin kerran kylppärissä, otin saunan ikkunalaudalta kolme kynttilää, jotka on siellä lämmössä sulaneet ja sydämensä kadottaneet; roskiin. En tiedä, miksi ne on olleet siellä vuoden.
Viides poisto tälle päivälle (korvaan siis niitä kirjoja), oli keittiön kaapin ylähyllyltä Millennium-viinilasit ja kuoharilasit (2+2). Kihlalahja mulle ja lasten isälle. Erottu ollaan jo kahdeksan vuotta sitten, joten tuskin tulee käytettyä ja muistoarvokin on haalistunut.
Tule, tule, tyhjäks koti, älä tule tavaravuori.