Liikenne

800px-Hangzhou_Metro_Linemap.svg.png

https://commons.wikimedia.org/wiki/User:Yveltal

Puhutaanpa liikenteestä. 

 

Hangzhou on valtava kaupunki. Virallisia asukkaita on paikallisten tilastojen mukaan päälle kymmenen miljoonaa, ja rekisteröimättömien työläisten määrää tuskin tietää kukaan. Autoja on valtavasti, kaikenlaisia sähkömopoja ja -pyöriä vielä enemmän, ja taksilla tai Didillä pääsee autotonkin paikkaan kuin paikkaan. 

Paitsi siis jos sattuu olemaan ulkomaalainen harjoittelija. Kiinan kätevien kännykkämaksujen käyttö vaatii kiinalaisen pankkitilin, jonka saaminen kolmen kuukauden viisumilla on liian 麻烦.

 

Käytän siis vain julkista liikennettä kun liikun itsekseni. 青春广场 -aukio on muodostunut käteväksi välietapiksi keskustan ja koulun välillä, koska sieltä löytyvät metroasema, bussipysäkki ja pari luksustavarataloa. Bussilla kuljen koulun ja kaupunkialueen välin, metrolla pidemmät välimatkat kaupungin sisällä, ja luksustavarataloista löytyy ruoan lisäksi Stockmann-tier siistit vessat. Tai jopa paremmat. Kauppoina ja ruokapaikkoina tykkään enemmän reikä seinässä-pikkupuodeista kuin kalliista ja kiiltävistä tavarataloista, mutta you know. Tykkään myös siitä että on siistit vessat omilla kopeilla ja ehkä myös käsienpesusaippuaa. Koska kaupunki on niin suuri, matkoihin pitää varata kunnolla aikaa.

 

Jos jotain Kiinassa osataan, niin liikennesuunnittelua. Joo, kaupungit ovat kaoottisia ja liikenne kauhistuttavaa, ruuhkia on paljon ja kulkupelejä parkkeerataan ihan mihin vain, mutta toisaalta Cities Skylines -kokemuksella voin sanoa, että väkiluvultaan parin Suomen kokoisen kaupungin saaminen toimimaan ei ole ihan yksinkertaista. Miten siirrellään useampi miljoonaa ihmistä ja kosminen määrä tavaraa päivittäin, useita kertoja päivässä? Niin että ruuhkista huolimatta porukka pääsee paikasta A paikkaan B saman päivän aikana?

 

Ensinnäkin monet käyttävät kaupunkipyöriä ja sähköskoottereita. Kaikenlaisia mopoviritelmiä löytyy joka puolelta, ja niillä kuljetetaan mm. hurjia tavaralasteja, seurustelukumppaneita ja lapsia. Mopoilijoina näkyy sekä ryöukkoja että muodikkaita tyttöjä ja kaikkia siltä väliltä, vaikkakin veikkaan että yhteiskunnan varakkaammat jäsenet käyttävät mieluummin autoja (ja istuvat ruuhkajumeissa). Kypärän käyttö ei ole kovinkaan yleistä, ja meno on hurjaa. Monissa mopoissa on myös kaikenlaisia sateenvarjo- ja lämpösuojaviritelmiä. Mopot ja pyörät kulkevat kevyen liikenteen väylillä, eivätkä noudata samoja liikennesääntöjä kuin autot. Tietä ylittäessä pitää pitää silmällä myös kevyen liikenteen väylää, koska ainut mistä mopomassan kuulee on töötin ahkera käyttö. ​ 

 

Kiinassa on liikaa autoja ja autojen myyntiä rajoitetaan. Lisäksi autojen käyttöön kohdistuu rajoituksia, esimerkiksi siten että vuoropäivinä saavat ajaa parilliset tai parittomat rekisterinumerot. Toki tarpeeksi rikkaat voivat hankkia kaksi autoa. Toivoisin tänne vielä enemmän autoja vastustavaa asennekasvatusta mainosten sijaan. Sanotaan, että kiinalaismiehiltä vaaditaan hyvä työpaikka, asunto ja auto ennen avioliittoa, vaikka kiinalaisyhteiskunta ei ole mikään Amerikka – julkinen liikenne on ainakin idässä hyvää ja kattavaa. Auto on aika kallis statussymboli ja isossa kaupungissa se tuntuu keskimäärin turhalta hankinnalta, etenkin kun yksityisautoa tarvittaessa voi napata kätevästi edullisen Didin.

