Yhdeksän asiaa
Määki, ku muutki. Lilyn blogeissa on viime viikkoina kiertänyt yhdeksän tunnustuksen faktan haaste. Ja koskapa yrityksen perustamisen aiheuttama kauhunsekainen jännitys ja yleinen sekoilu tuntuu kerrassaan tyhjentäneen pääni mistään järkevästä blogikirjoittelusta, niin tässäpä mennään sitten.
Yhdeksän faktaa kirsusta
1. Kotitoimistolle siirtymisen myötä olen alkanut viihdyttää itseäni radio Suomipoppia kuuntelemalla. Tai en itse asiassa varsinaisesti kuuntele radiota, vaan sen tarjoama äänimaailma tuntuu omalla tavallaan kotoisalta taustahälyltä. Vaikka soittolista on ehkä kolmen vartin mittainen ja koostuu lähinnä vainelämää-hiteistä. Vaikka ärsyynnyn kuoliaaksi melkein joka aamu Aamulypsyn Annille (joka käsittääkseni on ihan fiksu mimmi) langenneesta virallisen valtakunnanhihittelijän ja kundien-läpipaskoille-jutuille-tyhjännaurajan roolista. Ja vaikka haloohelsingit, turvasanat, miklut sun muut tulee jo korvistakin ulos. Niin silti radion aukinapsautus kuuluu aamurutiineihin yhtä suurella varmuudella kuin esimerkiksi kahvinkeitto.
Trendikkäämpi kuuntelisi podcasteja. Ja Yle Puhetta.
2. Naureskelin äitiliinilleni muutama vuosi takaperin hänen HayDay-innostuksestaan. Että aikuinen ihminen intoilee virtuaalisista kanoista ja kasvattaa puutarhaansa suurella intohimolla. Little did I know — olen itse pelannut farmini sittemmin tasolle 74 ja käyttänyt pelitimujen ostoon useamman euron kympin. Täyttä hulluutta. Onnekseni innostus oli aikanaan tarttuvaa, nykyään pelissä törmäilee äitini lisäksi myös siskoon, siippaan, siipan äitiin ja muutamaan muuhunkin aikuiseen tuttuun ja ystävään. Pimeitä ollaan, kaikki tyynni.
3. Olen hard-core Huolehtija. Isolla Hoolla. Huolestun helposti, ja usein. Sekä useimmiten täysin syyttä. Piirtelen mielessäni monta monituista uhkaavaa skenaariota omista ja lähipiirini asioista. Eräänkin kerran, kun kokkikoulun iltapäivän aikana puhelimeen oli tullut pari puhelua isältä, yksi tädiltä ja yksi siskolta, niin olin jo itku silmässä ja paskahalvauksen partaalla pakkaamassa veitsiäni ja lähdössä sairaalaan. Kun eihän niillä mitään muuta asiaa nyt voi olla kuin jonkun läheisen kualema. Paitsi kuulemma se, että mitä mulle kuuluu. Tsk.
4. Saatan ihan pikkiriikkisen nykyään haaveilla hääjuhlista. Omistani meidän yhteisistä siis. Mikä on olosuhteet huomioonottaen aivan valtoimenaan vitsikästä. Päivää, tai edes vuotta ei todellakaan olla lyömässä lukkoon edes missään ihan lähitulevaisuudessa. Mutta siippani ihan tosissaan ja täysin puskista tuskaili tuossa männäviikolla, että pitääkö tässä nyt ihan oikeasti muka lähteä konfettiostoksille, kaikista maailman paikoista. ’Vaikka en edes tiedä, mitä se konfetti on, mistä sitä saa ja mihin sitä tarvitaan…’ Konfettia eli ei (en rehellisesti sanottuna edes uskalla arvata, mistä tyyppi oli tuon sanan oppinut…), niin elämme jännittäviä aikoja. Indeed.
5. Olen melkoinen kielipolliisi, ja saan kutisevia näppylöitä yhdys sana ,- pilkku,- sunmuista tekstin jäsentelyn virheistä. Etenkin työkseen kirjoittavilta toivoisin todellista ryhtiliikettä asian suhteen. Nykyään tulee välillä Hesaria myöten vastaan ihan silmiinpistäviä kielioppifiboja. Satunnaisista (ja melkoisen suosituista) bloggaajista puhumattakaan. Vastikään julkaistu Halpa ruoka kirja aiheutti viimeisimmät vilunväreet. Skarppia nyt, tyypit!!
6. Olen tällä hetkellä, tässä ja juuri nyt, aivan hävyttömän onnellinen. Välillä jopa siinä määrin, että se tuntuu perisuomalaiseen tapaan vähän syntiseltä. Tai ainakaan omaa onneaan ei saisi mainostaa. Mutta sama sille: tänään tuntui jopa siltä, että hymy näkyy takaapäin – niin hyvä on tiistainen fiilis.
7. Salaa nautin tästä viiskytlukulaisesta kotirouvalarpista aika kovastikin; vihdoin on joku, josta saa huolehtia, jolle keitellä aamukahvia ja tehdä eväsleipiä mukaan töihin. Pitkittyessään tämäkin varmasti alkaisi ottaa kupoliin melko lailla, mutta tällä hetkellä täällä kotona yrityshommia tuusaillessani nautin oikeasti dinnerireseptiikan miettimisestä, ja siitä että meillä on tavattoman paljon yhteistä vapaa-aikaa esim. viikonloppuisin.
8. Aloitin vimmaisen kierrättämisen vasta tämän vuoden alusta, kun Trumpista tuli presidentti. Järkyttävää! Tähän saakka olen elellyt naiivissa kerrostalokuplassa, jossa esim. biojätteen, lasien, paperin ja pahvin kierrättämättömyys perustui eri jätelajien (sinkkutaloudesta johtuvaan) vähäiseen määrään. Shame on me, indeed! Nyt ollaan hamstrattu Ikeasta lajittelulle soveltuvia kannellisia laatikoita ja lisäksi tilasin pihalle ikioman 140l biojäteastian, että varmasti mahtuu kansi kiinni. Säästöä syntyy välittömästi mm. siitä, että jäteastioiden tyhjennysväli saatiin rukattua kolmeen viikkoon (aiemman kahden sijaan), kestävästä kehityksestä, luonnonsuojelusta sun muusta puhumattakaan.
9. Perustin tänään (vihdoin) sen ikioman yrityksen. Woot, woot ja kakkua pöytään! Nimimerkillä yhtäänhän ei nyt sitten huoleta mm. rahojen riittäminen, ensi kesän sää, syksyn liiketilan löytyminen, palkanmaksu, kirjanpito ja moni muu. Perkkele. Yhtä ojasta allikkoon juoksua tämä!