Naisten vuoro
Uimahallin naisten sauna on päiväsaikaan ihan käsittämättömän armollinen paikka.
Lauteilla istuvat vieri vieressä kaiken ikäiset ja muotoiset naiset, minnekään kiirehtimättä. Ei tarvitse olla mitään, eikä kenellekään. Löylykauhaa käyttelevä mummo muistaa kysyä lupaa paahtavan löylyn lisäämiseen noin joka toisella kerralla. Puhutaan hiljaisella äänellä paikalla olevien ja muualla elävien asiat, kuulumiset ja sairaudet. Muistellaan uimahallien saapumista kaupunkiin yli puoli vuosisataa sitten, ja sitä miltä pikkuflikkana tuntui tuolloin uimispuuhat.
Heitetään lisää löylyä, joka aivan kuin keräisi vauhtia kiertäessään saunan.
Pienellä sinisilmäisellä tytöllä on aivan yhtä kiire uimaan kuin aina aiemminkin. Ei millään malttaisi lämmitellä löylyissä. Samaa tuskailee suklaisella ihonvärillään joukosta erottuva pieni poikakin. Laudeliinaa hilataan aina vaan alemmalle ja alemmalle portaalle, kunnes äiti vihdoin armahtaa lapsukaiset ja päästää heidät pulikoimaan.
Uimisesta – ja elämästä – rasittuneita kankkuja venytetään ja ravistellaan. Tuskaillaan syksyn sadetta, tai ihastellaan talviaurinkoista päivää. Ja heitetään lisää löylyä.
Pitkällä raskaana oleva nainen kertoo vierustoverilleen vauvan innostuvan uimisen jälkeisestä lämpimästä, ja miettii tulevaa äitiyttään. Juttukumppanin omat lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa, kuuluvat asuvan jossain Rysselin tienoilla. Mutta yhteys lapsenlapsiin on kuitenkin säilynyt, juuri vasta palasivat joululomiltaan takaisin kotiin Keski-Eurooppaan.
Ei lasketa mahamakkaroita, ei tuskailla selluliittia tai raskausarpia. Lukiolaistyttöjen parvi kiiruhtaa suoraan altaaseen pyyhkeiden takana piilotellen, muut kulkevat yhteisissä tiloissa pää ylväästi pystyssä ja hymyssä suin, vaikka maan vetovoima on vuosien aikana jo tehtävänsä tehnytkin.
Jotenkin toivoisin meille kaikille omakuvansa ja elämänvalintojensa kanssa taisteleville mahdollisuutta päästä todistamaan sitä kaikkea kaunista, mitä vuodet tekevät. Ikään, koulutustaustaan, uravalintoihin, ulkoiseen (tai sisäiseen) olemukseen katsomatta. Elämän koko kaari kaikkine väreineen ja muotoineen mahtuu naisten saunavuoroon.
Sekä uinnin jälkeen nenässä poreilevaan ananaslimuun.