 

Julkinen liikenne on hyvää. Bussit kulkevat sähköllä ja päivällä niitä kulkee usein. Metrot ovat nopeita ja niillä on helppo kulkea. Ruuhka-aikoihin molemmat ovat tietenkin täynnä. Metroissa on aika vähän istumapaikkoja, ja on kohteliasta luovuttaa istumapaikka vanhemmille tai pienten lasten kanssa liikkuville. Itse kerran annoin paikkani mummelille, joka istui siinä pari pysäkkiä ja kutsui minut takaisin jäädessään pois! Aika ihana. Sekä bussiin että metroon pitää ruuhka-aikaan vain ängetä raa’asti sisään. Bussissa maksetaan joko bussikortilla, kännykällä tai yuaneilla, eikä vaihtorahaa tipu. Metrolipuista sen sijaan saa rahaa takaisin, mutta lippuautomaatti ei ota vastaan liian isoja rahoja. Metrojen istuinpaikat ovat aika pieniä ja kapeita, joten isomman länkkärin kannattaa varautua seisomaan. En tiedä mitä manspreadingistä tapahtuisi, mutta ei välttämättä kannata ottaa selvää. Metroasemat saattavat olla tosi isoja.

 

Hangzhoun metroverkosto ei ole vielä valmis. Kolmen valmiin linjan lisäksi rakennetaan muistaakseni seitsemää muuta. Tuo oranssin, vihreän ja punaisen linjan rajaama ”keskusta” voi näyttää kartassa pieneltä, mutta oikeasti käveltävää lääniä riittää. Lisäksi joen eteläpuolella olevat metrolinjat eivät tällä hetkellä ole minkäänlaisessa yhteydessä. Metrot kulkevat suhteellisen myöhään, mutta bussit eivät ainakaan täällä keskustan ulkopuolella. Toisaalta keskustan ulkopuolella ajelee taksien ja didien lisäksi sähköriksoja, jollaiselta voi uskalias bussistamyöhästyjä ottaa kyydin. Muutaman kilometrin kuumottava matka maksoi 5 yuania, ja kuumotus tuli siitä, millaista vauhtia ajoneuvo kulkee, ei ajoneuvoa kuljettaneesta setäpapasta.

 

Huomenna lähden yöjunalla Wuhaniin. Pitäähän sitä appilassa käydä ainakin kerran opettelemassa Popon ruokia! ♡

 

Ps. Didillä on tai ainakin oli öisin käyttökatkoja. Kesällä Didi oli skandaalin kohteena, kun sen alaisissa Didi Hitch -palvelun autoissa tapahtui kaksi taksimurhaa. Palveluun on käsittääkseni lisätty nyt paniikkinappula ja autoihin äänitystä, minkä lisäksi Didi Hitch poistettiin käytöstä. Didi Hitch on se syy, miksi sukupuolentutkimusta ihan ehdottomasti tarvitaan mm. markkinoinnissa. Uber tindertwistillä – mikä voisi mennä pieleen?

 

Puheenaiheet Matkat Uutiset ja yhteiskunta

Koulu

Kiinassa yliopistoon haetaan lukion päättökoearvosanojen perusteella 18-vuotiaana. Koska kilpailu päättökoearvosanoista on raakaa ja ankaraa, nuorten lukio-opiskelu on todella rankkaa. 高考 -kokeiden arvosanat määräävät, mihin korkeakouluihin nuori voi päästä ja missä, ja korkeakouluun siirrytään suoraan lukiosta. Suomessa järjestelmää rukataan samaan suuntaan, huolimatta 高考 -systeemiin kohdistuvasta kovasta kritiikistä ja uudistuspaineista.

Korkeakoulut on jaettu tason mukaan kategorioihin, ja erityisesti huippuluokan yliopistoihin aloituspaikat ovat kiven alla. Huippuyliopistoista pääsee huippupaikoille ja –palkoille. Jos kokeet menevät mönkään, ura jatkuu joko suoraan työläiseksi tai sitten ammattikorkeakouluun, kuten siihen missä itse olen. Aika monen oppilaan suusta onkin kuulunut “en ollut innoissani kun tänne tulin, mutta sitten…” – ammattikoulutukselta puuttuu akateemisen koulutuksen prestige. 

 College- ja yliopisto-opiskelu saattavat myös olla rankkaa puuhaa, mutta lukiopaineisiin verrattuna korkea-aste on rento paratiisi. Kampukset ovat kuin pieniä puistokaupunkeja viheralueineen, asuntolarakennuksineen ja urheilukenttineen, ja koska korkeakouluihin mennään usein eri kaupunkiin tai provinssiin, tunne uudesta elämästä ja vapaudesta on varmasti huikea, vaikka asuntolaelämä 4-8 hengen huoneissa jatkuu. Lisäksi ykkösvuotisilla on pakollisia liikuntaharjoituksia armeijan vihreissä. 

 

Kiinassa viralliseen armeijakoulutukseen pitää hakea. Kaikkia aloittavia korkeakouluopiskelijoita koskevat “armeijaharjoitukset” ovat pääasiassa ryhmäyttämistä, liikuntaa, säännöllistä elämänrytmiä ja ohjeiden noudattamista. Pari ensimmäistä viikkoa koululla joka puolella pyörikin pieniä vihreitä opiskelijoita, ja sekä aamuin että illoin saattoi nähdä muodostelmamarssiharjoituksia kuin suoraan jostain satiirista. Kiinassa tykätään kovasti univormumeiningistä, ja voi olla ihan hyvä, että uusille opiskelijoille on jotain strukturoitua toimintaa koulutuksen aluksi. Opiskelijat nimittäin ovat todella – paremman sanan puutteessa – lapsekkaita. 

Epätieteellinen hypoteesini on, että koska lukio on niin rankkaa ja tiukkaa opiskelua, ja vanhempien sekä opettajien auktoriteetti vahvaa, monet kiinalaisnuoret eivät ehdi lukiossa kasvaa ja itsenäistyä samoin kuin Suomessa. Opetan kakkosvuotisten luokkia, mutta fiilis on sama kuin jos opettaisin suunnilleen lukioikäisiä. Tätä tunnetta on vaikeaa kuvailla, mutta samaa kuulee kaikilta muiltakin koulun ulkomaisilta opettajilta. Opiskelijat täällä ovat fiksuja mutta eivät aina osaa ottaa vastuuta opiskelustaan edes yliopistossa – ja tämä kouluhan ei ole yliopisto vaan ammattioppilaitos, koulu johon päätyvät vähemmän akateemisesti osaavat oppilaat. Lisäksi opiskelijat ovat tottuneet lähinnä opettajajohtoiseen frontaaliopetukseen eli tuttavallisemmin sanottuna luennointiin. Ryhmätöitä tai esitelmiä ei ole kukaan kahdeksastakymmenestä opiskelijastani tehnyt muutamaa enempää elämänsä aikana. 

 

Olin kirjoittanut tekstin valmiiksi, ja ennen julkaisua törmäsin uutiseen, jonka mukaan yliopisto-opiskeluihin aiotaan tuoda lisää kuria (tai joustavuutta, riippuen miltä kannalta asiaa katsoo). Liian laiskat opiskelijat eivät Huazhongin yliopistossa enää saa akateemista tutkintoa, vaan tutkintoluokka alennetaan kandidaatintutkinnosta ammattioppilaitos-collegetutkinnoksi. Joustavuus tulee siinä, että feilaavan opiskelijan ei ilmeisesti tarvitse enää keskeyttää opintoja, vaan hän voi silti suorittaa jonkinlaisen tutkinnon. Uudistus on herättänyt keskustelua Weibossa, ja monet suhtautuvat siihen kriittisesti. Ammattioppilaitoksia uudistus ei koske 

 

Kiinan koulutusjärjestelmän koukeroista lisää myöhemmin, sillä minulla on siitä aika paljon mietteitä.

20180928_081600.jpg

 

 

Työ ja raha Opiskelu Työ